For decisions released prior to 2019 a related decision heading is displayed for cases.
HEL 2017-003483
More recent handlings
Case 1. / 458 §

Oy Apotti Ab:n osakassopimuksen muuttaminen ja uusien kuntien liittyminen järjestelmän käyttäjiksi

Helsinki City Board

Päätös

Kaupunginhallitus päätti

  • hyväksyä osaltaan Oy Apotti Ab:n osakkeenomistajien välisen liitteen mukaisen uuden osakassopimuksen sekä muutokset yhtiön yhtiöjärjestykseen,
  • hyväksyä osaltaan liitteen mukaisen uusien osakkaiden liittymisen ehtoja koskevan merkintä- ja liittymissopimuksen,
  • hyväksyä osaltaan Keravan ja Tuusulan liittymisen asiakas- ja potilastietojärjestelmän käyttäjiksi, sekä
  • kehottaa kaupunginkanslian oikeuspalvelut-osastoa kaupungin puolesta allekirjoittamaan osakassopimuksen sekä Keravan ja Tuusulan liittymiseen liittyvät merkintä- ja liittymissopimukset sekä tekemään sopimuksiin tarvittaessa teknisluonteisia tai muuten vähäisiä muutoksia.

Samalla kaupunginhallitus päätti, että päätöksen täytäntöönpanon edellytyksenä on, että Vantaan kaupunki, Kauniaisten kaupunki, Kirkkonummen kunta sekä Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä tekevät omalta osaltaan vastaavat päätökset yhtiön asiakirjojen muutoksista ja uusien osakkaiden hyväksymisestä järjestelmän käyttäjiksi.

Lisäksi kaupunginhallitus kehottaa Helsingin edustajia Apotti Oy:n hallituksessa ja yhtiökokouksessa edistämään ajatusta, että Apotti Oy alkaisi soveltaa omaan toimintaansa julkisuuslakia.

Käsittely

Esteelliset: Pia Panhelainen, Sami Sarvilinna

Vastaehdotus:
Otso Kivekäs:

Lisäys päätöksen loppuun:

Lisäksi kaupunginhallitus kehottaa Helsingin edustajia Apotti oy:n hallituksessa ja yhtiökokouksessa edistämään ajatusta, että Apotti oy alkaisi soveltaa omaan toimintaansa julkisuuslakia.

Kannattaja: Mika Raatikainen

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti Otso Kivekkään vastaehdotuksen.

Kaupunginhallitus päättää

  • hyväksyä osaltaan Oy Apotti Ab:n osakkeenomistajien välisen liitteen mukaisen uuden osakassopimuksen sekä muutokset yhtiön yhtiöjärjestykseen,
  • hyväksyä osaltaan liitteen mukaisen uusien osakkaiden liittymisen ehtoja koskevan merkintä- ja liittymissopimuksen,
  • hyväksyä osaltaan Keravan ja Tuusulan liittymisen asiakas- ja potilastietojärjestelmän käyttäjiksi, sekä
  • kehottaa kaupunginkanslian oikeuspalvelut-osastoa kaupungin puolesta allekirjoittamaan osakassopimuksen sekä Keravan ja Tuusulan liittymiseen liittyvät merkintä- ja liittymissopimukset sekä tekemään sopimuksiin tarvittaessa teknisluonteisia tai muuten vähäisiä muutoksia.

Samalla kaupunginhallitus päättää, että päätöksen täytäntöönpanon edellytyksenä on, että Vantaan kaupunki, Kauniaisten kaupunki, Kirkkonummen kunta sekä Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä tekevät omalta osaltaan vastaavat päätökset yhtiön asiakirjojen muutoksista ja uusien osakkaiden hyväksymisestä järjestelmän käyttäjiksi.

Close

Oy Apotti Ab

Kaupunginhallitus päätti 1.6.2015 hyväksyä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas- ja potilastietojärjestelmiin liittyviä palveluja omistajilleen omakustannushintaan tuottavan Oy Apotti Ab -nimisen osakeyhtiön perustamisen yhdessä Vantaan kaupungin, Kauniaisten kaupungin, Kirkkonummen kunnan sekä Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän (HUS) kanssa. Samalla hyväksyttiin myös yhtiön osakkaiden välillä laadittu osakassopimus. Osakassopimus allekirjoitettiin 24.6.2015. Oy Apotti Ab merkittiin kaupparekisteriin 15.7.2015.

