Ympäristölautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuustoaloitteesta, joka koskee Vaarala-Jakomäen alueen uimakuoppien kehittämistä maauimalaksi ja virkistysalueeksi
Lausunto
Ympäristölautakunta antoi seuraavan lausunnon.
Vaaralan lammet ovat vanhoihin hiekkakuoppiin muodostuneita lampia, joista yksi (Jakomäen lampi) sijaitsee Helsingin kaupungin alueella ja kolme Vantaan puolella. Helsingin alueella oleva lampi ja sen lähiympäristö on yksityisomistuksessa. Vantaan puolella sijaitsevista lammista eteläisin on yksityisomistuksessa ja kaksi pohjoisinta omistaa Vantaan kaupunki.
Vaaralan lampien alueen virkistyskäytön kehittäminen ja lampien mahdollinen uimarantakäyttö on ollut esillä ennenkin. Yleisten töiden lautakunta on vuonna 2015 hyväksynyt Jakomäen, Tattarisuon ja Tattariharjun aluesuunnitelman. Aluesuunnitelmassa on esitetty virkistyskäyttöä tukevia toimenpiteitä ja samalla todetaan, että asukkaiden toivomia uintimahdollisuuksia pohjavesialueella on selvitettävä jatkotutkimuksin ja jatkosuunnittelun myötä. Aluesuunnitelman mukaan hanketta suunnitellaan yhdessä Vantaan kaupungin ja alueen asukkaiden kanssa.
Uimakuoppien kehittäminen uimarannaksi
Alue on tärkeä pohjavesialue ja sijaitsee vedenottamon lähellä. Näin ollen hankkeen edellytyksenä on selvittää Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY) kanta siihen, sopiiko alue uimarantahankkeelle.
Vantaan kaupunki on teettänyt vuonna 2015 alueelle pohjavesien suojelusuunnitelman (Fazerilan pohjavesialueen suojelusuunnitelma), jossa otetaan jonkin verran kantaa myös maankäytön suunnitteluun.
Ympäristölautakunta huomauttaa, että ympäristönsuojelulaissa on säädetty pohjaveden pilaamiskielto, joka on ehdoton. Vesilain mukaan puolestaan vesitaloushankkeelle, joka voi aiheuttaa pohjaveden laadun
tai määrän muutoksia, jotka esimerkiksi huonontaisivat pohjavesiesiintymän käyttökelpoisuutta, tulee hakea lupaa Etelä-Suomen aluehallintovirastolta (AVI).
Ennen tarkempaa uimarannan suunnittelua tulee selvittää, soveltuvatko lammet veden laadun puolesta uimarannaksi. Helsingin ympäristökeskus on ottanut Helsingin alueella sijaitsevasta lammesta näytteitä kaksi kertaa vuodessa, mutta veden laadun tarkempi selvittäminen vaatii lisätutkimuksia. Lähtökohtaisesti pieni, matala vesialue, jossa veden vaihtuminen on hidasta, on altis pilaantumiselle esimerkiksi hulevesien tai eläinten ulosteiden vaikutuksesta. Uimarannan veden laadulle, näytteenotolle ja raportoinnille on yksityiskohtaiset vaatimukset (STMa 177/2008 ja STMa 354/2008), jotka perustuvat EU:n uimavesidirektiiviin.
Uimarannan tulee olla myös asianmukaisesti varustettu. Asianmukaiseen varusteluun kuuluvat vähintään wc-tilat, pukeutumistilat, suihkut, riittävät roska-astiat, ilmoitustaulut ja opasteet. Lisäksi uimarantaa
suunniteltaessa tulee huomioida mm. uinninvalvonnan järjestäminen, pelastusajoneuvojen pääsy rannalle ja asiakkaiden pysäköinti. Uimarannalle tarvitaan ylläpitäjä, joka vastaa mm. rannan ja sen rakenteiden ylläpidosta ja hoidosta, puhtaudesta ja tiedottamisesta rannalla.
