Valtuutettu Jarmo Niemisen toivomusponsi Pro Tuomarinkylä -liikkeen suunnitelmasta Helsingin uudessa yleiskaavassa
Kaupunkisuunnittelulautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle toivomusponnesta, joka koskee Tuomarinkylän kartanon alueen jatkosuunnittelua
Lausunto
Kaupunkisuunnittelulautakunta antoi lausunnon kaupunginhallitukselle:
Uudessa yleiskaavassa on osoitettu uutta rakentamista Tuomarinkylän kartanon Uuspellon alueelle ja muualle alueen ympäristöön. Nyt pääosin liikenteen suoja-aluetta ja virkistysaluetta oleva alue sijaitsee seudullisesti erittäin keskeisellä sijainnilla, jossa risteää kaksi yleiskaavaan osoitettua pikaraitiotietä tai muuta runkolinjaa. Yleiskaavaan on osoitettu alueelle lähikeskustamerkintä. Yleiskaavan ruudut esittävät alueiden pääkäyttötarkoitusta ja sisältävät mm. alueiden sisäiset viheralueet.
Pro Tuomarinkylä on laatinut vaihtoehtoisen suunnitelman Tuomarinkylän kartanon alueen kehittämiseksi. Yleiskaavan laadinnan yhteydessä on käyty runsasta keskustelua alueen kehittämisestä ja Tuomarinkylän kartanon ympäristön aluevarauksia on muutettu kaavavalmistelun aikana. Aktiivinen osallistuminen suunnitteluprosessiin kertoo Tuomarinkylän kartanon merkityksestä monipuolisena hevos- ja koiraharrastuksen keskittymänä.
Yleiskaavan merkittävimpien aluevarausten toteuttamisen aikataulusta päätetään loppuvuonna 2017 yleiskaavan toteuttamisohjelman käsittelyn yhteydessä.
Jatkosuunnittelussa otetaan huomioon ja hyödynnetään myös vaihtoehtoisia suunnitelmia, mitä alueelta on tehty. Ne tarjoavat monipuolista käyttäjätietoa sekä erilaisia näkökulmia alueen kehittämiseen. Kun alueen jatkosuunnittelu käynnistyy, on asemakaavoitusvaiheessa jälleen monia vuorovaikutuksen ja vaikuttamisen paikkoja. Avoin dialogi kaupunkilaisten ja suunnittelijoiden välillä mahdollistaa parhaan mahdollisen lopputuloksen saavuttamisen, missä sekä koira- että hevosharrastuksen toimintaedellytykset alueella varmistetaan.
Käsittely
Vastaehdotus:
Elina Moisio: Lisäys lausuntoon: “Jatkosuunnittelussa otetaan huomioon myös vaihtoehtoiset suunnitelmat, mitä alueelta on tehty.” Muutetaan muotoon: “Jatkosuunnittelussa otetaan huomioon ja hyödynnetään myös vaihtoehtoisia suunnitelmia, mitä alueelta on tehty.”
Kannattaja: Risto Rautava
Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti yksimielisesti ilman äänestystä hyväksyä jäsen Moision tekemän ja puheenjohtaja Rautavan kannattaman vastaehdotuksen.
Kaupunkisuunnittelulautakunta antaa lausunnon kaupunginhallitukselle:
Uudessa yleiskaavassa on osoitettu uutta rakentamista Tuomarinkylän kartanon Uuspellon alueelle ja muualle alueen ympäristöön. Nyt pääosin liikenteen suoja-aluetta ja virkistysaluetta oleva alue sijaitsee seudullisesti erittäin keskeisellä sijainnilla, jossa risteää kaksi yleiskaavaan osoitettua pikaraitiotietä tai muuta runkolinjaa. Yleiskaavaan on osoitettu alueelle lähikeskustamerkintä. Yleiskaavan ruudut esittävät alueiden pääkäyttötarkoitusta ja sisältävät mm. alueiden sisäiset viheralueet.
Pro Tuomarinkylä on laatinut vaihtoehtoisen suunnitelman Tuomarinkylän kartanon alueen kehittämiseksi. Yleiskaavan laadinnan yhteydessä on käyty runsasta keskustelua alueen kehittämisestä ja Tuomarinkylän kartanon ympäristön aluevarauksia on muutettu kaavavalmistelun aikana. Aktiivinen osallistuminen suunnitteluprosessiin kertoo Tuomarinkylän kartanon merkityksestä monipuolisena hevos- ja koiraharrastuksen keskittymänä.
Yleiskaavan merkittävimpien aluevarausten toteuttamisen aikataulusta päätetään loppuvuonna 2017 yleiskaavan toteuttamisohjelman käsittelyn yhteydessä.
