Muutos perusopetusjohtajan pöytäkirjan pitämiseen yleisestinähtävänä vuonna 2017
Muutos perusopetusjohtajan pöytäkirjan pitämiseen yleisestinähtävänä vuonna 2017
Päätös
Perusopetusjohtaja päätti muuttaa 11.5.2017 § 1 tekemäänsä päätöstä siten, että perusopetusjohtajan pöytäkirja pidetään nähtävänä yleisessä tietoverkossa osoitteessa www.hel.fi.
Päätöksen perustelut
Kuntalain (410/2015) 107 §:n mukaan luottamushenkilön ja viranhaltijan päätöksistä pidetään pöytäkirjaa, jollei se päätöksen luonteen johdosta ole tarpeetonta. Lain 140 §:n mukaan valtuuston, kunnanhallituksen ja lautakunnan sekä kuntayhtymän 58 §:n 1 momentissa tarkoitetun toimielimen pöytäkirja siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Jos asia on kokonaan salassa pidettävä, pöytäkirjassa julkaistaan ainoastaan maininta salassa pidettävän asian käsittelystä. Pöytäkirjassa julkaistaan ainoastaan tiedonsaannin kannalta välttämättömät henkilötiedot. Pöytäkirjan sisältämät henkilötiedot on poistettava tietoverkosta oikaisuvaatimus- tai valitusajan päättyessä.
Kunnan ja kuntayhtymän muun kuin 1 momentissa tarkoitetun viranomaisen pöytäkirja pidetään vastaavasti yleisesti nähtävänä, jos asianomainen viranomainen katsoo sen tarpeelliseksi.
Helsingin kaupungin hallintosäännön 24 luvun 2 §:n mukaan luottamushenkilön ja viranhaltijan pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä siten kuin kuntalaissa säädetään, jos päätöksen tekijä katsoo sen tarpeelliseksi. Pöytäkirjan pitäminen yleisesti nähtävänä on tarpeellista päätösten tiedoksiantamiseksi kunnan jäsenelle.
Perusopetusjohtaja päätti 11.5.2017 § 1, että perusopetusjohtajan pöytäkirja pidetään vuonna 2017 yleisesti nähtävänä Helsingin kaupungin kirjaamossa (Pohjoisesplanadi 11-13) perjantaisin tai, mikäli kirjaamo on silloin kiinni, seuraavana arkityöpäivänä.
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Ask for more info
Heli Kyröläinen, johdon sihteeri, puhelin: 09 310 86868
, puhelin: