Taitaja2017 -tapahtuman loppuraportti ja talouden toteuma
Päätös
Kaupunginhallitus hyväksyi Taitaja2017 Helsinki -tapahtuman loppuraportin ja talouden toteuman toteutuneiden kustannusten mukaisesti. Tapahtuman kokonaiskustannukset olivat 6 179 070 euroa.
Kaupunginhallitus myönsi 932 000 euroa Taitaja2017-tapahtuman järjestämiseen vuonna 2017 toteutuneiden kustannusten mukaisesti kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle vuoden 2017 talousarvion kohdalta 13001 Kaupunginhallituksen käyttövarat (yritystunnus 1000, projekti 1040201001).
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Taitaja2017 Helsinki -tapahtuma oli ammatillisen koulutuksen päätapahtuman Suomen Itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuonna. Taitaja oli Suomen merkittävin ja suurin ammatillisen koulutuksen tapahtuma.Taitaja2017 -ammattitaitokilpailut järjestettiin Helsingissä 15.-18.5.2017. Tapahtuma koostui kolmesta taitokilpailusta, kolmipäiväisestä Kaupunki kaupungissa -seminaarista ja lukuisista oheistapahtumista, joita toteuttivat Helsingin lukiot, Helsingin Kauppakamari/ennakointikamari, yritykset ja järjestöt.
Helsingin kaupunki, opetusvirasto ja Stadin ammattiopisto järjestivät Taitaja2017 Helsinki -tapahtuman itsenäisyyden juhlavuoden YHDESSÄ-teeman mukaisesti yhteistyössä työ- ja elinkeinoelämän ja koulutuksenjärjestäjien kanssa. Tapahtuma toteutettiin pitkälti opinnollistaen ja tiiviissä yhteistyössä eri alojen yritysten kanssa reformin mukaisesti.
Tapahtuman tausta
Taitaja ammattitaitokilpailuja on järjestetty vuodesta 1989, josta lähtien eri koulutuksen järjestäjät ovat vuosittain järjestäneet tapahtuman. Vuonna 2000 kilpailut järjestettiin hajautettuina Helsingin ammatillisissa oppilaitoksissa. Vuonna 2005 Helsingin kaupunki ja opetusvirasto olivat yhtenä pääkumppanina ammattitaidon maailmanmestaruuskilpailujen järjestäjänä Helsingin Messukeskukseen.
Taitaja2017 Helsinki -tapahtuma kokosi yhteen Suomen ammatillisen koulutuksen edustajat sekä kansainväliset ammattitaitokilpailutoiminnan verkostot nelipäiväiseen tapahtumaan Helsingin Messukeskukseen. Tapahtuman tavoitteena oli kehittää ammatillista koulutusta ja osaamista, edistää monikulttuurisen yhteiskuntamme ammattiosaajien työllistymistä ja vahvistaa suomalaista ammattitaitoa kansainvälisesti kilpailukykyiseksi.
Tapahtumassa kilpaili 55 eri ammattialan lajissa 598 nuorta, joista 54 oli kansainvälisiä kilpailijoita 16 eri maasta. Tapahtumaan osallistui myös kansainvälisiä valmentajia, tarkkailijoita ja ammattitaitokilpailutoiminnan yhteistyötahoja mallintamassa suomalaista ammattitaitokilpailutoimintaa, joka on maailman huipputasoa kaikilta osin. Ensimmäistä kertaa Suomen ammattitaitokilpailun historiassa myös TaitajaPLUS-kilpailuun (opiskelijat, joilla on henkilökohtaisen opetuksen järjestämissuunnitelma) osallistui kaksi kansainvälistä kilpailijaa taustatahoineen.
Tapahtumaan oli vapaa pääsy. Tapahtumaan odotettiin 80 000 vierailijaa ja tapahtumaan saapui 99 180 vierailijaa Suomesta ja ulkomailta. Osallistujissa oli ammattialoihin tutustujia päiväkodeista, peruskouluista, ammatillisista oppilaitoksista, lukioista ja yrityksistä.
Tapahtuman tavoite
Taitaja2017 Helsinki -tapahtuman päätavoitteena oli lisätä yhteistyötä ammatillisen koulutuksen järjestäjien sekä elinkeinoelämän välillä, sekä korostaa ammatillisen koulutuksen merkitystä yhteiskunnan hyvinvoinnin tärkeänä edistäjänä ja lisätä ammatillisen koulutuksen arvostusta ja sen tuottaman osaajien tarpeellisuutta elinympäristömme laadukkuuden tekijöinä. Tapahtumasta saadun palautteen perusteella tapahtuman 330 yhteistyökumppanista noin 60 prosenttia jatkaa Taitaja-yhteistyötä ja kaikki yhteistyökumppanit jatkavat yhteistyötä ammatillisen koulutuksen eri verkostoissa ja toiminnoissa, kuten työssäoppimispaikkojen tarjoajina.
