Hankinta, Tehtaankadun väistötilojen rakentaminen

HEL 2019-007720
More recent handlings
§ 105

Eiranrannan paviljongit, väistötilojen rakentaminen, lisä- ja muutostöiden hankinta

Tekninen johtaja

Päätös

A
Tekninen johtaja päätti oikeuttaa Eiranrannan koulupaviljongin rakennuttamisen ja rakennuttaminen -palvelun yksikön päällikön käyttämään urakassa mahdollisesti esiintyviin lisä- ja muutostöihin sekä väistötilarakennuksen vuokrasopimuksen perusteella mahdollisesti syntyviin muihin lisävelvoitteisiin 1.6.2020 allekirjoitetun ja hyväksytyn urakkavaiheen (UKA) kustannusarvion mukaiset varaukset.

B
Tekninen johtaja päätti oikeuttaa rakennuttaminen -palvelun toimitilayksikön päällikön allekirjoittamaan lisä- ja muutostyötilaukset ja muut velvoitteet sekä hankkeen vastuuhenkilön vastaanottamaan urakan.

Päätöksen perustelut

Hankesuunnitelma

Kaupunginhallitus hyväksyi tilaelementeistä koostuvan koulukäyttöön suunnitellun paviljongin 23.8.2019 päivätyn hankesuunnitelman siten, että hankkeen enimmäislaajuus on noin 3 600 brm² ja hankkeen enimmäishinta on arvonlisäverottomana 6 850 000 euroa heinäkuun 2019 kustannustasossa.

Rahoitus

Investoinnin osuus rahoitetaan alakohdalle 8 02 01 02 osoitetuista määrärahoista.

Hankkeen hyväksytty arvonlisäveroton enimmäishinta oli 6 850 000 euroa kustannustasossa 07/2019. Urakkavaiheen kustannusarvio indeksikorjattuna on maaliskuun 2020 kustannustasoon 7 241 742 euroa.

Väistötilan arvioidut tilakustannukset on hyväksytty Tehtaankadun ala-asteen perusparannushankkeen yhteydessä.

Teknisen hankkeen vuokravaikutus

Hankkeen elementtitoimittajalle maksamaa pääomavuokraa (46kk) molempien koulujen osalta on yhteensä 3 370 184 euroa. Väistötilan kertaluontoiset perustamiskustannukset ovat 2 618 000€. Väistötilan pysyvä lisävuokra on yhteensä 164 149 euroa vuodessa. Lisävuokra voi muuttua, jos elementtitoimittajan vuokra muuttuu nykyisen vuokrakauden (46 kk) jälkeen.

This decision was published on 10.06.2020

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Close

Ask for more info

Jasmin Kivelä, rakennuttajainsinööri, puhelin: 09 310 43374

jasmin.kivela@hel.fi

Decisionmaker

Kari Pudas
tekninen johtaja

Attachments

2. Kustannusarvio (UKA) 1.6.2020
The attachment will not be published on the internet.

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information or information that could compromise the protection of privacy or a private trader's business or trade secret when published. The published documents also exclude appendices that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Status and Rights of Social Welfare Clients 812/2000, Act on the Status and Rights of Patients 785/1992, Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.