Alueen jatkosuunnittelussa otetaan huomioon myös vaihtoehtoiset suunnitelmat, mitä alueelta on tehty. Ne tarjoavat monipuolista käyttäjätietoa sekä erilaisia näkökulmia alueen kehittämiseen. Kun alueen jatkosuunnittelu käynnistyy, on asemakaavoitusvaiheessa jälleen monia vuorovaikutuksen ja vaikuttamisen paikkoja. Avoin dialogi kaupunkilaisten ja suunnittelijoiden välillä mahdollistaa parhaan mahdollisen lopputuloksen saavuttamisen, missä sekä koira- että hevosharrastuksen toimintaedellytykset alueella varmistetaan.
Toivomusponsi
Hyväksyessään 26.10.2016 Helsingin uuden yleiskaavan – kaupunkikaavan kaupunginvaltuusto hyväksyi seuraavan toivomusponnen:
Hyväksyessään yleiskaavan valtuusto edellyttää, että tutkitaan asemakaavoituksessa ProTuomarinkylä-liikkeen julkaisema yleiskaavan tavoitteiden mukainen suunnitelma Tuomarinkylän alueen asuntotuotannon, kulttuuri- ja viherarvojen sekä harrastustoiminnan järjestämiseksi. (Jarmo Nieminen)
Lausuntopyyntö
Kaupunginkanslia on pyytänyt kaupunkisuunnittelulautakuntaa antamaan asiasta lausunnon kaupunginhallitukselle 1.3.2017 mennessä.
Kaupunginmuseo Kulttuuriympäristöyksikkö 27.2.2017
Hyväksyessään 26.10.2016 Helsingin uuden yleiskaavan – kaupunkikaavan kaupunginvaltuusto hyväksyi seuraavan kaupunginvaltuutettu Jarmo Niemisen tekemän toivomusponnen: Hyväksyessään yleiskaavan valtuusto edellyttää, että tutkitaan asemakaavoituksessa ProTuomarinkylä-liikkeen julkaisema yleiskaavan tavoitteiden mukainen suunnitelma Tuomarinkylän alueen asuntotuotannon, kulttuuri- ja viherarvojen sekä harrastustoiminnan järjestämiseksi.
Kaupunginmuseon johtokunta totesi yleiskaavaehdotuksesta antamassaan lausunnossa (26.1.2016) seuraavasti: Tuomarinkylän kartanon uutta pellolle osoitettua rakennusalaa on vähennetty luonnosvaiheesta. Kartanoalueen eteläpuolelta asuntovaltaista aluetta on pienennetty ja muutettu virkistys- ja viheralueeksi. Peltoalue säilyy laajempana, mutta rakennettavalle alueelle tulisi luonnosvaihetta tehokkaampaa rakentamista. Tuomarinkartanon rakennusperinnön ja arvokkaan maisema-alueen keskeisten arvojen säilyminen on siten edelleenkin uhattuna. Kaupunginmuseon johtokunta edellytti, että RKY-alueeseen liittyvässä suunnittelussa mitoitusta arvioidaan uudelleen niin, että alueen kulttuurihistorialliset arvot otetaan paremmin huomioon. Pro Tuomarinkylä -liikkeen julkaisema suunnitelma Tuomarinkylän alueen asuntotuotannon, kulttuuri- ja viherarvojen sekä harrastustoiminnan järjestämiseksi ottaa yleiskaavaehdotusta paremmin huomioon alueen kulttuurihistorialliset ja maisemalliset arvot. Pro Tuomarinkylän ehdotuksessa Vanhaa Tuusulantietä suoristetaan välillä Tuomarinkyläntie – Laamannintie. Tien oikaisu kaventaa Riihipeltoa ja Köyhänmiehenpeltoa, mutta mahdollistaa samalla uutta rakentamista tien länsipuolelle. Tekemällä näin kartanon alue ja koirakeskus voidaan säilyttää viher- ja virkistysalueena. Ehdotus turvaa kartanoalueen kulttuurihistoriallisesti ja maisemallisesti merkittävien arvojen säilymisen.
Kaupunginmuseo pitää tärkeänä, että Pro Tuomarinkylä liikkeen ehdotus Tuomarinkylän alueen asuntotuotannon, kulttuuri- ja viherarvojen sekä harrastustoiminnan järjestämiseksi otetaan jatkosuunnittelussa huomioon.
Lisätiedot
Sari Saresto, tutkija, puhelin: +358 9 503756846
Kaupunkisuunnittelulautakunta 14.02.2017 § 75
Lausunto
Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti panna asian kahdeksi viikoksi pöydälle.
Käsittely
Pöydällepanoehdotus:
Elina Moisio: Pyydän asian kahdeksi viikoksi pöydälle.
Esittelijä
Lisätiedot
Heikki Salmikivi, yleiskaavasuunnittelija, puhelin: 310 37483
This decision was published on 10.03.2017
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 §
Presenter information
Ask for more info
Heikki Salmikivi, yleiskaavasuunnittelija, puhelin: 09 310 37483