Nuorisolautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle Kulosaaren meluvallin graffiteja koskevasta valtuustoaloitteesta
Lausunto
Nuorisolautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:
Valtuutettu Emma Kari teki 9.11.2011 aloitteen Kulosaaren meluluurin avaamisesta katutaidekäyttöön ja tuolloin nuorisoasiainkeskus antoi aloitetta puoltavan lausunnon ja ryhtyi toimenpiteisiin Kulosaaren melumuurin maalaamisen mahdollistamiseksi.
Kulosaaren melumuurin maalausprojekti on toteutumassa kesällä 2017 osana laajempaa Helsingin Katutaidekesä 2017 -kokonaisuutta. Aloitteen saapuessa projektia oli jo suunniteltu pidempään.
Projektin avoin maalarihaku tapahtuu ajalla 18.-26.4. (ohjeet osoitteessa http://katutaidehelsinki.fi/projektit-ja-tapahtumat/kulosaari/osallistumisohjeet/) ja maalaukset toteutetaan Kulosaaressa 10.-11.6.2017.
Projektin toteuttamisen kesällä 2017 on mahdollistanut virastojen välinen yhteistyö, joka on katutaiteeseen liittyvissä asioissa parantunut merkittävästi kaupunginjohtajan vuoden 2016 alusta perustaman Katutaiteen pelisääntöryhmän ansiosta. Ryhmään kuului edustajia rakennusvalvontavirastosta, kulttuurikeskuksesta, rakennusvirastosta, Helsingin taidemuseo HAMista, kaupunkisuunnitteluvirastosta ja nuorisoasiainkeskuksesta.
Ryhmä valmisteli ehdotuksen uudeksi katutaiteen lupien käsittelemisen malliksi ja ehdotti asukaslähtöisemmän prosessin luomista. Tavoitteena oli katutaiteeseen liittyvän lupaprosessin selkeyttäminen ja helpottaminen kaupunkilaisille.
Uudessa katutaiteen lupien käsittelyn mallissa ehdotetaan että
Ryhmä jatkaa työskentelyään vuoden 2017 ajan nimellä Katutaideryhmä. Katutaideryhmän tehtävänä on aloittaa ja toteuttaa uuden mallin mukaista katutaiteen lupakäsittelyä.
Lausunto on ehdotuksen mukainen.
Kaupunginkanslia on pyytänyt nuorisolautakuntaa antamaan
asiasta lausunnon kaupunginhallitukselle 31.5.2017 mennessä.
Valtuutettu Sami Muttilainen ja 22 muuta valtuutettua ovat tehneet 15.3.2017 seuraavan valtuustoaloitteen:
Kymmeniä nuoria maalasi 300 metriä pitkän Kulosaaren meluvallin graffitein vapaaehtoisvoimin v. 1991. Hanke toteutettiin yhdessä Nuorisoasiainkeskuksen ja kaupungin kanssa yhden viikonlopun aikana. Stop töhryille -kampanjan myötä kokonaisuus kuitenkin maalattiin valkoiseksi, samalla tuhottiin kulttuurisesti merkittävää Stadilaista graffitihistoriaa.
Nykyisellään maali on alkanut rapistua ja meluvalli olisi kunnostuksen tarpeessa. Ylimaalattu graffititaide kuultaa valkoisen maalikerroksen läpi.
Tänä päivänä graffiti- ja katutaiteesta on tullut salonkikelpoisempaa,
Stadissa on laillisia paikkoja maalata ja kaupunki teettää myös tilaustöitä kaupunkikuvan elävöittämiseksi.
Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämmekin, että kaupunki selvittäisi
voisiko vanhoja meluvallin graffiteja restauroida ja entisöidä esiin maalikerroksen alta. Toinen varteenotettavampi vaihtoehto, sekä kunnianosoitus ja kädenojennus kaupungilta olisi kuitenkin kutsua vanhoja tekijöitä maalaamaan meluvalli uudelleen yhdessä nuorten graffititaitelijoiden kanssa.
This decision was published on 17.05.2017
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 §
Presenter information
Ask for more info
Ulla Laurio, toiminnanjohtaja, puhelin: 0401493584