Valtuutettu Jape Lovénin toivomusponsi Rastilan leirintäalueen uudelleensijoittumisesta Helsingissä Helsingin uudessa yleiskaavassa

For decisions released prior to 2019 a related decision heading is displayed for cases.
HEL 2016-012104
More recent handlings
Case 16. / 1121 §

Valtuutettu Jape Lovénin toivomusponsi Rastilan leirintäalueen uudelleensijoittumisesta Helsingissä Helsingin uudessa yleiskaavassa

Helsinki City Board

Päätös

Kaupunginhallitus päätti merkitä tiedoksi selvityksen kaupunginvaltuuston 27.10.2016 hyväksymän toivomusponnen (Jape Lovén) johdosta tehdyistä toimenpiteistä ja toimittaa selvityksen ponnen ehdottajalle sekä tiedoksi muille valtuutetuille.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Close

Hyväksyessään 26.10.2016 Helsingin uuden yleiskaavan - kaupunkikaavan kaupunginvaltuusto hyväksyi seuraavan toivomusponnen:

"Hyväksyessään yleiskaavan valtuusto edellyttää, että selvitetään mahdollisuudet Rastilan leirintäalueen uudelleensijoittumiselle Helsingissä nykyisen kaltaisena matkailukohteena ennen kuin leirintäalueen nykyistä aluetta voidaan käyttää rakentamiseen." (Jape Lovén)

Hallintosäännön 30 luvun 14 §:n mukaan Khn on toimitettava ponnen ehdottajalle kirjallinen selvitys toivomusponnen johdosta tehdyistä toimenpiteistä viimeistään vuoden kuluttua ponnen hyväksymisestä. Selvitys on toimitettava erikseen myös muille valtuutetuille.

Toivomusponnen johdosta on saatu kaupunkisuunnittelulautakunnan ja liikuntalautakunnan lausunnot.

Kaupunginhallitus viittaa saatuihin lausuntoihin ja toteaa, että Rastilan leirintäalueen uudelleen sijoittamisen mahdollisuudet nykyisen kaltaisena matkailukohteena Helsingissä tullaan selvittämään ennen kuin nykyistä leirintäaluetta voidaan käyttää rakentamiseen.

Rastilan leirintäalueen toimintaa koskevat tilastot matkailija- ja yöpymismäärineen sekä tiedot leirintäalueen käyttämästä rakennuskannasta, majoituskapasiteetista ja sen käytössä olevasta pinta-alasta ovat olleet käytettävissä jo yleiskaavan valmisteluvaiheessa.

Yleiskaavan ehdotusvaiheessa tehdyssä leirintäalueen sijaintipaikkaselvityksessä on tutkittu vaihtoehtoisia sijaintipaikkoja Rastilan leirintäalueelle Kivinokassa ja Savelanpuistossa sekä Degermossassa, Granössä ja Talosaaressa Östersundomin yleiskaava-alueella.

Kivinokan sijainti osoittautui tehdyissä saavutettavuustarkasteluissa hyväksi, muttei Rastilan tasoiseksi. Alueen nykyinen rakenne uimarantoineen, kartanoympäristöineen ja kesämajoineen sopisi erinomaisesti leirintäalueelle. Leirintäalue lisäpalveluineen voisi tuoda Kivinokan nykyistä paremmin kaupunkilaisten yhteiseen käyttöön. Leirintäalueen sijoittumismahdollisuudet alueelle nykyisen kaltaisena matkailukohteena vaativat vielä yksityiskohtaisempaa suunnittelua, mutta ei liene mahdollinen nykyisessä mittakaavassaan.

Östersundomin sijaintipaikkavaihtoehdoista varteenotettavimmaksi osoittautui Degermossa. Retkeilypalvelut voisivat toimia siellä vetonaulana Sipoonkorven matkailulle, ja tukea koira-, hevos- ja kotieläintoimintaa sekä maastopyöräilyä. Myös tästä vaihtoehdosta tarvitaan yksityiskohtaisempaa jatkosuunnittelua sekä infrastruktuurin rakentamista. Degermossa ei kuitenkaan sijaitse ainakaan vielä niin hyvien julkisten kulkuyhteyksien äärellä, kuten Rastilan leirintäalue nykyään.

Close

Kaupunkisuunnittelulautakunta 28.02.2017 § 98

Lausunto

Kaupunkisuunnittelulautakunta antoi lausunnon kaupunginhallitukselle:

Rastilan leirintäalueen mahdollisuudet uudelleen sijoittua Helsingissä nykyisen kaltaisena matkailukohteena tullaan selvittämään ennen kuin nykyistä leirintäaluetta voidaan käyttää rakentamiseen.

Rastilan leirintäalueen toimintaa koskevat tilastot matkailija- ja yöpymismäärineen sekä tiedot leirintäalueen käyttämästä rakennuskannasta, majoituskapasiteetista ja sen käytössä olevasta pinta-alasta ovat olleet viraston käytettävissä jo yleiskaavan valmisteluvaiheessa.

