Valtuutettu Tomi Sevanderin aloite psykiatristen sairaanhoitajien toiminnasta Helsingin poliisilaitoksen moniammatillisessa työryhmässä
Valtuutettu Tomi Sevanderin aloite psykiatristen sairaanhoitajien toiminnasta Helsingin poliisilaitoksen moniammatillisessa työryhmässä
Päätös
Kaupunginvaltuusto päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti katsoa valtuutettu Tomi Sevanderin aloitteen loppuun käsitellyksi.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Valtuutettu Tomi Sevander ja 25 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että Helsingin poliisilaitoksen moniammatillisessa työryhmässä toimisi kaksi psykiatrista sairaanhoitajaa.
Kaupunginvaltuuston työjärjestyksen 22 §:n 2 momentin mukaan kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi aloitteen, jonka on allekirjoittanut vähintään 15 valtuutettua.
Kaupunginhallitus viittaa saatuihin lausuntoihin ja toteaa, että vuonna 2015 Helsingin poliisilaitos ja kaupungin sosiaali- ja terveysvirasto ovat tehneet yhteistoimintasopimuksen, jonka mukaan sosiaali- ja terveysvirasto osoittaa moniammatilliseen tiimiin sosiaalityön, sosiaaliohjauksen ja sairaanhoidon voimavaroja sekä määrää työryhmään johtavan sosiaalityöntekijän. Tässä monialaisessa yhteistyössä huolehditaan erityisesti asiakastietojen vaihdosta ja kirjaamisesta sekä virka-avusta.
Kaupunginhallitus katsoo, että ei ole tarkoituksenmukaista kiinnittää vakansseja fyysisiin toimipisteisiin, vaan huolehtia jatkossa moniammatillisen työryhmän toiminnan sisällön ja palveluohjauksen kehittämisestä nykyajan tarpeita ja nuorten ongelmia vastaavaksi. Sosiaali- ja terveysvirasto huolehtii jatkossakin poliisin kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti riittävästä moniammatillisen tiimin vaatimasta sosiaalityön, sosiaaliohjauksen ja sairaanhoidon resurssista. Kehittämistyössä on tarpeen tiivistää integroitumista muihin sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin, mm. psykiatria- ja päihdepalveluihin sekä koulu- ja opiskeluterveydenhuollon palveluihin, joustavien ja asiakaslähtöisten palveluprosessien varmistamiseksi.
Kaupunginvaltuusto 15.02.2017 § 119
Päätös
Puheenjohtajan ehdotuksesta kaupunginvaltuusto päätti panna asian pöydälle.
01.02.2017 Pöydälle
18.01.2017 Pöydälle
30.11.2016 Pöydälle
Esittelijä
Lisätiedot
Marja-Liisa Rautanen, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36184
Kaupunginhallitus 14.11.2016 § 1006
Päätös
Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:
Kaupunginvaltuusto päättää katsoa valtuutettu Tomi Sevanderin aloitteen loppuun käsitellyksi.
Esittelijä
Lisätiedot
Marja-Liisa Rautanen, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36184
Sosiaali- ja terveyslautakunta 16.08.2016 § 177
Lausunto
Sosiaali- ja terveyslautakunta antoi lausunnon valtuutettu Sevanderin ym. valtuustoaloitteesta psykiatristen sairaanhoitajien toiminnasta Helsingin poliisilaitoksen moniammatillisessa työryhmässä:
"Kaupunginhallitus osoitti lastensuojelulain mukaisen Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (LASU) toteuttamiseksi hankerahoitusta ”Moniammatillinen yhteistyö nuorten rikosoirehdintaan ja perheväkivaltaan puuttumiseksi 2010−2012” -hankkeeseen. Tähän määräaikaiseen erillishankkeeseen sisältyivät muun muassa kahden sairaanhoitajan palkkakustannukset. Sairaanhoitajat sijoitettiin Helsingin poliisilaitoksella toimivaan moniammatilliseen työryhmään.
Helsingin poliisilaitoksella on toiminut usean vuoden ajan moniammatillinen työryhmä eli ns. MONNI-ryhmä osana poliisin ennalta estävää toimintalinjaa yhdessä lähipoliisiryhmien ja nettipoliisiin kanssa (HEER-ryhmät). Valtuustoaloitteessa mainittu Ankkuri-malli on sisäministeriön lanseeraama ja ministeriön vastuulla oleva työmuoto poliisipiireissä. Ankkuri-malli muistuttaa toiminnaltaan moniammatillisen työryhmän, MONNIN toimintaa.
