Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle perussuomalaisten Helsingin valtuustoryhmän ryhmäaloitteeseen koskien omaishoidon tuen kriteerien tuomista poliittiseen päätöksentekoon
Lausunto
Sosiaali- ja terveyslautakunta antoi kaupunginhallitukselle omaishoidon tuen kriteerien tuomista poliittiseen päätöksentekoon koskevasta perussuomalaisten Helsingin valtuustoryhmän ryhmäaloitteesta seuraavan esittelijän ehdotuksesta poikkeavan lausunnon:
"Sosiaali- ja terveystoimen johtosäännön 21 §:ssä säädetään päätösvallan siirtämisestä sosiaalihuollon yksilöhuollon asioissa. Pykälässä todetaan, että sosiaalihuollon järjestämisestä ja antamisesta sekä palveluista perittävän maksun määräämisestä päättää siltä osin, kuin asia ei kuulu jaoston päätettäväksi, viraston päällikön määräämä viranhaltija lautakunnan vahvistamien perusteiden ja yleisten ohjeiden mukaisesti.
Lautakunta ei ole vahvistanut johtosäännön 21 §:n päätösvallan siirron perusteita eikä myöskään antanut asiasta yleisiä ohjeita.
Johtosäännön 9 §:n mukaan viraston päällikkö johtaa viraston toimintaa ja vastaa siitä, että hyväksytyt tavoitteet saavutetaan. Pysyväisohjeiden antaminen kuuluu siten virastopäällikön yleistoimivallan käyttöön.
Pysyväis- eli soveltamisohjeilla pyritään varmistamaan se, että yksilöhuollon päätöstenteossa kaikkia asiakkaita kohdeltaisiin samanlaisissa tilanteissa yhdenvertaisesti ja viraston toiminnalle asetetut tavoitteet saavutettaisiin. Julkisina asiakirjoina pysyväisohjeet tuovat myös läpinäkyvyyttä viranhaltijoiden päätöksentekoon.
Sosiaali- ja terveyslautakunta käsitteli kokouksessaan 14.3.2017 omaishoidon tuen muutoksia ja päätti kehottaa sosiaali- ja terveysvirastoa tekemään riittävän määrän omaishoidon tuen palvelutarpeen kartoituksia käyttäen hyödyksi uudistettuja palvelutarpeen kriteerejä. Kartoitus tulee tehdä mahdollisimman nopeasti, jotta lautakunta voi sen pohjalta arvioida, miten uudistetut kriteerit vaikuttavat etenkin alle 18-vuotiaiden omaishoitosopimusten ehtoihin ja omaishoidon tuen rahoitukseen ottaen huomioon myös yli 18-vuotiaat. Kartoitus käsitellään erillisenä asiana samassa kokouksessa kuin tämä ryhmäaloite. Kartoituksen pohjalta päätetään, miten omaishoidon sopimusten uudistamista jatketaan. Lautakunta on 23.5.2017 kehottanut virastoa palauttamaan asian uuteen valmisteluun."
Käsittely
Asiassa tehtiin seuraava vastaehdotus:
Vastaehdotus:
Jäsen Tuomas Tuure: Lisätään lausunnon viimeiseen kappaleeseen: "Lautakunta on 23.5.2017 kehottanut virastoa palauttamaan asian uuteen valmisteluun."
Kannattaja: Jäsen Laura Nordström
Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto syntyi seuraavan äänestyksen tuloksena:
1 äänestys
JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Vastaehdotus (jäsen Tuomas Tuure): Lisätään lausunnon viimeiseen kappaleeseen: "Lautakunta on 23.5.2017 kehottanut virastoa palauttamaan asian uuteen valmisteluun."
Jaa-äänet: 5
Maija Anttila, Sirpa Asko-Seljavaara, Sami Heistaro, Rene Hursti, Seija Muurinen
Ei-äänet: 7
Gunvor Brettschneider, Jukka Ihanus, Joonas Leppänen, Laura Nordström, Hannu Tuominen, Tuomas Tuure, Anna Vuorjoki
Tyhjä: 0
Poissa: 1
Jouko Malinen
Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi jäsen Tuomas Tuuren vastaehdotuksen äänin 7 - 5 (poissa 1).
Sosiaali- ja terveyslautakunta antaa kaupunginhallitukselle omaishoidon tuen kriteerien tuomista poliittiseen päätöksentekoon koskevasta perussuomalaisten Helsingin valtuustoryhmän ryhmäaloitteesta seuraavan lausunnon:
"Sosiaali- ja terveystoimen johtosäännön 21 §:ssä säädetään päätösvallan siirtämisestä sosiaalihuollon yksilöhuollon asioissa. Pykälässä todetaan, että sosiaalihuollon järjestämisestä ja antamisesta sekä palveluista perittävän maksun määräämisestä päättää siltä osin, kuin asia ei kuulu jaoston päätettäväksi, viraston päällikön määräämä viranhaltija lautakunnan vahvistamien perusteiden ja yleisten ohjeiden mukaisesti.
Lautakunta ei ole vahvistanut johtosäännön 21 §:n päätösvallan siirron perusteita eikä myöskään antanut asiasta yleisiä ohjeita.
Johtosäännön 9 §:n mukaan viraston päällikkö johtaa viraston toimintaa ja vastaa siitä, että hyväksytyt tavoitteet saavutetaan. Pysyväisohjeiden antaminen kuuluu siten virastopäällikön yleistoimivallan käyttöön.
Pysyväis- eli soveltamisohjeilla pyritään varmistamaan se, että yksilöhuollon päätöstenteossa kaikkia asiakkaita kohdeltaisiin samanlaisissa tilanteissa yhdenvertaisesti ja viraston toiminnalle asetetut tavoitteet saavutettaisiin. Julkisina asiakirjoina pysyväisohjeet tuovat myös läpinäkyvyyttä viranhaltijoiden päätöksentekoon.
Sosiaali- ja terveyslautakunta käsitteli kokouksessaan 14.3.2017 omaishoidon tuen muutoksia ja päätti kehottaa sosiaali- ja terveysvirastoa tekemään riittävän määrän omaishoidon tuen palvelutarpeen kartoituksia käyttäen hyödyksi uudistettuja palvelutarpeen kriteerejä. Kartoitus tulee tehdä mahdollisimman nopeasti, jotta lautakunta voi sen pohjalta arvioida, miten uudistetut kriteerit vaikuttavat etenkin alle 18-vuotiaiden omaishoitosopimusten ehtoihin ja omaishoidon tuen rahoitukseen ottaen huomioon myös yli 18-vuotiaat. Kartoitus käsitellään erillisenä asiana samassa kokouksessa kuin tämä ryhmäaloite. Kartoituksen pohjalta päätetään, miten omaishoidon sopimusten uudistamista jatketaan."
Kaupunginkanslia on pyytänyt 16.5.2017 mennessä sosiaali- ja terveyslautakunnalta lausuntoa perussuomalaisten Helsingin valtuustoryhmän ryhmäaloitteeseen koskien omaishoidon tuen kriteerien tuomista poliittiseen päätöksentekoon.
Sosiaali- ja terveyslautakunta 16.05.2017 § 143
Lausunto
Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti panna asian pöydälle.
Käsittely
Jäsen Tuomas Tuure pyysi asian pöydälle.
Esittelijä
Lisätiedot
Merja Jäntti, toiminnansuunnittelija, puhelin: 310 43715
This decision was published on 30.05.2017
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 §
Presenter information
Ask for more info
Merja Jäntti, toiminnansuunnittelija, puhelin: 09 310 43715