Valtuutettu Helena Kantolan aloite vanhusasiamiehen vakanssin perustamisesta

HEL 2016-006232
More recent handlings
Case 13. / 134 §

Valtuutettu Helena Kantolan aloite vanhusasiamiehen vakanssin perustamisesta

Helsinki City Council

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti katsoa valtuutettu Helena Kantolan aloitteen loppuun käsitellyksi.

Puheenjohtajan ehdotuksesta valittiin valtuutettu Laura Rissanen tarkastamaan pöytäkirjan tämän asian osalta.

Käsittely

Keskustelun kuluessa ehdotettiin hyväksyttäväksi kolme toivomuspontta.

Valtuutettu Gunvor Brettschneider ehdotti valtuutettu Marcus Rantalan kannattaman hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

 
Kaupunginvaltuusto edellyttää, että selvitetään mahdollisuus muuttaa yksi sosiaaliasiamiehen vakanssi vanhusasiamiehen vakanssiksi vastaamaan lisääntyvää vanhusten ja heidän omaisten neuvontatarvetta ja ikäihmisten oikeuksien valvontatarvetta. Erityisen vanhusasiamiehen tarve on hyvin ajankohtainen ottaen huomioon vanhusten kasvava määrä ja tulevan sosiaali- ja terveysuudistuksen aiheuttamat merkittävät muutokset.

Valtuutettu Nina Huru ehdotti valtuutettu Veronika Honkasalon kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

 
Kaupunginvaltuusto edellyttää, että Helsingin kaupunki selvittää mahdollisuuden perustaa oma, erillinen vakanssipohja vanhusasiamiehelle.

Valtuutettu Helena Kantola ehdotti valtuutettu Pekka Tiusasen kannattaman hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

 
Selvitetään sote-uudistuksen yhteydessä, voiko vanhusneuvoston toimivaltaa vahvistaa ja laajentaa koskemaan vanhuksille tarjottavaa ohjaus- ja neuvontapalvelua.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi ensin yksimielisesti kaupunginhallituksen ehdotuksen.

Toivomusponsien hyväksymisestä äänestettiin erikseen.

7 äänestys

Valtuutettu Gunvor Brettschneiderin ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Kaupunginvaltuusto edellyttää, että selvitetään mahdollisuus muuttaa yksi sosiaaliasiamiehen vakanssi vanhusasiamiehen vakanssiksi vastaamaan lisääntyvää vanhusten ja heidän omaisten neuvontatarvetta ja ikäihmisten oikeuksien valvontatarvetta. Erityisen vanhusasiamiehen tarve on hyvin ajankohtainen ottaen huomioon vanhusten kasvava määrä ja tulevan sosiaali- ja terveysuudistuksen aiheuttamat merkittävät muutokset.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 21
Mukhtar Abib, Outi Alanko-Kahiluoto, Gunvor Brettschneider, Matti Enroth, Charlotte Granberg-Haakana, Veronica Hertzberg, Mari Holopainen, Nuutti Hyttinen, Suzan Ikävalko, Helena Kantola, Jessica Karhu, Tuuli Kousa, Pauliina Lehtinen, Jarmo Nieminen, Matti Niiranen, Laura Nordström, Marcus Rantala, Leo Stranius, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Pertti Villo

Ei-äänet: 4
Maija Anttila, Pentti Arajärvi, Tomi Sevander, Pekka Tiusanen

Tyhjä: 35
Zahra Abdulla, Hennariikka Andersson, Sirpa Asko-Seljavaara, Mika Ebeling, Yrjö Hakanen, Fatbardhe Hetemaj, Veronika Honkasalo, Nina Huru, Arja Karhuvaara, Otso Kivekäs, Tapio Klemetti, Laura Kolbe, Vesa Korkkula, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Meeri Kuikka, Heimo Laaksonen, Timo Laaninen, Eija Loukoila, Hannele Luukkainen, Petra Malin, Silvia Modig, Elina Moisio, Seija Muurinen, Hannu Oskala, Pia Pakarinen, Terhi Peltokorpi, Sirpa Puhakka, Timo Raittinen, Laura Rissanen, Wille Rydman, Kaarin Taipale, Tuomo Valokainen, Tuulikki Vuorinen, Anna Vuorjoki

Poissa: 25
Paavo Arhinmäki, Harry Bogomoloff, Juha Hakola, Jasmin Hamid, Eero Heinäluoma, Rene Hursti, Ville Jalovaara, Jukka Järvinen, Emma Kari, Otto Lehtipuu, Harri Lindell, Jape Lovén, Sami Muttilainen, Björn Månsson, Terhi Mäki, Tom Packalén, Jaana Pelkonen, Mari Rantanen, Tatu Rauhamäki, Nasima Razmyar, Johanna Sydänmaa, Tuomas Tuure, Thomas Wallgren, Heta Välimäki, Ville Ylikahri

Kaupunginvaltuusto ei hyväksynyt Gunvor Brettschneiderin ehdottamaa toivomuspontta.