Hankkeen LASU-rahoitus loppui vuoden 2013 lopussa, mikä tarkoitti psykiatristen sairaanhoitajien toiminnan päättymistä moniammatillisessa työryhmässä. Sosiaali- ja terveysvirastossa päädyttiin kuitenkin myöhemmin vuoden 2014 alusta lukien siirtämään kaksi sairaanhoitajan tointa sosiaali- ja kriisipäivystyksen poliisisosiaalityön yksikköön moniammatillisen työryhmän toimintaan. Vuonna 2015 toisen sairaanhoitajan resurssia on käytetty sosiaaliohjaajan tehtävään; tällä osaamisella vahvistetaan alaikäisten rikoksesta epäiltyjen lastensuojelulain (LSL) 24 §:n velvoittamaa sosiaalityötä esitutkinnassa ja tuomioistuinkäsittelyssä. Poliisisosiaalityön yksikössä työskentelee Pasilan poliisitalossa kaksi sosiaalityöntekijää ja yksi sairaanhoitaja, Malmin poliisitalossa yksi sosiaalityöntekijä ja Säästöpankinrannan tiloissa LSL:n 24 §:n tehtävissä kaksi sosiaalityöntekijää ja sosiaaliohjaaja sekä koko yksikön johtava sosiaalityöntekijä.
Helsingin sosiaali- ja terveysviraston ja Helsingin poliisilaitoksen yhteistoiminnasta on voimassa 1.8.2014 päivätty pysyväisohje, jonka mukaisesti viranomaisyhteistyötä toteutetaan. Keväällä 2015 solmittiin yhteistoimintaa koskeva sopimus sosiaali- ja terveysviraston ja poliisilaitoksen välillä. Sopimuksen mukaisesti sosiaali- ja terveysvirasto osoittaa moniammatilliseen tiimiin sosiaalityön, sosiaaliohjauksen ja sairaanhoidon resursseja ja määrää työryhmään johtavan sosiaalityöntekijän. Tällä kokonaisuudella vastataan sopimuksessa mainitun uuden sosiaalihuoltolain 41 §:n mukaisesta monialaisesta yhteistyöstä, jossa huolehditaan erityisesti asiakastietojen vaihdosta ja kirjaamisesta sekä virka-avusta.
Sosiaali- ja terveyslautakunta toteaa, että virasto tekee poliisin kanssa säännöllistä yhteistyötä ja yhdessä on sovittu poliisilaitoksessa toimivan moniammatillisen työryhmän linjauksista, tehtävistä ja toimintatavoista. Lakisääteisistä velvoitteista vastaa 24/7 tilanteissa sosiaali- ja kriisipäivystyksen yksiköt ja rikoksilla oirehtivien lasten osalta poliisisosiaalityön yksikön sosiaalityöntekijät (LSL 24 §).
Sosiaali- ja terveyslautakunnan näkemys on, että tässä vaiheessa ei ole tarkoituksenmukaista kiinnittää vakansseja fyysisiin toimipisteisiin, vaan huolehtia moniammatillisen työryhmän toiminnan sisällön ja palveluohjauksen kehittämisestä nykyajan tarpeita ja nuorten ongelmia vastaaviksi. Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto huolehtii jatkossakin poliisin kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti riittävästä moniammatillisen tiimin vaatimasta sosiaalityön, sosiaaliohjauksen ja sairaanhoidon resurssista. Jatkossa on tarpeen tiivistää integroitumista muihin sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin, mm. psykiatria- ja päihdepalveluihin, kouluterveyden- ja opiskeluterveydenhuollon palveluihin, joustavien ja asiakaslähtöisten palveluprosessien varmistamiseksi.
Terveys- ja hyvinvointivaikutusten arviointi
Rikoksilla oireilevat ja syrjäytymisvaarassa olevat henkilöt, erityisesti nuoret, tarvitset yksilöllistä tukea ja palveluohjausta. Heidän elämäntilanteessa ilmenee useita ongelma-alueita ja ongelmat ovat ajan kuluessa kietoutuneet yhteen. Eri toimijoiden välinen yhteistyö ja monialainen asiantuntijuus ovat keskiössä rakennettaessa rikoksilla oireilevien henkilöiden palveluprosesseja. Moniammatillinen työryhmä pystyy tunnistamaan asiakkaidensa ongelmien syyt ja ne tahot, joiden työpanosta ongelmien ratkaiseminen edellyttää sekä ohjaamaan asiakkaat tarvittavien palvelujen piiriin."
Esittelijä
Lisätiedot
Marketta Kupiainen, hallintoylihoitaja, puhelin: 310 42348
This decision was published on 03.03.2017
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 §
Presenter information
Ask for more info
Marja-Liisa Rautanen, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36184