Yleiskaavan ehdotusvaiheessa tehdyssä leirintäalueen sijaintipaikkaselvityksessä on tutkittu vaihtoehtoisia sijaintipaikkoja Rastilan leirintäalueelle Kivinokassa ja Savelanpuistossa sekä Degermossassa, Granössä ja Talosaaressa Östersundomin yleiskaava-alueella.

Kivinokan sijainti osoittautui tehdyissä saavutettavuustarkasteluissa hyväksi, muttei Rastilan tasoiseksi. Alueen nykyinen rakenne uimarantoineen, kartanoympäristöineen ja kesämajoineen sopisi erinomaisesti leirintäalueelle. Leirintäalue lisäpalveluineen voisi tuoda Kivinokan nykyistä paremmin kaupunkilaisten yhteiseen käyttöön. Leirintäalueen sijoittumismahdollisuudet alueelle nykyisen kaltaisena matkailukohteena vaativat vielä yksityiskohtaisempaa suunnittelua, mutta ei liene mahdollinen nykyisessä mittakaavassaan.

Östersundomin sijaintipaikkavaihtoehdoista varteenotettavimmaksi osoittautui Degermossa. Retkeilypalvelut voisivat toimia siellä vetonaulana Sipoonkorven matkailulle, ja tukea koira-, hevos- ja kotieläintoimintaa sekä maastopyöräilyä. Myös tästä vaihtoehdosta tarvitaan yksityiskohtaisempaa jatkosuunnittelua sekä infrastruktuurin rakentamista. Degermossa ei kuitenkaan sijaitse ainakaan vielä niin hyvien julkisten kulkuyhteyksien äärellä, kuten Rastilan leirintäalue nykyään.

Tällä hetkellä matkailupalvelujen ja Helsingin imagon kannalta on Rastilan nykyinen leirintäalueen sijainti ainutlaatuinen ja lautakunta kehottaa pohtimaan myös nykyisen sijainnin säilyttämistä.

Käsittely

Vastaehdotus:
Jape Lovén: Kohta 5) lausunnossa muotoon: Kivinokan sijainti osoittautui tehdyissä saavutettavuustarkasteluissa hyväksi, muttei Rastilan tasoiseksi. Alueen nykyinen rakenne uimarantoineen, kartanoympäristöineen ja kesämajoineen sopisi erinomaisesti leirintäalueelle. Leirintäalue lisäpalveluineen voisi tuoda Kivinokan nykyistä paremmin kaupunkilaisten yhteiseen käyttöön. Leirintäalueen sijoittumismahdollisuudet alueelle nykyisen kaltaisena matkailukohteena vaativat vielä yksityiskohtaisempaa suunnittelua, mutta ei liene mahdollinen nykyisessä mittakaavassaan.

Kannattaja: Eija Loukoila

Vastaehdotus:
Jape Lovén: Kohta kuusi muotoon: (6) Östersundomin sijaintipaikkavaihtoehdoista varteenotettavimmaksi osoittautui Degermossa. Retkeilypalvelut voisivat toimia siellä vetonaulana Sipoonkorven matkailulle, ja tukea koira-, hevos- ja kotieläintoimintaa sekä maastopyöräilyä. Myös tästä vaihtoehdosta tarvitaan yksityiskohtaisempaa jatkosuunnittelua sekä infrastruktuurin rakentamista. Degermossa ei kuitenkaan sijaitse ainakaan vielä niin hyvien julkisten kulkuyhteyksien äärellä, kuten Rastilan leirintäalue nykyään.

Kannattaja: Eija Loukoila

Vastaehdotus:
Jape Lovén: Lisätään uusi kohta kohdan kuusi jälkeen: Tällä hetkellä matkailupalvelujen ja Helsingin imagon kannalta on Rastilan nykyinen leirintäalueen sijainti ainutlaatuinen ja lautakunta kehottaa pohtimaan myös nykyisen sijainnin säilyttämistä.

Kannattaja: Eija Loukoila

Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti hyväksyä jäsen Lovénin tekemät ja jäsen Loukoilan kannattamat vastaehdotukset yksimielisesti ilman äänestystä.

14.02.2017 Pöydälle

Esittelijä
yleiskaavapäällikkö
Rikhard Manninen
Lisätiedot

Satu Tarula, yleiskaavasuunnittelija, puhelin: 310 37164

satu.tarula@hel.fi

Liikuntalautakunta 19.01.2017 § 17

Lausunto

Liikuntalautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Liikuntalautakunta kannattaa kaikkia kolmea Rastilan leirintäalueen tulevaisuutta koskevaa toivomuspontta ja pitää niissä esitettyjä selvitys- ja arviointitarpeita tärkeinä. Rastilan leirintäalueen merkitys Helsingin matkailulle on niin suuri ettei sen toimintaa kannata lakkauttaa ellei uusi vastaavat palvelut käsittävä alue Helsingissä ole käytettävissä.