8 äänestys

Valtuutettu Nina Hurun ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Kaupunginvaltuusto edellyttää, että Helsingin kaupunki selvittää mahdollisuuden perustaa oma, erillinen vakanssipohja vanhusasiamiehelle.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 25
Zahra Abdulla, Mika Ebeling, Yrjö Hakanen, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Nina Huru, Nuutti Hyttinen, Helena Kantola, Jessica Karhu, Vesa Korkkula, Meeri Kuikka, Eija Loukoila, Petra Malin, Silvia Modig, Jarmo Nieminen, Matti Niiranen, Sirpa Puhakka, Timo Raittinen, Leo Stranius, Pekka Tiusanen, Tuomo Valokainen, Sinikka Vepsä, Pertti Villo, Tuulikki Vuorinen, Anna Vuorjoki

Ei-äänet: 3
Seija Muurinen, Pia Pakarinen, Wille Rydman

Tyhjä: 32
Mukhtar Abib, Outi Alanko-Kahiluoto, Hennariikka Andersson, Maija Anttila, Pentti Arajärvi, Sirpa Asko-Seljavaara, Gunvor Brettschneider, Matti Enroth, Charlotte Granberg-Haakana, Veronica Hertzberg, Fatbardhe Hetemaj, Suzan Ikävalko, Arja Karhuvaara, Otso Kivekäs, Tapio Klemetti, Laura Kolbe, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Tuuli Kousa, Heimo Laaksonen, Timo Laaninen, Pauliina Lehtinen, Hannele Luukkainen, Elina Moisio, Laura Nordström, Hannu Oskala, Terhi Peltokorpi, Marcus Rantala, Laura Rissanen, Tomi Sevander, Kaarin Taipale, Sanna Vesikansa

Poissa: 25
Paavo Arhinmäki, Harry Bogomoloff, Juha Hakola, Jasmin Hamid, Eero Heinäluoma, Rene Hursti, Ville Jalovaara, Jukka Järvinen, Emma Kari, Otto Lehtipuu, Harri Lindell, Jape Lovén, Sami Muttilainen, Björn Månsson, Terhi Mäki, Tom Packalén, Jaana Pelkonen, Mari Rantanen, Tatu Rauhamäki, Nasima Razmyar, Johanna Sydänmaa, Tuomas Tuure, Thomas Wallgren, Heta Välimäki, Ville Ylikahri

Kaupunginvaltuusto ei hyväksynyt valtuutettu Nina Hurun ehdottamaa toivomuspontta.

9 äänestys

Valtuutettu Helena Kantolan ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Selvitetään sote-uudistuksen yhteydessä, voiko vanhusneuvoston toimivaltaa vahvistaa ja laajentaa koskemaan vanhuksille tarjottavaa ohjaus- ja neuvontapalvelua.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 26
Zahra Abdulla, Mukhtar Abib, Gunvor Brettschneider, Mika Ebeling, Yrjö Hakanen, Veronica Hertzberg, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Helena Kantola, Jessica Karhu, Vesa Korkkula, Kauko Koskinen, Tuuli Kousa, Pauliina Lehtinen, Eija Loukoila, Petra Malin, Silvia Modig, Jarmo Nieminen, Laura Nordström, Sirpa Puhakka, Leo Stranius, Pekka Tiusanen, Tuomo Valokainen, Sinikka Vepsä, Pertti Villo, Tuulikki Vuorinen

Tyhjä: 34
Outi Alanko-Kahiluoto, Hennariikka Andersson, Maija Anttila, Pentti Arajärvi, Sirpa Asko-Seljavaara, Matti Enroth, Charlotte Granberg-Haakana, Fatbardhe Hetemaj, Nina Huru, Nuutti Hyttinen, Suzan Ikävalko, Arja Karhuvaara, Otso Kivekäs, Tapio Klemetti, Laura Kolbe, Terhi Koulumies, Meeri Kuikka, Heimo Laaksonen, Timo Laaninen, Hannele Luukkainen, Elina Moisio, Seija Muurinen, Matti Niiranen, Hannu Oskala, Pia Pakarinen, Terhi Peltokorpi, Timo Raittinen, Marcus Rantala, Laura Rissanen, Wille Rydman, Tomi Sevander, Kaarin Taipale, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki

Poissa: 25
Paavo Arhinmäki, Harry Bogomoloff, Juha Hakola, Jasmin Hamid, Eero Heinäluoma, Rene Hursti, Ville Jalovaara, Jukka Järvinen, Emma Kari, Otto Lehtipuu, Harri Lindell, Jape Lovén, Sami Muttilainen, Björn Månsson, Terhi Mäki, Tom Packalén, Jaana Pelkonen, Mari Rantanen, Tatu Rauhamäki, Nasima Razmyar, Johanna Sydänmaa, Tuomas Tuure, Thomas Wallgren, Heta Välimäki, Ville Ylikahri

Kaupunginvaltuusto ei hyväksynyt valtuutettu Helena Kantolan ehdottamaa toivomuspontta.

See table with voting results

Äänestys 1

Member Political group
Abib, Mukhtar Kokoomuksen valtuustoryhmä
Alanko-Kahiluoto, Outi Vihreä valtuustoryhmä
Brettschneider, Gunvor No council group
Enroth, Matti No council group
Granberg-Haakana, Charlotte No council group
Hertzberg, Veronica No council group
Holopainen, Mari Vihreä valtuustoryhmä
Hyttinen, Nuutti Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Ikävalko, Suzan No council group
Kantola, Helena No council group
Karhu, Jessica No council group
Kousa, Tuuli No council group
Lehtinen, Pauliina No council group
Nieminen, Jarmo No council group
Niiranen, Matti Kokoomuksen valtuustoryhmä
Nordström, Laura No council group
Rantala, Marcus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Stranius, Leo Vihreä valtuustoryhmä
Vepsä, Sinikka Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Vesikansa, Sanna Vihreä valtuustoryhmä
Villo, Pertti No council group
Close
Member Political group
Anttila, Maija No council group
Arajärvi, Pentti Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Sevander, Tomi No council group
Tiusanen, Pekka No council group
Close
Member Political group
Abdulla, Zahra No council group
Andersson, Hennariikka No council group
Asko-Seljavaara, Sirpa Kokoomuksen valtuustoryhmä
Ebeling, Mika Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä
Hakanen, Yrjö No council group
Hetemaj, Fatbardhe No council group
Honkasalo, Veronika Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Huru, Nina No council group
Karhuvaara, Arja Kokoomuksen valtuustoryhmä
Kivekäs, Otso Vihreä valtuustoryhmä
Klemetti, Tapio Kokoomuksen valtuustoryhmä
Kolbe, Laura Keskustan valtuustoryhmä
Korkkula, Vesa Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Koskinen, Kauko No council group
Koulumies, Terhi No council group
Kuikka, Meeri No council group
Laaksonen, Heimo Kokoomuksen valtuustoryhmä
Laaninen, Timo No council group
Loukoila, Eija No council group
Luukkainen, Hannele No council group
Malin, Petra Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Modig, Silvia No council group
Moisio, Elina No council group
Muurinen, Seija Kokoomuksen valtuustoryhmä
Oskala, Hannu Vihreä valtuustoryhmä
Pakarinen, Pia Kokoomuksen valtuustoryhmä
Peltokorpi, Terhi Keskustan valtuustoryhmä
Puhakka, Sirpa No council group
Raittinen, Timo No council group
Rissanen, Laura Kokoomuksen valtuustoryhmä
Rydman, Wille Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Taipale, Kaarin No council group
Valokainen, Tuomo No council group
Vuorinen, Tuulikki No council group
Vuorjoki, Anna Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Close
Member Political group
Arhinmäki, Paavo No council group
Bogomoloff, Harry Kokoomuksen valtuustoryhmä
Hakola, Juha Kokoomuksen valtuustoryhmä
Hamid, Jasmin No council group
Heinäluoma, Eero No council group
Hursti, Rene No council group
Jalovaara, Ville Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Järvinen, Jukka No council group
Kari, Emma Vihreä valtuustoryhmä
Lehtipuu, Otto No council group
Lindell, Harri No council group
Lovén, Jape No council group
Muttilainen, Sami Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Månsson, Björn Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Mäki, Terhi No council group
Packalén, Tom Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Pelkonen, Jaana No council group
Rantanen, Mari Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Rauhamäki, Tatu No council group
Razmyar, Nasima Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Sydänmaa, Johanna Vihreä valtuustoryhmä
Tuure, Tuomas No council group
Wallgren, Thomas Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Välimäki, Heta No council group
Ylikahri, Ville No council group
Close
By political group
Political group Ayes Noes Blank Absent
No council group 12 3 18 14
Vihreä valtuustoryhmä 4 0 2 2
Kokoomuksen valtuustoryhmä 2 0 7 2
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 1 0 1 2
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 1 0 0 1
Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä 1 1 0 3
Keskustan valtuustoryhmä 0 0 2 0
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä 0 0 1 0
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 0 0 4 1

