Poistumisturvallisuuden arviointi / Sosiaali- ja terveystoimiala, Pukinmäen tukikoti, Sunilantie 2, 00720 Helsinki
Päätös
Poistumisturvallisuuden arviointi koskee Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimialan kohdetta Pukinmäen tukikoti osoitteessa Sunilantie 2, 00720 Helsinki. Päätös liittyy toiminnanharjoittajan laatimaan poistumisturvallisuusselvitykseen 13.8.2014, sen perusteella 29.5.2015 tehtyyn poistumisturvallisuuden arviointiin, toiminnanharjoittajan tekemään poistumisturvallisuuden toteuttamissuunnitelmaan 28.11.2016 sekä kohteessa järjestettyyn poistumiskokeeseen 8.6.2017.
Pelastusviranomaisen arvion mukaan toteuttamissuunnitelmassa esitetyillä toimenpiteillä poistumisturvallisuus on saatettu vaatimusten mukaiseksi.
Ehdot:
Ehtoina riittävälle poistumisturvallisuudelle ja poistumisturvallisuuden ylläpitämiselle ovat päätöksen liitteenä olevat yleiset ehdot.
Lisäksi pelastusviranomainen edellyttää, ettei yksikköön jatkossa sijoiteta omatoimiseen pelastautumiseen kykenemättömiä asukkaita ja että nykyisten asukkaiden toimintakykyä seurataan. Tarvittaessa asukas, joka ei kykene omatoimiseen pelastautumiseen tulee sijoittaa muihin asumisyksiköihin.
Suositus:
Koska tiloja ei ole suojattu automaattisella sammutuslaitteistolla, ovat asukkaiden toimintavalmius ja nopeasti aloitetut omatoimiset alkusammutus- ja pelastustoimenpiteet ratkaisevan tärkeitä riittävän palo- ja poistumisturvallisuuden varmistamisessa. Pelastusviranomainen suosittelee automaattisen sammutuslaitteiston asentamista palo- ja poistumisturvallisuuden parantamiseksi.
Poistumisturvallisuusselvityksen päivitys:
Poistumisturvallisuusselvitys on päivitettävä kolmen vuoden välein tai toiminnan muuttuessa olennaisesti.
Toiminnan muuttuessa olennaisesti, päivitetty selvitys on toimitettava pelastusviranomaiselle arvioitavaksi. Mikäli toiminnassa ei ole tapahtunut olennaisia muutoksia, poistumisturvallisuusselvityksen päivitys käsitellään määräaikaisen palotarkastuksen yhteydessä.
Päätöksen perustelut
Pelastusviranomainen on arvioinut 29.9.2015 tekemässä päätöksessään, ettei kohteen poistumisturvallisuus täyttänyt pelastuslain 18 §:ssä säädettyjä vaatimuksia. Näin ollen toiminnanharjoittaja määrättiin laatimaan poistumisturvallisuuden toteuttamissuunnitelma, joka toimitettiin 28.11.2016. Toteuttamissuunnitelmassa esitettiin seuraavat toimenpiteet poistumisturvallisuuden parantamiseksi:
- toimintakyvyltään heikoimmat asukkaat siirretään muihin, tuetumpiin asumisyksiköihin
- hitaimmin liikkuvat asukkaat sijoitetaan alakertaan, jossa asunnosta poistuminen ei vaadi portaiden käyttöä
- tukikotiin jäävien asukkaiden kanssa suoritetaan poistumiskokeita vähintään kerran vuodessa
Pelastusviranomaisen arvion mukaan esitetyillä toimenpiteillä poistumisturvallisuus voitiin saattaa riittävälle tasolle, mutta asian todentamiseksi tuli järjestää poistumiskoe 30.6.2017 mennessä. Poistumiskoe järjestettiin 8.6.2017 ja pelastusviranomainen on laatinut kokeesta lausunnon (pöytäkirjan numero 66148, 13.6.2017). Poistumiskokeessa tehtyjen havaintojen perusteella asukkaat ovat kykeneviä omatoimiseen pelastautumiseen riittävän nopeasti. Vaikka yksi tukikodin asukas ei poistunut soluasunnosta ulos saakka, ei poistumattomuuden arvioida johtuvan toimintakyvyn puutteesta vaan asukkaan päätöksestä olla osallistumatta kokeeseen. Edellä mainittujen perusteella pelastusviranomaisen arvion mukaan poistumisturvallisuus on saatettu riittävälle tasolle asukkaiden uudelleensijoittamisen sekä ohjeistuksen ja harjoittelun kautta.
Päätöksen säädösperusteet:
Pelastuslaki 379/2011 18 §, 19 §, 20 §, 21 §, 81 §
This decision was published on 08.12.2024
VALITUSOSOITUS
Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.
Valitusoikeus
Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen).
Valitusaika
Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Valitusviranomainen
Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.
Hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
00520 HELSINKI | |
Faksinumero: | 029 56 42079 |
Käyntiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
Puhelinnumero: | 029 56 42000 |
Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- perusteet, joilla muutosta vaaditaan.
Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.
Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.
Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.
Valitukseen on liitettävä
- päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
- todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu
Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä 250 euron oikeudenkäyntimaksun. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Ask for more info
Marja Tuomisto, palotarkastaja, puhelin: 09 310 30527