Rastilan leirintäalue on Rastilan metroaseman vieressä historiallisessa kartanomiljöössä meren rannalla sijaitseva viiden tähden leirintäalue, jossa on vuosittain lähes 100 000 yöpymistä. Tämä on lähes kolme prosenttia Helsingin 3,5 miljoonasta yöpymisestä. Rastila on Suomen kansainvälisin leirintäalue, sillä sen asiakkaista 49 prosenttia on ulkomaalaisia. Rastilassa yöpyvät jättivät vuonna 2015 noin 10,6 miljoonaa euroa matkailutuloa Helsingin seudulle. Henkilöä kohden Rastilan asiakkaat jättävät Helsingille enemmän rahaa henkilöä kohden vuorokaudessa (117,00 euroa) kuin ulkomaiset risteilymatkustajat (65,00 euroa).

Rastilan leirintäalueella on kymmenen (10) vakituista työntekijää ja kesäisin tämän lisäksi noin 40 helsinkiläistä nuorta kausityöntekijää, jotka saavat työssään arvokasta kokemusta kansainvälisistä matkailualan tehtävistä. Rastilan vuotuinen liikevaihto on noin 1,4 miljoonaa euroa, josta käytetään vuosittain yli 600 000 euroa aineiden, tarvikkeiden, tavaroiden ja palvelujen ostoon suurin osin Itä-Helsingin alueen yrityksiltä.

Rastilan leirintäalueen koko on 14,249 hehtaaria ja alueella on majoituskapasiteettia:

  • 6 saunallista lomamökkiä
  • 7 hirsimökkiä
  • 5 perhemökkiä
  • 4 leirintämökkiä
  • 165 sähköistettyä ja tontitettua matkailuajoneuvopaikkaa
  • 80 telttapaikkaa
  • lisäksi kesäisin kesähostelli Karavaanin 65 vuodepaikkaa sekä koulun hiekkakentällä 20 matkailuajoneuvopaikkaa

Kokous- ja vuokratila:

  • Isännän talo
  • Aitta
  • Kartanon kenttä
  • 2 rantasaunaa
  • 2 perhesaunaa

Muut palvelut:

  • keskushuolto- ja toimistorakennus
  • vastaanottorakennus
  • 4 yleisökäytössä olevaa huoltorakennusta, joissa naisten ja miesten WC:t ja suihkut, 2 invasuihkua ja invawc:t, lasten hoitohuone, lasten leikkihuone, sisäkeittiö, kemiallisen wc:n tyhjennys ja asiakkaitten pyykkitupa
  • 3 kesäkeittiötä
  • 2 grillauspaikkaa
  • tv-huone/ lasten leikkinurkka
  • 2 lasten ulkoleikkipaikkaa

Lisäksi eräs Rastilan kiistattomista valteista on hieno kahvilana ja ravintolana toimiva kartanorakennus monipuolisine tiloineen.

Teknisiltä ominaisuuksiltaan Rastila on huipputasoa esimerkiksi energiatehokkuuden ja kierrätyksen osalta. Kaupunki on investoinut Rastilan leirintäalueeseen pelkästään vuosina 2011 – 2016 yli 2 miljoonaa euroa. Vastaavien tilojen rakentaminen muualle maksaisi infrastruktuureineen 15 – 20 miljoonaa euroa, jonka suuruisen rahoituksen löytyminen miltään taholta olisi erittäin epätodennäköistä.

Helsingin leirintämatkailun suuri ongelma on jo vuosia ollut Rastilan matkailuajoneuvoalueen pienuus, josta syystä Rastilasta joudutaan vuosittain lomasesongin aikaan ohjaamaan noin 2 000 matkailuajoneuvoa muualle, yleensä Porvooseen tai Järvenpäähän. Jotta näin mittava matkailutulojen menetys ei jatkuisi, on liikuntalautakunta lausunnossaan Östersundomin yleiskaavasta esittänyt 250 matkailuajoneuvon kapasiteetin omaavan leirintäalueen perustamista Östersundomiin Rastilan lisäalueeksi.

Rastilan leirintäalueen sijainti metroaseman vieressä on poikkeuksellisen hyvä jopa Euroopan mittakaavassa. Suora ja nopea metroyhteys vähentää vuosittain tuhansia matkailuajoneuvojen käyntikertoja Helsingin keskustasta helpottaen näin sekä ruuhkia että pysäköintiongelmia.

Esittelijä
osastopäällikkö
Turo Saarinen
Lisätiedot

Turo Saarinen, osastopäällikkö, puhelin: 310 87801

turo.saarinen@hel.fi

Terhi Paarnio, leirintäpäällikkö, puhelin: 310 71439

terhi.paarnio@hel.fi

Soile Lehmusto, hallintosihteeri, puhelin: 310 87803

soile.lehmusto@hel.fi
Close

This decision was published on 20.12.2017

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Close

Presenter information

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Ask for more info

Hannu Hyttinen, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 31036024

hannu.hyttinen@hel.fi