Äänestys 2

Member Political group
Abdulla, Zahra No council group
Ebeling, Mika Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä
Hakanen, Yrjö No council group
Holopainen, Mari Vihreä valtuustoryhmä
Honkasalo, Veronika Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Huru, Nina No council group
Hyttinen, Nuutti Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Kantola, Helena No council group
Karhu, Jessica No council group
Korkkula, Vesa Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Kuikka, Meeri No council group
Loukoila, Eija No council group
Malin, Petra Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Modig, Silvia No council group
Nieminen, Jarmo No council group
Niiranen, Matti Kokoomuksen valtuustoryhmä
Puhakka, Sirpa No council group
Raittinen, Timo No council group
Stranius, Leo Vihreä valtuustoryhmä
Tiusanen, Pekka No council group
Valokainen, Tuomo No council group
Vepsä, Sinikka Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Villo, Pertti No council group
Vuorinen, Tuulikki No council group
Vuorjoki, Anna Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Close
Member Political group
Muurinen, Seija Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pakarinen, Pia Kokoomuksen valtuustoryhmä
Rydman, Wille Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Close
Member Political group
Abib, Mukhtar Kokoomuksen valtuustoryhmä
Alanko-Kahiluoto, Outi Vihreä valtuustoryhmä
Andersson, Hennariikka No council group
Anttila, Maija No council group
Arajärvi, Pentti Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Asko-Seljavaara, Sirpa Kokoomuksen valtuustoryhmä
Brettschneider, Gunvor No council group
Enroth, Matti No council group
Granberg-Haakana, Charlotte No council group
Hertzberg, Veronica No council group
Hetemaj, Fatbardhe No council group
Ikävalko, Suzan No council group
Karhuvaara, Arja Kokoomuksen valtuustoryhmä
Kivekäs, Otso Vihreä valtuustoryhmä
Klemetti, Tapio Kokoomuksen valtuustoryhmä
Kolbe, Laura Keskustan valtuustoryhmä
Koskinen, Kauko No council group
Koulumies, Terhi No council group
Kousa, Tuuli No council group
Laaksonen, Heimo Kokoomuksen valtuustoryhmä
Laaninen, Timo No council group
Lehtinen, Pauliina No council group
Luukkainen, Hannele No council group
Moisio, Elina No council group
Nordström, Laura No council group
Oskala, Hannu Vihreä valtuustoryhmä
Peltokorpi, Terhi Keskustan valtuustoryhmä
Rantala, Marcus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Rissanen, Laura Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sevander, Tomi No council group
Taipale, Kaarin No council group
Vesikansa, Sanna Vihreä valtuustoryhmä
Close
Member Political group
Arhinmäki, Paavo No council group
Bogomoloff, Harry Kokoomuksen valtuustoryhmä
Hakola, Juha Kokoomuksen valtuustoryhmä
Hamid, Jasmin No council group
Heinäluoma, Eero No council group
Hursti, Rene No council group
Jalovaara, Ville Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Järvinen, Jukka No council group
Kari, Emma Vihreä valtuustoryhmä
Lehtipuu, Otto No council group
Lindell, Harri No council group
Lovén, Jape No council group
Muttilainen, Sami Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Månsson, Björn Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Mäki, Terhi No council group
Packalén, Tom Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Pelkonen, Jaana No council group
Rantanen, Mari Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Rauhamäki, Tatu No council group
Razmyar, Nasima Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Sydänmaa, Johanna Vihreä valtuustoryhmä
Tuure, Tuomas No council group
Wallgren, Thomas Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Välimäki, Heta No council group
Ylikahri, Ville No council group
Close
By political group
Political group Ayes Noes Blank Absent
No council group 15 0 18 14
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 4 0 0 1
Vihreä valtuustoryhmä 2 0 4 2
Kokoomuksen valtuustoryhmä 1 2 6 2
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä 1 0 0 0
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 1 1 0 2
Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä 1 0 1 3
Keskustan valtuustoryhmä 0 0 2 0
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 0 0 1 1

