Idän perhekeskuksen tarveselvitys
Idän perhekeskuksen tarveselvitys
Päätösehdotus
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta hyväksyy osaltaan Idän uuden perhekeskuksen tarveselvityksen ja tekee tarvepäätöksen hankkeesta, jonka huoneistoala on noin 4000 htm² ja alustava arvio hankkeen kokonaisvuokrasta sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialalle on noin 1 400 000 euroa vuodessa.
Esittelijän perustelut
Tilapalvelupäällikkö ********** on kutsuttuna asiantuntijana.
Idän perhekeskukselle tarvitaan uudet tilat, jotta palvelut voidaan keskittää terveellisiin, turvallisiin ja tulevaisuuden toiminnan vaatimuksia vastaaviin tiloihin.
Nykyiset perhekeskuksen tilat osoitteessa Itäkatu 11 (00930 Helsinki) ovat kunnoltaan heikot ja korjaustoimenpiteet kiinteistön omistajan kanssa eivät ole johtaneet toivottuihin tuloksiin tai niitä ei ole tehty lainkaan. Tämän vuoksi osa toiminnoista on siirtymässä väistötiloihin. Perhekeskuksen tämänhetkinen vuokrasopimus päättyy maaliskuussa 2027. Nykyisten tilojen tilaratkaisut ja kerrosrakenne eivät vastaa parhaalla tavalla palvelujen tarpeita. Nykyiset tilat ovat myös ahtaat ja rakenteeltaan tehottomat.
Hanketta ohjaa kaupunkistrategia, toimitilastrategia sekä sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan päättämät 23.5.2023 § 97 linjaukset palveluverkkosuunnittelun tavoitteista ja periaatteista. Tilasuunnittelun lähtökohtana ovat Helsingin kaupungin palvelujen strategiset linjaukset.
Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen palveluverkkosuunnittelun mukaan palveluiden tulee olla saavutettavuudeltaan palvelun tarvitsijalle mahdollisimman optimaalisia.
Uudet toimitilat
Uusien tilojen tulee sijoittua julkisen liikenteen solmukohtaan. Keskuksen tulee olla helposti ja nopeasti saavutettavissa metrolla ja linja-autolla. Pääsy rakennukseen tulee olla esteetön, jolloin myös liikuntarajoitteiset ja lastenvaunujen kanssa liikkuvat asiakkaat voivat asioida toimipisteessä.
Tilojen tulee olla monikäyttöisiä ja käyttö- sekä muuntojoustavia, ja niiden tulee mahdollistaa myös tulevaisuuden sote-keskuksen erityyppisiä palvelutoimintoja.
Idän perhekeskuksen palvelut siirtyvät nykyisellä palvelusisällöllään uusiin tiloihin.
Idän perhekeskuksen palvelut
Idän uuteen perhekeskukseen sijoittuvat Itäkadun perhekeskuksen nykyiset palvelut: äitiys- ja lastenneuvolapalvelut, neuvolan lääkäripalvelut, neuvolan psykologipalvelut, kasvatus- ja perheneuvonta, terapeuttinen vauvaperhetyö, lasten puheterapia, äitiys- ja lasten fysioterapia, lasten toimintaterapia, lasten suunterveyden ehkäisevät palvelut, lapsiperheiden kotipalvelu ja sosiaaliohjaus, lastensuojelutarpeen arviointi ja perhesosiaalityö, lastensuojelun sosiaalityö, perhetyö, tehostettu perhetyö, vammaispalvelut, kouluterveydenhuolto ja koululääkärit (jalkautuvana palveluna).
Toimintamallit on suunniteltu toimialan hyväksyttyjen ydinprosessien mukaan ja rakennuksessa hyödynnetään palvelujen tuotannossa laajennettua aukioloaikaa (kello 7–20).
Kustannukset
Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan irtaimistokustannukset ja ICT-hankinnat ovat noin 5 prosenttia rakentamiskustannuksista. Alustava arvio vuoden 2024 tilanteen mukaan irtaimiston osalta on noin 330 000 euroa, ja näihin kustannuksiin sisältyvät muun muassa irtokalusteet, varusteet ja erityisopasteet. Irtaimiston kuluarvio täsmentyy hankesuunnitteluvaiheessa. ICT-kustannusten arvio on selvityksessä.
Hankkeen toteutus
Hankesuunnittelu alkaa välittömästi päätöksen jälkeen. Idän perhekeskuksen käyttöönottotavoite on keväällä 2027
Toimivalta
Hallintosäännön 10 luvun 1 §:n 3 momentin 4 kohdan mukaan toimialalautakunta päättää tilahanketta koskevan tarveselvityksen hyväksymisestä.
Esittelijä
Lisätietojen antaja
Carl Slätis, tilapalvelupäällikkö, puhelin: 09 310 26307