Lateppo Oy, Tapanilan Urheilutalosäätiön pitkäaikainen maanvuokrasopimus, maanvuokra-ajan pidennys
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan esitys kaupunginhallitukselle maanvuokrasopimuksen muuttamiseksi, Helsingin Mailapelikeskus Oy (aiemmin Lateppo Oy)
Esitys
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta esitti kaupunginhallitukselle seuraavaa:
Kaupunginhallitus päättää muuttaa 2.5.2017, § 484 tekemäänsä maanvuokrausta koskevaa päätöstä, jolla kaupunki on vuokrannut Helsingin Mailapelikeskus Oy:lle (aiemmin Lateppo Oy) maa-alueen (Suutarila, kiinteistötunnus 091-040110-000), ehtojen 3 ja 4 osalta seuraavasti:
Vuokrauksessa noudatetaan vuonna 2007 (Lilk 30.10.2007) voimaana tulleen vuokrasopimuksen vuokranmääräytymisperusteita.
Vuosina 2009–2018 vuosivuokra sidotaan viralliseen elinkustannusindeksiin, jossa lokakuu 1951 = 100 siten, että perusvuosivuokra on 878,46 euroa vuodessa sekä sitä vastaava perusindeksi 100. Kunkin kalenterivuoden vuosivuokra tarkistetaan kertomalla perusvuosivuokra luvulla, joka saadaan jakamalla edellisen kalenterivuoden keskimääräinen elinkustannusindeksi perusindeksillä 100.
Vuoden 2019 alusta lukien vuosivuokra sidotaan viralliseen elinkustannusindeksiin, jossa lokakuu 1951 = 100 siten, että perusvuosivuokra on 1 286,18 euroa vuodessa sekä sitä vastaava perusindeksi 100. Kunkin kalenterivuoden vuosivuokra tarkistetaan kertomalla perusvuosivuokra luvulla, joka saadaan jakamalla edellisen kalenterivuoden keskimääräinen elinkustannusindeksi perusindeksillä 100.
Vuokra-aikaa 1.1.2029–31.12.2034 koskevasta vuokranmäärittelystä päätetään viimeistään 31.12.2026.
Esitys on ehdotuksen mukainen.
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta on kaupunginhallituksen 2.5.2017, § 484 antamin oikeuksin 20.6.2017, § 10 vuokrannut Helsingin Mailapelikeskus Oy:lle (aiemmin Lateppo Oy) Helsingin kaupungin 40. kaupunginosassa (Suutarila) sijaitsevan 11 937 m²:n suuruisen maa-alueen liikuntatoimintaa varten ajalle 1.7.2017–31.12.2034. Kaupunginhallituksen päätöksen mukaisesti maanvuokrasopimukseen otettiin vuokran määräytymistä koskeva ehdot 3 ja 4, jotka kuuluvat seuraavasti:
"Täysimääräinen vuosivuokra, joka vastaa elinkustannusindeksin vuoden 2016 keskiarvon pistelukua 1913 on 67 029,60 euroa (alv 0 %).
Täysimääräinen vuosivuokra määrätään pitäen perusteena virallisen elinkustannusindeksin "lokakuu 1950 = 100" pistelukua 100 vastaavaa 3 503,90 euron suuruista perusvuosivuokraa.
Vuokrasta peritään 50 % niin kauan kuin vuokra-aluetta käytetään liikuntaan tai siihen välittömästi liittyvään toimintaan, kuitenkin kauintaan 31.12.2028 asti. Subventiosta vuoden 2028 jälkeen päätetään viimeistään kaksi vuotta ennen subventoidun vuokrakauden päättymistä."
Liikuntalautakunta on 23.3.2017, § 70 esittänyt kaupunginhallitukselle, että lautakunta oikeutettaisiin vuokraamaan edellä mainittu maa-alue Lateppo Oy:lle. Lateppo Oy:n ja liikuntaviraston välisissä neuvotteluissa oli sopimusta valmisteltu yhteisymmärryksessä siten, että edellisen ajalle 15.11.2007–31.12.2028 solmitun sopimuksen vuokranmääräytymisehdot säilyisivät myös uudessa sopimuksessa ennallaan 31.12.2028 saakka. Vuokra-aikaa 1.1.2029 – 31.12.2034 koskevasta vuokranmäärittelystä päätettäisiin viimeistään 31.12.2026.
Vuokran määräytymistä koskevat perusteet tulivat kuitenkin kirjatuksi erehdyksessä virheellisesti kaupunginhallituksen esitykseen, sillä vuokranmääräytymisperusteet olivat muuttuneet vuonna 2015.
Molemmat sopimuksen osapuolet huomasivat virheen vasta sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen.
Esittelijä esittää, että vuokranmääräytymisperusteet muutetaan vastaamaan vuoden 2007 vuokrasopimuksen perusteita vuoteen 2028 asti. Muutoin noudatetaan lautakunnan määräämiä lisäehtoja, jotka ovat liitteenä olevassa vuokrasopimuksessa.
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 16.10.2018 § 200
20.06.2017 Ehdotuksen mukaan
02.05.2017 Ehdotuksen mukaan
23.03.2017 Ehdotuksen mukaan
This decision was published on 23.01.2019
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Presenter information
Ask for more info
Turo Saarinen, yksikön päällikkö, puhelin: 09 310 87801