Äänestys 3

Member Political group
Abdulla, Zahra No council group
Abib, Mukhtar Kokoomuksen valtuustoryhmä
Brettschneider, Gunvor No council group
Ebeling, Mika Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä
Hakanen, Yrjö No council group
Hertzberg, Veronica No council group
Holopainen, Mari Vihreä valtuustoryhmä
Honkasalo, Veronika Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Kantola, Helena No council group
Karhu, Jessica No council group
Korkkula, Vesa Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Koskinen, Kauko No council group
Kousa, Tuuli No council group
Lehtinen, Pauliina No council group
Loukoila, Eija No council group
Malin, Petra Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Modig, Silvia No council group
Nieminen, Jarmo No council group
Nordström, Laura No council group
Puhakka, Sirpa No council group
Stranius, Leo Vihreä valtuustoryhmä
Tiusanen, Pekka No council group
Valokainen, Tuomo No council group
Vepsä, Sinikka Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Villo, Pertti No council group
Vuorinen, Tuulikki No council group
Close
Member Political group
Close
Member Political group
Alanko-Kahiluoto, Outi Vihreä valtuustoryhmä
Andersson, Hennariikka No council group
Anttila, Maija No council group
Arajärvi, Pentti Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Asko-Seljavaara, Sirpa Kokoomuksen valtuustoryhmä
Enroth, Matti No council group
Granberg-Haakana, Charlotte No council group
Hetemaj, Fatbardhe No council group
Huru, Nina No council group
Hyttinen, Nuutti Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Ikävalko, Suzan No council group
Karhuvaara, Arja Kokoomuksen valtuustoryhmä
Kivekäs, Otso Vihreä valtuustoryhmä
Klemetti, Tapio Kokoomuksen valtuustoryhmä
Kolbe, Laura Keskustan valtuustoryhmä
Koulumies, Terhi No council group
Kuikka, Meeri No council group
Laaksonen, Heimo Kokoomuksen valtuustoryhmä
Laaninen, Timo No council group
Luukkainen, Hannele No council group
Moisio, Elina No council group
Muurinen, Seija Kokoomuksen valtuustoryhmä
Niiranen, Matti Kokoomuksen valtuustoryhmä
Oskala, Hannu Vihreä valtuustoryhmä
Pakarinen, Pia Kokoomuksen valtuustoryhmä
Peltokorpi, Terhi Keskustan valtuustoryhmä
Raittinen, Timo No council group
Rantala, Marcus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Rissanen, Laura Kokoomuksen valtuustoryhmä
Rydman, Wille Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Sevander, Tomi No council group
Taipale, Kaarin No council group
Vesikansa, Sanna Vihreä valtuustoryhmä
Vuorjoki, Anna Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Close
Member Political group
Arhinmäki, Paavo No council group
Bogomoloff, Harry Kokoomuksen valtuustoryhmä
Hakola, Juha Kokoomuksen valtuustoryhmä
Hamid, Jasmin No council group
Heinäluoma, Eero No council group
Hursti, Rene No council group
Jalovaara, Ville Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Järvinen, Jukka No council group
Kari, Emma Vihreä valtuustoryhmä
Lehtipuu, Otto No council group
Lindell, Harri No council group
Lovén, Jape No council group
Muttilainen, Sami Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Månsson, Björn Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Mäki, Terhi No council group
Packalén, Tom Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Pelkonen, Jaana No council group
Rantanen, Mari Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Rauhamäki, Tatu No council group
Razmyar, Nasima Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Sydänmaa, Johanna Vihreä valtuustoryhmä
Tuure, Tuomas No council group
Wallgren, Thomas Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Välimäki, Heta No council group
Ylikahri, Ville No council group
Close
By political group
Political group Ayes Noes Blank Absent
No council group 18 0 15 14
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 3 0 1 1
Vihreä valtuustoryhmä 2 0 4 2
Kokoomuksen valtuustoryhmä 1 0 8 2
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä 1 0 0 0
Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä 1 0 1 3
Keskustan valtuustoryhmä 0 0 2 0
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 0 0 2 2
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 0 0 1 1
Close

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Close

Valtuutettu Helena Kantola ja 31 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan vanhusasiamiehen vakanssin perustamista vanhusneuvoston yhteyteen sekä näiden taloudellisten toimintaedellytysten turvaamista.

Kaupunginvaltuuston työjärjestyksen 22 §:n 2 momentin mukaan kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi aloitteen, jonka on allekirjoittanut vähintään 15 valtuutettua.