Alueen virkistyskäytön kehittäminen
Lampien eteläpuolelle sijoittuu Slåttmossenin luonnonsuojelualue. Alueelle sijoittuu myös monia muita Helsingin kaupungin luontotietojen arvokkaita luontokohteita. Geologisesti arvokas turvakerrostuma, Slåttmossen (23/007), ulottuu myös luonnonsuojelualueen pohjoispuolelle. Alueelle sijoittuu myös II-luokan arvokas lintualue (Jakomäen lammikot, 40/2010) ja III arvoluokan lepakkoalue (Jakomäki 41/03). Jakomäen lampi lähiympäristöineen on paikallisesti arvokas matelija- ja sammakkoeläinkohde (Jakomäki 11/07). Lampi on sammakkoeläinten suosimaa elinympäristöä ja monien alueella tavattavien eläinten esim. sammakkoeläinten ja hyönteisten lisääntymispaikka.
Virkistyskäytön kehittämiseen tähtäävät toimet, joita aluesuunnitelmassa on mainittu, kuten polkuverkoston ja reittien kehittäminen, roska-astioiden lisääminen, penkit ja opastaulut, voisivat parhaimmillaan jopa parantaa luontoarvojen säilymistä alueella esimerkiksi ohjaamalla kulkua ja siten vähentämällä alueen kulumista.
Ympäristölautakunnan mielestä Jakomäen ja Vaaralan lampien alueen virkistyskäytön kehittäminen yhdessä Vantaan kaupungin kanssa on kannatettavaa edellyttäen, että jatkosuunnittelussa otetaan huomioon alueen monet luontoarvot. Lammen ympäristön voimakkaampi muokkaaminen virkistyskäyttöön tai mahdollisesti uimarannaksi edellyttää huolellista luontovaikutusten arviointia sekä luontoarvojen ja virkistyskäytön yhteensovittamista.
Lausunto on ehdotuksen mukainen.
Valtuustoaloite
Valtuutettu Tuomo Valokainen ja muita valtuutettuja ovat tehneet 30.11.2016 seuraavan valtuustoaloitteen.
Vantaan kaupunginvaltuusto on antanut lausuntonsa Helsingin uudesta yleiskaavan luonnoksesta 2.3.2016. Tässä yhteydessä Vantaa on lausunut:
Somerikkotien itäpuolella sijaitsee Slåttmossenin suoalue, luonnonsuojelualue ja pohjavesialue. Vantaa ehdottaa asuntovaltaisten kaavamerkinnän poistamista Somerikkotien itäpuolelta ja sen korvaamista viher- ja virkistysaluemerkinnällä. Käytöstä poistuneisiin hiekkakuoppiin olisi mm. mahdollista kehittää alueelle uusi maauimala alueen vetovoimakohteeksi Vantaan ja Helsingin yhteiskohteena.
Lausunto on loistava kädenojennus kaupunkien väliselle yhteistyölle ja lähialueiden asukkaiden toiveille saada alue virallisesti asukkaiden virkistyskäyttöön.
Vaarala-Jakomäen alueen uimakuoppien kehittäminen maauimalaksi ja virkistysalueeksi edesauttaisi niin itä-vantaalaisia kuin koillis-helsinkiläisiä asukkaita. Samalla Kuusijärven käyttöpaine vähentyisi + että
mainituista kaupunginosa-alueista ei tarvitsisi lähteä autoilla Kuusijärvelle kun pääsisi julkisilla/kävellen/pyörillä kuntarajojemme tuntumaan. Hyvien liikenneyhteyksien varrella sijaitseville lähivirkistysalueille on pääkaupunkiseudulla todellista tarvetta.
Me allekirjoittaneet edellytämme että Vantaan ja Helsingin kaupungit aloittavat yhteiset neuvottelut Vaarala-Jakomäen alueen uimakuoppien kehittämiseksi maauimalaksi ja virkistysalueeksi.
Lausuntopyyntö
Kaupunginkanslia on pyytänyt ympäristölautakuntaa antamaan asiasta lausunnon kaupunginhallitukselle 22.3.2017 mennessä.
This decision was published on 15.03.2017
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 §
Presenter information
Ask for more info
Lotta Kivikoski, terveystarkastaja, puhelin: +358 9 310 31595
Anu Haahla, ympäristötarkastaja, puhelin: +358 9 310 28916
Sini-Pilvi Saarnio, ympäristötarkastaja, puhelin: +358 9 310 32019