Poistumisturvallisuuden arviointi / Stiftelsen Leschehemmet sr, Huvilakatu 3, Helsinki
Poistumisturvallisuuden arviointi / Stiftelsen Leschehemmet sr, Huvilakatu 3, Helsinki
Päätös
Poistumisturvallisuuden arviointi koskee Stiftelsen Leschehemmet rf:n Leschehemmet-palvelutaloa osoitteessa Huvilakatu 3, Helsinki. Päätös liittyy toiminnanharjoittajan laatimaan poistumisturvallisuusselvitykseen (7.7.2014) ja sen perusteella tehtyyn poistumisturvallisuuden arviointiin (23.8.2017).
Pelastusviranomaisen arvion mukaan poistumisturvallisuus ei kaikilta osin täytä pelastuslain 18 §:ssä säädettyjä vaatimuksia. Tällä perusteella toiminnanharjoittaja velvoitettiin laatimaan pelastuslain 20 § mukainen suunnitelma poistumisturvallisuuden parantamisesta (poistumisturvallisuuden toteuttamissuunnitelma). Toiminnanharjoittaja on toimittanut suunnitelman 23.8.2018.
Pelastusviranomaisen arvion mukaan toteuttamissuunnitelmassa esitetyillä toimenpiteillä poistumisturvallisuus voidaan saattaa vaatimusten mukaiseksi. Toiminnanharjoittajan tulee toteuttaa toimenpiteet suunnitelmassa esitetyn mukaisesti.
Päätöksen perustelut
Aiemman päätöksen ja siinä mainittujen perusteluiden mukaisesti poistumisturvallisuus ei pelastusviranomaisen arvion mukaan täytä pelastuslain 18 §:ssä säädettyjä vaatimuksia (poistumisturvallisuuden arviointi 23.8.2017).
Toiminnanharjoittajan, arkkitehdin ja paloteknisen konsultin kanssa käytiin neuvottelu mahdollisista toimenpiteistä poistumisturvallisuuden parantamiseksi 13.4.2018. Toiminnanharjoittaja toimitti 23.8.2018 poistumisturvallisuuden toteuttamissuunnitelman. Toteuttamissuunnitelmassa on esitetty automaattisen sammutuslaitteiston asentaminen palvelutaloon viimeistään vuonna 2020. Lisäksi suunnitelmassa on esitetty muita teknisiä ja toiminnallisia toimenpiteitä, joista osa on jo toteutettu. Pelastusviranomaisen arvion automaattinen sammutuslaitteisto on tehokkain ja tarkoituksenmukaisin keino kohteen palo- ja poistumisturvallisuuden varmistamiseksi. Toiminnanharjoittajan tulee toteuttaa toimenpiteet suunnitelmassa esitetyn mukaisesti.
Päätöksen säädösperusteet:
Pelastuslaki 379/2011 18 §, 19 §, 20 §, 21 §, 81 §
This decision was published on 29.08.2018
VALITUSOSOITUS
Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.
Valitusoikeus
Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen).
Valitusaika
Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Valitusviranomainen
Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.
Hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
00520 HELSINKI | |
Faksinumero: | 029 56 42079 |
Käyntiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
Puhelinnumero: | 029 56 42000 |
Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- perusteet, joilla muutosta vaaditaan.
Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.
Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.
Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.
Valitukseen on liitettävä
- päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
- todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu
Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä 250 euron oikeudenkäyntimaksun. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Ask for more info
Antti Järvenpää, johtava palotarkastaja, puhelin: 09-31031350