Ammatillisen koulutuksen itsenäisyyden juhlavuoden tapahtuman teema ”Kaupunki kaupungissa” toi esiin osaamisen merkityksen viihtyisän, tasa-arvoisen, turvallisen ja esteettömän yhteisön ja asuinympäristön rakentamisessa ja kehittämisessä. Taitaja-tapahtuma esitteli Helsingin tunnetuimmat kaupunginosat toteuttamalla tapahtuma-alueen kaupungin-osittain. Toteutustapa koettiin toimivaksi tavaksi esitellä ammatillista koulutusta ja Helsinkiä kaupunkina, jossa opiskelijalla on runsaasti mahdollisuuksia eri alojen opiskeluun.
Tapahtuman tunnus "Ole hyvä” korosti hyvien tapojen, toistemme huomioon- ottamisen ja yhteisöllisyyden merkitystä. Näin haastettiin eri ammattien edustajat olemaan ylpeitä omasta osaamisestaan ja koulutuksestaan. Olen hyvä -sanonnalla korostettiin koulutuksen merkityksellisyyttä yhteiskunnan rakentajana.
Tapahtuman kustannukset
Taitaja2017 Helsinki -tapahtuman järjestämiseksi haettiin Helsingin kaupungin talousarviosta 1,4 miljoonaa euroa vuosille 2015–2016, jonka kaupunginhallitus myönsi 14.12.2015, § 1207. Samalla kaupunginhallitus edellytti, että vuodelle 2017 ajoittuvat kustannukset kaupunginhallituksen määrärahoista tuodaan sen päätettäväksi myöhemmin. Kaupunginhallituksen myöntämästä rahoituksesta käytettiin 118 000 euroa vuonna 2015, 350 000 euroa vuonna 2016 ja 932 000 euroa vuonna 2017. Tapahtuman järjestämiseen on lisäksi käytetty suunnitelman mukaisesti 901 000 euroa opetusviraston/kasvatuksen ja koulutuksen toimialan käyttötaloudesta.
Tapahtumaan haettiin opetus- ja kulttuuriministeriöltä harkinnanvaraista rahoitusta vuosille 2015-2017 2 milj. euroa, josta opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi 644 369 euroa vuodelle 2016 ja 1 263 701 euroa vuodelle 2017 eli yhteensä 1 908 070 euroa, joka on alustavaa ilmoitusta 91 930 euroa vähemmän.
Tapahtuman toteutukseen osallistui 330 yhteistyökumppania, joista 224 antoi tapahtumaan työpanoksen, kone-, laite- ja materiaalilainana tai lahjoitti pieniä määriä materiaalia, joita ei voinut uusiokäyttää. Tämä arvo oli yhteensä 2 422 664 euroa. Tämä yhteistyömuoto on Taitaja-tapahtuman konseptiin kuuluva toimintatapa, jossa yhteistyötaho saa panoksensa arvosta näkyvyyttä tapahtumassa. Taitaja2017 -tapahtumassa laajennettiin yhteistyötä aiempia vuosia merkittävämmin markkinointiin ja tiedotukseen, johon yhteistyöyritysten panos oli erittäin tärkeä ja mahdollisti tapahtuman aiempia vuosia suuremman ja laajemman näkyvyyden kaupungilla, sosiaalisessa mediassa ja muissa tiedotusvälineissä. Tällä yhteistyöllä kompensoitiin opetus- ja kulttuuriministeriön alustavaa ilmoitusta pienempää harkinnanvaraista lisärahoitusta. Liitteessä oleva kokonaiskustannusten erotus aiheutuu yhteistyösopimusten kautta saadusta rahalliseen arvoon perustuvasta panoksesta, jota ovat muut vastikkeet/työtä ja tavaraa arvioitua enemmän, noin 550 810 euroa.
Taitaja2017 Helsinki -tapahtuman kustannukset jakautuivat henkilöstökuluihin, palvelujen ostoihin, markkinointi- ja viestintäkuluihin sekä tapahtumapaikan vuokrakuluihin. Palvelujen ostojen suurin erä oli Messukeskuksen vuokra ja sen palvelut. Helsingin Messukeskuksen sopimusyritykset tuottivat merkittävimmän osan tapahtuman turvallisuus-, ravitsemus- ja messurakentamisen palveluista. Tapahtumaturvallisuus vastasi sille asetettuja tavoitteita ja toiminta toteutettiin Messukeskuksen palveluntuottajan ja Stadin ammattiopiston opiskelijoiden ja opettajan tiiviillä yhteistyöllä. Ammattitaitokilpailujen tuomareiden, kilpailijoiden ja avustajien ravitsemispalveluista vastasi Fazer Food Service, jonka palveluntarjontaverkoston lähikoulun yksikkö toteutti edullisimman vaihtoehdon kustannukset kohtuullistaen. Messukeskuksen messurakentamisen ja IT-infran toteutti yrityksen palveluntuottaja, joiden avustaviin tehtäviin osallistui merkittävä osa Stadin ammattiopiston ja Suomen Liikemiesten Kauppaopiston opiskelijoita ja opettajia. Tällä saavutettiin merkittävää kustannussäästöä.