Osakassopimuksen muuttaminen ja merkintä- ja liittymissopimuksen tekeminen

Alkuperäisessä osakassopimuksessa uusien osakkaiden liittymistä koskevat ehdot on määritelty vaillinaisesti. Sopimuksen mukaan uuden osakkaan on ennen osakkeiden omistusoikeuden siirtymistä tai uusien osakkeiden merkitsemistä allekirjoitettava liittymissopimus, jolla liitytään osakassopimuksen osapuoleksi sekä sitoudutaan yhtiön hallinnoiman asiakas- ja potilastietojärjestelmän käyttäjäksi. Liittymissopimus jäi myöhemmin laadittavaksi.

Uusien osakkaiden liittyminen on nyt tullut ajankohtaiseksi ensimmäisten HUS-alueen kuntien ilmaistua halukkuutensa liittyä järjestelmän käyttäjiksi. Osakassopimusta on siten tarpeen päivittää uusien osakkaiden liittymistä koskevien ehtojen osalta.

Yhtiön omistajien kesken on edellä mainitussa tarkoituksessa valmisteltu liitteenä oleva merkintä- ja liittymissopimusmalli, jonka allekirjoittamalla kunta voi liittyä Oy Apotti Ab:n osakkaaksi sekä asiakas- ja potilastietojärjestelmän käyttäjäksi. Merkintä- ja liittymissopimuksessa määritellään liittymisen ehdot. Samalla myös osakassopimusta ja yhtiöjärjestystä muutetaan vastaamaan merkintä- ja liittymissopimuksen ehtoja.

Uuteen osakassopimukseen on lisätty ehdot koskien uusien osakkaiden liittymistä ja liittymisen ehtoja. Samalla osakassopimukseen on tehty merkittävä määrä teknisiä ja vähämerkityksisempiä muutoksia, joiden johdosta sopimus on käytännössä kirjoitettu kokonaan uusiksi.

Alkuperäisessä osakassopimuksessa määritellyt keskeiset periaatteet pysyvät ennallaan:

  • perustajaosakkailla säilyy hankintasopimuksen mukainen oikeus hyväksyä järjestelmän uudet käyttäjät;
  • uudet osakkaat vastaavat osaltaan hankinnan ja järjestelmän käytön kustannuksista,
  • osapuolet ovat sitoutuneet neuvottelemaan maakuntauudistuksen osakassopimukseen edellyttämistä muutoksista,
  • yhtiö toimii julkisista hankinnoista annetun lain tarkoittamassa mielessä osakkaiden sidosyksikkönä.

Lisäksi Helsingin kaupungilla on osakassopimuksen mukaisesti edelleen oikeus nimetä yhtiön hallitukseen puheenjohtaja ja yksi jäsen.

Päivitetyn osakassopimuksen ja uuden liittymissopimuksen myötä myös Oy Apotti Ab:n yhtiöjärjestystä on tarpeen päivittää vastaavasti.

Yhtiötä koskevat asiakirjat on valmisteltu yhteistyössä yhtiön alkuperäisten osakkeenomistajien kesken.

Uusien osakkaiden liittyminen

Asiakas- ja potilastietojärjestelmää koskevan hankintasopimuksen mukaan muut HUS-alueen kunnat, joiden puolesta KL-Kuntahankinnat Oy on kilpailuttanut järjestelmähankinnan puitejärjestelynä, voivat myöhemmin liittyä asiakas- ja potilastietojärjestelmän käyttäjiksi hankintaa koskevien ehtojen mukaisesti.

KL-Kuntahankinnat on kilpailuttanut hankinnan yhteishankintana seuraaville kunta-asiakkailleen:

Askola, Espoo, Hanko, Hyvinkää, Inkoo, Järvenpää, Karkkila, Kerava, Lapinjärvi, Lohja, Loviisa, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Porvoo, Raasepori, Sipoo, Siuntio, Tuusula, Vihti.

Yllä mainitut kunnat voivat hankintasopimuksen ehtojen mukaisesti liittyä puitejärjestelyyn ja Oy Apotti Ab:n osakkaaksi. Tämän jälkeen järjestelmätoimittaja toimittaa järjestelmän sekä siihen liittyvät palvelut kunnan käyttöön järjestelmää koskevan palvelusopimuksen mukaisesti. Sama oikeus koskee kuntarakenteen muutosten tai sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämistä ja tuottamista koskevien organisaatiomuutosten seurauksena kunnan sijaan tullutta organisaatiota.