Kaupunginhallitus viittaa saatuihin lausuntoihin ja toteaa, että vanhusasiamiehen tehtävän perustamista on käsitelty aiemmin, viimeksi talousarvioaloitteena v. 2011 ja valtuustoaloitteena v. 2013. Tuolloin on katsottu, että sosiaali- ja terveystoimen alalla työskentelevien potilas- ja sosiaali-asiamiesten, veteraaniasiamiehen sekä vammaisasiamiehen tehtävänä on neuvoa asiakkaita ja heidän läheisiään sekä tiedottaa asiakkaiden oikeuksista ja opastaa muistutuksiin ja valituksiin liittyvissä asioissa. Vanhusten elämään ja elämisen laatuun liittyvien hoito-, hoiva- ja asumispalvelujen turvaaminen, neuvonnan antaminen ja asiakkaan oikeuksista tiedottaminen kuuluvat velvoittavasti lainsäädännön perusteella kuntien ja kunnan viranomaisten tehtäviin. Velvoite koskee kaikkia työntekijöitä ja sisältyy normaalin toiminnan perustehtävään.

Sosiaali- ja terveysvirastossa toimii Seniori-info -palveluneuvonta, josta saa arkisin aamupäivällä neuvontaa puhelimitse ja sähköpostitse. Lisäksi neuvontaa saa terveysneuvontanumerosta 24 tuntia vuorokaudessa.

Helsingin kaupungilla vanhustenhuollon tilaa ja palvelun saannin määräaikoja seurataan lakiin perustuvien omavalvontasuunnitelmien avulla. Työntekijöillä ja viranomaisilla on kattava ilmoitusvelvollisuus havaitsemistaan iäkkäiden henkilöiden sosiaali- ja terveydenhuollon epäkohdista ja tarpeista.

Kunnallisista vanhusasiamiehistä ja heidän tehtävistään ei säädetä laissa. Vanhusneuvoston asettaminen ja tehtävät perustuvat kuntalakiin ja lakiin ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (ns. vanhuspalvelulaki). Sosiaali- ja terveysviraston nimeämä vanhusneuvoston sihteeri tuntee kunnan strategista suunnittelua, hallintoa ja eri toimialoja, lainsäädäntöä, palvelujärjestelmiä ja näiden toimintatapoja. Vanhusneuvosto osallistuu lakisääteisesti ikääntynyttä väestöä koskevaan kunnan toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi 9.9.2015 § 205 osana kaupungin strategista suunnittelua Stadin ikäohjelman vanhuspalvelulain 5 §:n mukaisena suunnitelmana vuosiksi 2015 - 2016. Vanhusneuvosto on keskeisesti mukana Stadin ikäohjelman seurannassa. Kaupungin strategiaohjelmassa ja talousarviossa olevat vanhuspalveluja koskevat linjaukset velvoittavat kaikkia hallintokuntia.

Kaupunginhallitus viittaa meneillään olevaan sosiaali- ja terveyspalvelujen laajaan uudistamiseen, jonka keskiössä ovat asiakkaan tarpeet ja integroitujen palvelujen kohdentaminen asiakkaan tarpeita vastaaviksi. Sosiaali- ja terveystoimessa tehdään entistä tiiviimmin yhteistyötä ikäihmisten laajapohjaisten, laadukkaiden ja oikea-aikaisten palvelujen ja hoidon koordinoimiseksi. Kaupunginhallitus ei pidä tarkoituksenmukaisena erillisen vanhusasiamiehen tehtävän perustamista.

Close

Kaupunginvaltuusto 15.02.2017 § 120

Päätös

Puheenjohtajan ehdotuksesta kaupunginvaltuusto päätti panna asian pöydälle.

01.02.2017 Pöydälle

18.01.2017 Pöydälle

30.11.2016 Pöydälle

Esittelijä
Kaupunginhallitus
Lisätiedot

Marja-Liisa Rautanen, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36184

marja-liisa.rautanen@hel.fi

Kaupunginhallitus 14.11.2016 § 1007

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto päättää katsoa valtuutettu Helena Kantolan aloitteen loppuun käsitellyksi.