Tapahtuman kaikissa kustannuserissä noudatettiin kustannustehokkuutta ja kestävän kehityksen periaatetta siten, että kaikki mahdolliset koneet, laitteet, materiaalit ja tarvikkeet lainattiin ja vuokrattiin. Tällä toimintatavalla saavutettiin merkittävä kustannussäästö. Kun järjestämiskuluja verrataan toteutuneeseen kävijämäärään, Taitaja2017 Helsinki -tapahtuma toteutettiin lähes 50 % edullisemmin kuin aiemmat Taitaja-kilpailut.
Kasvatus- ja koulutuslautakunta 21.11.2017 § 118
Päätös
Kasvatus- ja koulutuslautakunta esitti kaupunginhallitukselle, että Taitaja2017 Helsinki -tapahtuman loppuraportti ja talouden toteuma hyväksytään toteutuneiden kustannusten mukaisesti (liitteet 1 ja 2). Tapahtuman kokonaiskustannukset olivat 6 179 070 euroa.
Esittelijä
Lisätiedot
Sari Karjalainen, koulutuspäällikkö, puhelin: 310 84748
Opetuslautakunta 31.05.2016 § 113
Päätös
Opetuslautakunta päätti vuokrata Messukeskuksen tiloja Taitaja2017 -tapahtumaan 15.−18.5.2017 Suomen Messut Osuuskunnalta. Samalla opetuslautakunta päätti oikeuttaa opetustoimen johtajan neuvottelemaan ja allekirjoittamaan opetusviraston puolesta sopimuksen Suomen Messut Osuuskunnan kanssa. Alustavan neuvottelun mukaan vuokrakustannukset tilasta ovat 590 939,00 euroa + alv. 24 %. Helsingin kaupunginhallitus on myöntänyt Taitaja2017 -tapahtumalle 1 400 000 euron erillisrahoituksen. Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee Taitaja2017 -tapahtumaa 2 000 000 euron valtionavustuksella.
Käsittely
Keskustelu.
Hyväksyttiin esittelijän ehdotus.
Esittelijä
Lisätiedot
Anna Lyra-Katz, erityissuunnittelija, puhelin: 310 86706
Kaupunginhallitus 14.12.2015 § 1207
Päätös
Kaupunginhallitus päätti, että kaupunki järjestää yhdessä pääkaupunkiseudun koulutuksen järjestäjien ja yritysten kanssa Taitaja2017-tapahtuman ehdolla, että kaupungin osuus tapahtuman kustannuksista on enintään 2 301 000 euroa. Kustannukset jakautuvat siten, että kaupunginhallituksen määrärahoista myönnettävä rahoitus on enintään 1 400 000 euroa vuosina 2015−2017 ja opetusviraston talousarvioon sisältyvä rahoitus enintään 901 000 euroa vuosina 2015−2017. Päätöksen ehtona on, että valtio tukee tapahtuman toteutusta vähintään 2 000 000 eurolla. Tapahtuman kokonaiskustannukset ovat noin 6 300 000 euroa.
Samalla kaupunginhallitus päätti myöntää tapahtuman järjestämistä varten opetusviraston käytettäväksi 118 000 euroa vuoden 2015 talousarvion kohdalta 1 04 02, Käyttövarat, Khn käytettäväksi (yritystunnus 5000, projektirakenneosa 1040200 676) ja 350 000 euroa vuoden 2016 talousarvion kohdalta 1 04 02, Käyttövarat, Khn käytettäväksi ja edellyttää, että vuodelle 2017 ajoittuvat kustannukset kaupunginhallituksen määrärahoista tuodaan sen päätettäväksi myöhemmin.
Lisäksi kaupunginhallitus päätti merkitä tiedoksi Skills Finland ry:n päätöksen hakea EuroSkills 2020 -kilpailujen järjestämisoikeuksia Helsinkiin ja edellyttää, että kaupungin osuus tapahtuman kustannuksista tuodaan kaupunginhallituksen päätettäväksi erikseen.
Esittelijä
Lisätiedot
Maria Nyfors, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36683
This decision was published on 15.12.2017
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Presenter information
Ask for more info
Hilkka Tapiolinna, vs. kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36185