Yhtiökokoukset vuonna 2019, Vuosaaren Urheilutalo Oy
Vuosaaren Urheilutalo Oy:n varsinainen yhtiökokous 2019
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto päätti kehottaa kaupungin yhtiökokousedustajaa toimimaan Vuosaaren Urheilutalo Oy:n varsinaisessa yhtiökokouksessa 23.4.2019 niin, että käsiteltävät asiat, mukaan lukien maksullisen osakeannin järjestäminen, hyväksytään hallituksen päätösehdotusten mukaisesti.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Vuosaaren Urheilutalo Oy
Vuosaaren Urheilutalo Oy:n toimialana on liikuntatilojen ja niihin liittyvien aputilojen omistus ja hallinta sekä kyseisissä tiloissa liikuntapalvelujen ja niitä koskevien palvelujen tuottaminen ja järjestäminen yleishyödyllisiin tarkoituksiin.
Yhtiö voi toimintaansa varten omistaa ja hallita kiinteistöjä sekä käydä niillä kauppaa ja vuokrata niitä. Yhtiö toimii yleishyödyllisenä yhteisönä. Yhtiön tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa eikä se jaa omistajilleen osinkoa, vaan mahdollinen voitto on käytettävä yhtiön oman toiminnan tukemiseen ja kehittämiseen.
Kaupungin omistusosuus yhtiöstä on 89,22 prosenttia. Loppuosa yhtiön omistuksesta on jakautunut pieniin osuuksiin yksityishenkilöille ja heidän kuolinpesilleen, vuosaarelaisille asunto-osakeyhtiöille sekä poliittisille ja muille järjestöille/yhdistyksille.
Kaupunki subventoi Vuosaaren Urheilutalo Oy:n toimintaa talousarviovaroista annettavalla laitosavustuksella, jotta uintitaksat kyetään pitämään mahdollisimman kohtuullisina. Vuonna 2019 kaupunki avustaa yhtiötä yhteensä noin 2,3 miljoonalla eurolla.
Varsinainen yhtiökokous 23.4.2019
Vuosaaren Urheilutalo Oy:n kevään 2019 varsinainen yhtiökokous pidetään 23.4.2019. Yhtiökokouksessa käsitellään tavanomaiset yhtiöjärjestyksen mukaiset asiat sekä hallituksen esitys maksullisen osakeannin järjestämisestä.
Konsernijaosto päätti 18.3.2019 kehottaa Vuosaaren Urheilutalo Oy:n hallitusta valmistelemaan yhtiökokouksen päätettäväksi osakeannin yhtiön taloudellisen aseman vahvistamiseksi.
Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous päättäisi maksullisesta osakeannista yhtiön osakkeenomistajille. Vuosaaren Urheilutalo Oy:n osakkeenomistajille tarjotaan merkittäväksi osakkeenomistajien etuoikeuden mukaisesti yhteensä 3 840 kappaletta yhtiön uusia osakkeita siten, että kutakin vanhaa osaketta kohden annetaan yksi uusi osake. Osakkeiden merkintähinta on 30 euroa osakkeelta, mikä vastaa hallituksen näkemyksen mukaan yhtiön osakkeen käypää arvoa. Mahdollisesti merkitsemättä jääviä osakkeita ei anneta muiden merkittäväksi. Osakeanti toteutetaan yhtiön taloudellisen aseman vahvistamiseksi.
Yhtiön hallituksen näkemyksen mukaan osakkeen käypää hintaa voidaan arvioida vuonna 2011 tehdyn kaupan perusteella. Tuolloin Helsingin kaupunki osti 36,5 % yhtiön osakkeista Sampo Pankki Oyj:tä. Kauppahinta oli yhteensä 25 000 euroa eli noin 22,73 euroa osakkeelta. Muita kauppoja yhtiön osakkeilla ei ole yhtiön tietojen mukaan tehty. Mainitun toisistaan riippumattomien tahojen välillä tehdyn kaupan ja ajan kulumisen perusteella hallitus on arvioinut, että merkittäväksi tarjottavien osakkeiden merkintähinta, 30 euroa, vastaa osakkeen tämän hetkistä käypää arvoa.
Lopuksi
Hallintosäännön 8 luvun 3 §:n mukaan kaupunginhallituksen konsernijaoston tehtävänä on muun muassa antaa toimiohjeita kaupunkia eri yhteisöissä edustavalle kaupungin kannan ottamiseksi käsiteltäviin asioihin silloin, kun kyseessä on taloudellisesti merkittävä tai periaatteellisesti laajakantoinen asia.
Vuosaaren Urheilutalo Oy:n hallituksen esitys yhtiökokoukselle osakeannin järjestämisestä on periaatteellisesti merkityksellinen ottaen huomioon, että sen seurauksena kaupungin omistusosuus saattaa nousta yli 90 prosenttiin, jos kaupunki merkitsee kaikki osakkeet, joihin se on oikeutettu. Osakeyhtiölain (624/2006) 18 luvun 1 §:n mukaan se, jolla on enemmän kuin yhdeksän kymmenesosaa yhtiön kaikista osakkeista ja äänistä, on oikeutettu käyvästä hinnasta lunastamaan muiden osakkeenomistajien osakkeet. Osakkeenomistajalla, jonka osakkeet voidaan lunastaa, on vastaavasti oikeus vaatia osakkeidensa lunastamista.
Jos kaupungin omistusosuus nousee järjestettävän osakeannin myötä yli 90 prosenttiin yhtiöstä, tullaan nykyisten pienosakkaiden osakkeet lunastamaan kaupungille osakeyhtiölain säännösten mukaisesti. Osakkeiden lunastushintana käytetään osakkeiden käypää arvoa. Osakkeiden käyvästä arvosta ja järjestettävässä osakeannissa merkittävien osakkeiden määrästä riippuen osakkeiden lunastushinta on arviolta yhteensä noin 15 000–25 000 euroa lisättynä mahdollisilla lunastusmenettelystä aiheutuvilla hallinnollisilla kuluilla, jotka tarkentuvat myöhemmin.
Osakeantiin liittyvä osakkeiden merkitsemistä koskeva asia käsitellään hallintosäännön 8 luvun 1 §:n mukaisesti erikseen kaupunginhallituksessa. Kaupungille osakkeiden merkitsemisestä aiheutuva kustannus on yhteensä noin 100 000 euroa.
This decision was published on 24.04.2019
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Presenter information
Ask for more info
Atte Malmström, konserniohjauksen päällikkö, puhelin: 09 310 25472