Esittelijä
va. apulaiskaupunginjohtaja
Pia Panhelainen
Lisätiedot

Marja-Liisa Rautanen, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36184

marja-liisa.rautanen@hel.fi

Sosiaali- ja terveyslautakunta 13.09.2016 § 212

Lausunto

Sosiaali- ja terveyslautakunta antoi kaupunginhallitukselle vanhusasiamiehen vakanssin perustamista vanhusneuvoston yhteyteen koskevasta Kantolan ym. valtuustoaloitteesta seuraavan esittelijän ehdotuksen mukaisen lausunnon:

”Kuntalaissa ja laissa ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (ns. vanhuspalvelulaki) säädetään vanhusneuvoston perustamisesta ja vanhusneuvoston tehtävistä. Vanhusasiamiehen tehtävän perustamista Helsinkiin on käsitelty aiemmin valtuustoaloitteiden vastauksissa vuosina 2011 ja 2013. Vanhusasiamiehelle esitettyjä tehtäviä toteuttavat jo normaalitoimintana vanhusten parissa työskentelevät työntekijät. He huolehtivat neuvonta- ja ohjauspalveluista, palvelutarpeiden selvittämisestä ja niihin vastaamisesta. Tämän lisäksi sosiaali-, potilas-, veteraani- ja vammaisasiamiesten tehtävänä on neuvoa asiakkaita, heidän omaisiaan ja läheisiään, tiedottaa asiakkaiden oikeuksista sekä opastaa heitä esimerkiksi muistutuksiin ja valituksiin liittyvissä asioissa.

Vanhuspalvelulain 23 § ja sosiaalihuoltolain 47 § edellyttävät, että sosiaalihuollon toimintayksikön tai muun toimintakokonaisuudesta vastaavan tahon on laadittava omavalvontasuunnitelma, joka on pidettävä julkisesti nähtävänä: Helsingissä kaupungin verkkosivuilla ja toimintayksiköiden toimitiloissa esim. ilmoitustaululla. Sosiaali- ja terveysviraston sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut -osasto on laatinut yhteisen omavalvontasuunnitelman, joka koskee palvelukeskustoimintaa, kotihoitoa, sosiaali- ja lähityötä, päivätoimintaa, lyhyt- ja pitkäaikaista ympärivuorokautista hoitoa monipuolisissa palvelukeskuksissa ja palvelutaloissa sekä alle 65-vuotiaiden monisairaiden asumispalveluja. Helsingin vanhustenhuollon tilaa seurataan säännöllisesti näiden omavalvontasuunnitelmien avulla. Lisäksi valvotaan palvelun saannin määräaikoja, jotka seurannan mukaan toteutuvat ikääntyneiden palveluissa hyvin.

Sosiaalihuoltolain ilmoitusvelvollisuuden mukaan sosiaalihuollon henkilöstöön kuuluvan tai vastaavissa tehtävissä toimeksiantosuhteessa tai itsenäisenä ammatinharjoittajina toimivien henkilöiden on ilmoitettava viipymättä toiminnasta vastaavalle henkilölle, jos hän tehtävissään huomaa tai saa tietoonsa epäkohdan tai ilmeisen epäkohdan uhan asiakkaan sosiaalihuollon toteuttamisessa. Lisäksi vanhuspalvelulaki edellyttää viranomaisia ilmoittamaan viipymättä kunnan sosiaalihuollosta vastaavalle henkilölle sosiaali- tai terveydenhuollon tarpeessa olevasta iäkkäästä henkilöstä, joka on ilmeisen kykenemätön vastaamaan omasta huolenpidostaan, terveydestään tai turvallisuudestaan. Kysymyksessä voi olla myös huoli omaishoitajan jaksamisesta.

Helsingissä vuonna 2015 aloitettu Stadin ikäohjelma on vanhuspalvelulain mukainen toimeenpanosuunnitelma. Ohjelman valmistelussa ja toimeenpanossa ovat asukkaat ja asiakkaat keskeisesti mukana. Palvelujen kehittäminen yhdessä asiakkaiden kanssa lisää asiakkaiden vaikutusmahdollisuuksia ja palvelujen asiakaslähtöisyyttä.

Sosiaali- ja terveysvirasto on aloittanut uudelleen 1.2.2016 ikääntyneille ja heidän läheisilleen suunnatun Seniori-info -palveluneuvonnan, josta neuvontaa saa puhelimitse ja sähköpostitse joka arkipäivä aamupäivisin. Lisäksi neuvontaa saa Helsingin kaupungin Virka Infosta sekä 24 tuntia vuorokaudessa palvelevasta terveysneuvonnasta.

