Selvityspyyntö, määräaikaiset työsopimukset, Tehy ry

HEL 2022-012235
Ärendet har nyare handläggningar
§ 56
Denna beslutsfattare är inte längre aktiv

Korvausvaatimus työsuhteen perusteettomasta päättämisestä

Enhetschef

Päätös

Päätöksenteon tuen yksikön päällikkö päätti tehdä sopimuksen ********** (jäljempänä työntekijä) kanssa työntekijälle suoritettavasta työsopimuslain (55/2001) 12 luvun 2 §:n mukaisesta korvauksesta, joka suoritetaan työsuhteen perusteettomasta päättämisestä. Korvaus on kuuden (6) kuukauden palkkaa vastaava määrä yhteensä 14 074,08 euroa (tehtäväkohtainen palkka 2 345 €/kk). Korvauksesta kolme kuukautta on tarkoitettu korvaukseksi palkkaetujen menetyksestä ja kolme kuukautta korvaukseksi aineettomasta vahingosta.

Työttömyysvakuutusrahastolle työsopimuslain 12 luvun 3 §:n perusteella maksettava osuus eli työsopimuslain mukainen vähennys korvauksesta on 3 670,98 euroa.

Päätöksen perustelut

Työsopimuslain 1 luvun 3 §:n mukaan toistuvien määräaikaisten työsopimusten käyttö ei ole sallittua silloin, kun määräaikaisten työsopimusten lukumäärä tai niiden yhteenlaskettu kesto taikka niistä muodostuva kokonaisuus osoittaa työnantajan työvoimatarpeen pysyväksi.

Työsopimuslain 12 luvun 2 §:n mukaan työnantaja, joka on työsopimuslaissa säädettyjen perusteiden vastaisesti päättänyt työsopimuksen, on määrättävä maksamaan korvausta työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä. Yksinomaisena korvauksena on suoritettava vähintään kolmen ja enintään 24 kuukauden palkka.

Korvauksen suuruutta määrättäessä otetaan työsopimuksen päättämisen syystä riippuen huomioon työtä vaille jäämisen arvioitu kesto ja ansion menetys, määräaikaisen työsopimuksen jäljellä ollut kestoaika, työsuhteen kesto, työntekijän ikä ja hänen mahdollisuutensa saada ammattiaan tai koulutustaan vastaavaa työtä, työnantajan menettely työsopimusta päätettäessä, työntekijän itsensä antama aihe työsopimuksen päättämiseen, työntekijän ja työnantajan olot yleensä sekä muut näihin rinnastettavat seikat.

Työntekijän määräaikaisten työsopimusten perusteena on käytetty eri henkilöiden perhevapaiden sijaisuuksia. Määräaikaisten työsopimusten yhteenlaskettu kesto, sopimusten lukumäärä ja samat työtehtävät osoittavat työvoiman tarpeen olleen pysyvä. Näin ollen työntekijän työsuhdetta on pidettävä toistaiseksi voimassa olevana.

Työntekijä on vaatinut työsopimuslain 12 luvun 2 §:n perusteella korvausta työsuhteen perusteettomasta päättämisestä 8 kuukauden palkkaa vastaavaa määrää ja irtisanomisajan palkkaa, sillä työnantajalla on ollut pysyvä työvoiman tarve työntekijän hoitamissa tehtävissä.

Asian sovinnolliseksi ratkaisemiseksi ja oikeudenkäynnin välttämiseksi Helsingin kaupunki on tehnyt 9.2.2023 sovintoehdotuksen, jonka mukaan työntekijälle maksetaan korvausta kuuden kuukauden palkkaa vastaava määrä. Työntekijä on hyväksynyt sovintoehdotuksen.

Edellä olevan perustella työntekijälle korvataan työsuhteen perusteettomasta päättämisestä kuuden kuukauden palkkaa vastaava määrä yhteensä 14 074,08 euroa. Korvauksesta kolme kuukautta on tarkoitettu korvaukseksi palkkaetujen menetyksestä ja kolme kuukautta korvaukseksi aineettomasta vahingosta.

Tehy työttömyyskassa on maksanut työntekijälle työttömyyskorvausta yhteensä 10 239,32 euroa 1.8.2022-31.1.2023 välisenä aikana. Työttömyysvakuutusrahastolle työsopimuslain 12 luvun 3 §:n perusteella maksettava osuus eli työsopimuslain mukainen vähennys korvauksesta on 3 670,98 euroa.

Päätöksenteon tuen päällikön toimivalta päättää vahingonkorvauksesta perustuu sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan toimialajohtajan päätökseen 25.1.2023 § 36.

Detta beslut publicerades 02.05.2023

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Stäng

Mer information fås av

Katalin Fodor-Latvala, lakimies, puhelin: 09 310 21634

katalin.fodor-latvala@hel.fi

Beslutsfattare

Jenna Laurikkala
vs. yksikön päällikkö

Bilagor

1. Confidential: JulkL (621/1999) 24.25 § 32 k

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter, bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation 917/2014, Dataskyddslagen 1050/2018, Lagen om behandling av personuppgifter inom social- och hälsovården 703/2023, Lagen om offentlig upphandling och koncession 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.