Munkkivuoren nuorisotalon toiminnan ja Munkkivuoren alueen varhaisnuorisotoiminta, H154-16 hankinnan kilpailutus

HEL 2016-010631
More recent handlings
§ 39

Munkkivuoren nuorisotalon toiminnan ja alueen varhaisnuorisotoiminnan tuottamista koskevan sopimuksen toisen optiokauden käyttöönotto

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja

Päätös

Toimialajohtaja päätti ottaa käyttöön Munkkivuoren nuorisotalon toiminnan ja alueen varhaisnuorisotoiminnan tuottamista koskevan sopimuksen (H154-16) kahden (2) vuoden optiokauden ajalle 1.7.2020 – 30.6.2022 Stadin nuorisoseurat ry:n kanssa. Sopimussuhde syntyy vasta erikseen allekirjoitettavalla sopimuksella. Sopimusluonnos on tämän päätöksen liitteenä.

Samalla toimialajohtaja päätti hyväksyä palveluntuottajan kahden (2) vuoden optiokautta koskevan 1,8 %:n hinnankorotusesityksen. Muutoin hankintasopimusta sovelletaan entisin ehdoin.

Kahden (2) vuoden optiokauden ennakoitu arvonlisäveroton kustannus on 252 864,00 euroa.

Lisäksi toimialajohtaja päätti valtuuttaa läntisen nuorisotyön aluepäällikön allekirjoittamaan sopimuksen Stadin nuorisoseurat ry:n kanssa.

Päätöksen perustelut

Nuorisolautakunta kilpailutti keväällä 2017 palvelun, joka koostuu Munkkivuoren nuorisotalon toiminnan ja alueen varhaisnuorisotoiminnan toteuttamisesta sopimuskaudelle 1.7.2017 – 30.6.2018. Hankintaan sisältyy kaksi (2) kahden (2) vuoden pituista optiokautta ajalle 1.7.2018 – 30.6.2020 sekä 1.7.2020 – 30.6.2022.

Hankinnan kohteena on Munkkivuoren nuorisotalon toiminnan toteuttaminen ja toiminnan painottuminen varhaisnuorisoikäisiin (9-12 v.) lapsiin ja nuoriin. Toiminnan toteuttamisessa painotetaan lasten ja nuorten osallisuutta, yhdenvertaisuutta, alueellisia tarpeita sekä yhteistyötä alueen toimijoiden ja lasten huoltajien kanssa. Lisäksi hankintaan kuuluu alueen kansalaistoiminnan tukeminen erityisesti tilojen ulosvuokrauksen kautta ja tapahtumien järjestäminen alueen asukkaille.

Sopimuksen H154-16 liitteenä olevien JYSE 2014 Palvelut -ehtojen 9.7 kohdan mukaan palveluntuottajalla on oikeus sopimuskauden aikana muuttaa hintaa palvelun yleistä kustannuskehitystä vastaavasti. Stadin nuorisoseurat ry on toimittanut ehdoissa edellytetyn selvityksen henkilöstökustannusten kehityksestä ja hinnanmuutoksen syistä. Hinnanmuutosesitys katsotaan perustelluksi, ja muutos hyväksytään esitetyn mukaisena.

This decision was published on 15.06.2020

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta.

Sovellettava lainkohta: Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista 123 § ja 146 §

Close

Ask for more info

Tiina Hörkkö, aluepäällikkö, puhelin: 09 310 23188

tiina.horkko@hel.fi

Merja Hovi, suunnittelija, puhelin: 09 310 89054

merja.hovi@hel.fi

Decisionmaker

Tommi Laitio
kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja

Attachments

1. Optioesitys_240420_stadin nuorisoseurat ry
2. Sopimusluonnos_toinen optiokausi_munkkivuori

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information, information that could compromise the protection of privacy or documents that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Processing of Personal Data in Social and Health Care 703/2023,  Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.