Sosiaali- ja terveysvirastossa on aloitettu sosiaali- ja terveyspalvelujen laaja uudistaminen, jonka keskiössä ovat asiakkaan tarpeet ja integroitujen palvelujen kohdentaminen asiakkaan tarpeita vastaaviksi. Palvelujen uudistaminen turvaa entistä tiiviimmän sosiaali- ja terveyspalveluiden yhteistyön ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemiseksi monipuolinen palvelukeskus -toimintamallissa sekä jatkaa yhteistoimintaa vanhusneuvoston, muiden hallintokuntien ja kolmannen sektorin kanssa.

Ikääntyneitä koskevissa yhteydenotoissa keskeisin huoli on ollut riittävän laadukkaan hoivan toteutuminen ympärivuorokautisissa palveluissa. Tämän vuoksi sosiaali- ja terveyslautakunta pitää perusteltuna kehittää ja vahvistaa perustyötä ikääntyneiden palveluissa. Vanhusasiamiehelle esitettyjä tehtäviä toteuttavat jo normaalitoimintana vanhusten parissa työskentelevät työntekijät sekä asiamiehet. Sosiaalihuoltolaki ja vanhuspalvelulaki velvoittavat kaupungin hallintokuntia järjestämään vanhusten laadukkaat palvelut normaalina toimintana. Seurantavälineiksi on kehitetty mm. omavalvontajärjestelmä. Sosiaali- ja terveyslautakunta ei näin ollen pidä tarpeellisena erillisen vanhusasiamiehen vakanssin perustamista vanhusneuvoston yhteyteen.

Terveys- ja hyvinvointivaikutusten arviointi

Ikäihmisten hyvinvoinnin ja toimintakyvyn kannalta on tärkeää, että he saavat asianmukaista neuvontaa, palvelua ja hoitoa sekä tukea arjessa selviytymiseen. Kunta voi tukea ikäihmisiä tarjoten riittävät ja oikea-aikaiset palvelut yhteistyössä eri tahojen kanssa. Kunnan velvollisuus on ottaa vanhusneuvosto mukaan kunnan toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan kaikissa asioissa, jotka koskevat ikääntynyttä väestöä. Vanhusneuvoston toiminta vahvistaa omalta osaltaan ikäihmisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia elinolojaan koskevien päätösten valmistelussa ja palvelujen kehittämisessä.”

Käsittely

Vastaehdotus:
Tuula Salo: Vastaesitys esityslistan kohta 8, Kappale 9 loppuun

"Sosiaali- ja terveyslautakunta pitää tarpeellisena sitä, että vanhusneuvoston yhteyteen perustettaisiin vannhusasiamiehen tehtävä, johon kuuluisi ikäihmisten palveluohjaus ja oikeudellisissa kysymyksissä opastaminen."

Samalla poistaen kappaleen 8 viimeinen virke:

"Sosiaali- ja terveyslautakunta
ei näin ollen pidä tarpeellisena erillisen vanhusasiamiehen vakanssin
perustamista vanhusneuvoston yhteyteen."

Kannattaja: Gunvor Brettschneider

1 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Vastaesitys esityslistan kohta 8, Kappale 9 loppuun "Sosiaali- ja terveyslautakunta pitää tarpeellisena sitä, että vanhusneuvoston yhteyteen perustettaisiin vannhusasiamiehen tehtävä, johon kuuluisi ikäihmisten palveluohjaus ja oikeudellisissa kysymyksissä opastaminen." Samalla poistaen kappaleen 8 viimeinen virke: "Sosiaali- ja terveyslautakunta
ei näin ollen pidä tarpeellisena erillisen vanhusasiamiehen vakanssin
perustamista vanhusneuvoston yhteyteen."

Jaa-äänet: 6
Maija Anttila, Sami Heistaro, Seija Muurinen, Laura Nordström, Hannu Tuominen, Tuomas Tuure

Ei-äänet: 4
Gunvor Brettschneider, Miina Kajos, Tuula Salo, Anna Vuorjoki

Tyhjä: 3
Sirpa Asko-Seljavaara, Jouko Malinen, Tiina Tasmuth

Poissa: 0

Jäsen Tuula Salon vastaehdotus hävisi esittelijän ehdotukselle äänin 6 - 4 (tyhjiä 3).

Jäsen Tuula Salo ilmoitti päätöksestä eriävän mielipiteensä.

Esittelijä
va. virastopäällikkö
Juha Jolkkonen
Lisätiedot

Helena Soini, erityissuunnittelija, puhelin: 310 46933

helena.soini@hel.fi
Close

This decision was published on 03.03.2017

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 §

Close

Presenter information

Kaupunginhallitus

Ask for more info

Marja-Liisa Rautanen, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36184

marja-liisa.rautanen@hel.fi