Oikaisuvaatimus rakennusviraston palveluosaston lakimiehen päätöksestä vahingonkorvausasiassa
Päätös
Kaupunkiympäristölautakunta päätti hylätä rakennusviraston palveluosaston lakimiehen päätöksestä 31.3.2017 (95 §) tehdyn oikaisuvaatimuksen. Palveluosaston lakimies on yllä mainitulla päätöksellä hylännyt ajoneuvovauriota koskevan vahingonkorvaushakemuksen. Oikaisuvaatimuksessa ei ole esitetty sellaisia uusia seikkoja tai perusteita, joiden nojalla palveluosaston lakimiehen päätöstä olisi syytä muuttaa.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta annetun lain (669/1978) 3 §:n 1 momentin mukaan kadun kunnossapito käsittää ne toimenpiteet, joiden tarkoituksena on pitää katu liikenteen tarpeiden edellyttämässä tyydyttävässä kunnossa. Kyseisen lain 4 §:n mukaan kadun kunnossapito kuuluu kunnalle.
Hakija on vaatinut vahingonkorvausta Oulunkylässä Mäkitorpantie/Siltatorpantie 1:ssä tapahtuneeseen ajoneuvovahinkoon liittyen, koska katsoo kaupungin laiminlyöneen yllä mainitun kunnossapitovelvoitteensa. Ajoneuvon rengas on puhjennut sen osuttua kadussa olevaan kuoppaan. Vahingonkorvaushakemuksen ja oikaisuvaatimuksen mukaan liikennejärjestelyt on kyseisellä paikalla toteutettu puutteellisesti ja vahinko on aiheutunut kunnossapitovelvoitteen laiminlyönnistä.
Asiassa saatujen selvitysten nojalla on katsottava, että kadun kunnossapito on kyseisellä paikalla toteutettu asianmukaisesti. Helsingin kaupunki ei näin ollen tässä tapauksessa ole laiminlyönyt velvoitteitaan.
Staran kunnossapitotyöntekijät ovat olleet vuorokautta aiemmin samassa liikenneympyrässä asentamassa katunimikilpiä, ja työntekijät eivät ole huomanneet kuoppaa kadussa. Kyseiset työntekijät ovat myös ajaneet liikenneympyrässä. Staran työntekijät ajavat muutoinkin samassa liikenneympyrässä päivittäin, koska heidän tukikohtansa on lähellä sitä. Kuopasta ei myöskään ole tullut muita ilmoituksia, vaikka kyseessä on melko vilkkaasti liikennöity paikka. Kuoppa on korjattu välittömästi oikaisuvaatimuksen tekijän ilmoituksen jälkeen. Kulunut kevät on kunnossapitopuolen mukaan ollut ongelmallinen, samanlaisia kuoppia on syntynyt katuihin paljon äkillisesti. Vahinko ei ollut kaupungin toimesta estettävissä, koska kuoppa on syntynyt nopeasti ja yllättäen.
Aiemmin tehdyn palveluosaston lakimiehen päätöksen jälkeen ei ole esitetty uutta näyttöä siitä, että vahinko johtuisi kaupungin laiminlyönnistä. Näin ollen on tässä tapauksessa katsottava, että Helsingin kaupunki ei ole vastuussa aiheutuneesta vahingosta. Palveluosaston lakimiehen päätöstä ei tässä tapauksessa ole syytä muuttaa.
Palveluosaston lakimies on hylännyt Mäkitorpantie/Siltatorpantie 1 kohdalla 2.3.2017 tapahtuneeseen ajoneuvovaurioon liittyvän vahingonkorvaushakemuksen päätöksellään 31.3.2017 § 95. Oikaisuvaatimus yleisten töiden lautakunnalle on saapunut säädetyssä määräajassa 11.4.2017.
Kuntalain (410/2015) siirtymäsäännösten nojalla oikaisuvaatimusten käsittelyssä sovelletaan vanhan kuntalain (365/1995) säännöksiä 1.6.2017 asti. Vanhan kuntalain 89 §:n 1 ja 2 momenttien, 92 § 1 momentin sekä 93 §:n mukaisesti lautakunnan alaisen viranomaisen päätökseen tyytymätön asianosainen tai kunnan jäsen voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen asianomaiselle lautakunnalle 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Tässä tapauksessa päätös on lähetetty tiedoksi kirjeitse 3.4.2017.
Esitetyt vaatimukset
Vahingonkorvaushakemuksessa ja oikaisuvaatimuksessa on vaadittu vahingonkorvausta ajoneuvon renkaan vaurioitumisesta. Vahingonkorvauksen määrä on 502,64, euroa. Oikaisuvaatimuksen mukaan kaupunki ei ole huolehtinut kadun kunnossapidosta riittävällä tavalla. Kuoppa on ollut kadussa ainakin jo 27.2.2017 lähtien.
Saadut selvitykset
Vahingonkorvaushakemuksen johdosta pyydetyssä selvityksessä todetaan, että kyseisellä paikalla on asennettu katunimikilpiä edellisenä päivänä. Staran työntekijät eivät ole tällöin huomanneet tiessä kuoppaa. Suurikin kuoppa voi syntyä katuun äkillisesti ja yllättäen. Oikaisuvaatimuksen käsittelyn yhteydessä on vielä varmistettu Staralta, että mitään kuoppaa ei ole kadussa ollut liikenneympyrässä edellisenä päivänä.
Oikaisuvaatimuksen tekijän nimeämää todistajaa eli ajoneuvon kyydissä ollutta äitiä on kuultu oikaisuvaatimuksen käsittelyn yhteydessä puhelimitse. Asiassa ei ole saatu uutta merkittävää näyttöä Palveluosaston lakimiehen päätöksen jälkeen.
Asiakirjat ovat nähtävillä lautakunnan kokouksessa.
Yhteenveto
Oikaisuvaatimuksen tekijän ajoneuvon rengas on puhjennut kadussa olevaan kuoppaan. Kuoppa on syntynyt äkillisesti ja yllättäen. Helsingin kaupunki ei ole vastuussa aiheutuneesta vahingosta.
Rakennusvirasto Palveluosasto Palveluosaston lakimies 31.03.2017 § 95
This decision was published on 28.06.2017
VALITUSOSOITUS
Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.
Valitusoikeus
Päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksella vain se, joka on tehnyt alkuperäistä päätöstä koskevan oikaisuvaatimuksen.
Mikäli alkuperäinen päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa tähän päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksella myös
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Valitusaika
Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Valitusperusteet
Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että
- päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
- päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
- päätös on muuten lainvastainen.
Valitusviranomainen
Kunnallisvalitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.
Hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | helsinki.hao@oikeus.fi |
Postiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
00520 HELSINKI | |
Faksinumero: | 029 56 42079 |
Käyntiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
Puhelinnumero: | 029 56 42000 |
Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- perusteet, joilla muutosta vaaditaan.
Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.
Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.
Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.
Valitukseen on liitettävä
- päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
- todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu
Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä 250 euron oikeudenkäyntimaksun. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Presenter information
Ask for more info
Matti Laihonen, asiamies, puhelin: 09 310 38813