Hankintasopimuksen ehtojen mukaan järjestelmän käyttäjäksi liittyminen edellyttää alkuperäisten osakkaiden hyväksyntää sekä liittymistä yhtiön osakkaaksi. Kun kukin alkuperäinen osakas on hyväksynyt liittymisen, uusi osakas allekirjoittaa liitteen mukaisen merkintä- ja liittymissopimuksen. Allekirjoituksella liittyvä kunta tulee yhtiön osakassopimuksen osapuoleksi ja sitoutuu samalla:

  • asiakas- ja potilastietojärjestelmän käyttäjäksi,
  • suorittamaan osakassopimuksen mukaiset sijoitukset yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon,
  • takaamaan omistusosuuttaan vastaavan osuuden yhtiön ottamista lainoista,
  • maksamaan yhtiölle sen tuottamista palveluista,
  • laatimaan yhtiön kanssa henkilöresurssien käyttöä koskevan sopimuksen, sekä
  • muihin osakassopimuksen mukaisiin osakkaiden velvollisuuksiin.

Liittymisen periaatteet ovat samat kullekin liittyvälle kunnalle.

Esittelijä

Muista HUS-alueen kunnista Tuusula ja Kerava ovat ensimmäiseksi ilmoittaneet halustaan liittyä järjestelmän käyttäjiksi. Helsingin tulee osaltaan hyväksyä niiden liittyminen järjestelmän käyttäjiksi.

Uusien osakkaiden liittyminen järjestelmän käyttäjiksi paitsi vähentää alkuperäisten hankintayksiköiden hankintaan liittyviä kustannuksia, myös muun muassa parantaa Uudenmaan alueen kuntien asiakas- ja potilastietojärjestelmien yhteensopivuutta. Samalla liittyvät kunnat saavat käyttöönsä ajantasaisen asiakas- ja potilastietojärjestelmän ja pääsevät osaksi Apotti-järjestelmän kasvavaa käyttäjäyhteisöä. Uusien käyttäjien mukaantulo on siten kaikkien osapuolten etu.

Tuusulan ja Keravan maksu- ja kustannusosuusarviot on esitetty liitteissä. Rahastosijoituksen suuruuteen vaikuttaa osaltaan Oy Apotti Ab:n liikevaihto, joka otetaan lopullisissa laskelmissa huomioon per liittymishetki.

Oy Apotti Ab:n perustajaosakkaiden hyväksyttyä Tuusulan ja Keravan järjestelmän käyttäjiksi, yhtiö vastaa liittymisprosessin läpiviennistä ja valmistelee liittymisiä koskevan esityksen ylimääräisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi. Ylimääräiseen yhtiökokoukseen liittyvät kaupungin päätökset valmistellaan päätöksentekoon erikseen myöhemmin.

Päätösesitys perusteluineen vastaa kaupunginhallituksen konsernijaoston esitystä.

Close

Kaupunginhallitus 18.04.2017 § 424

Päätös

Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Käsittely

Esteelliset: Sami Sarvilinna

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Otso Kivekkään ehdotuksesta.

Esittelijä
apulaiskaupunginjohtaja
Ritva Viljanen
Lisätiedot

Atte Malmström, konserniohjauksen päällikkö, puhelin: 310 25472

atte.malmstrom@hel.fi

Kaupunginhallituksen konsernijaosto 10.04.2017 § 63

Esitys

Kaupunginhallituksen konsernijaosto esitti kaupunginhallitukselle seuraavaa:

Kaupunginhallitus päättää

  • hyväksyä osaltaan Oy Apotti Ab:n osakkeenomistajien välisen liitteen mukaisen uuden osakassopimuksen sekä muutokset yhtiön yhtiöjärjestykseen,
  • hyväksyä osaltaan liitteen mukaisen uusien osakkaiden liittymisen ehtoja koskevan merkintä- ja liittymissopimuksen,
  • hyväksyä osaltaan Keravan ja Tuusulan liittymisen asiakas- ja potilastietojärjestelmän käyttäjiksi, sekä
  • kehottaa kaupunginkanslian oikeuspalvelut-osastoa kaupungin puolesta allekirjoittamaan osakassopimuksen sekä Keravan ja Tuusulan liittymiseen liittyvät merkintä- ja liittymissopimukset sekä tekemään sopimuksiin tarvittaessa teknisluonteisia tai muuten vähäisiä muutoksia.

Samalla kaupunginhallitus päättää, että päätöksen täytäntöönpanon edellytyksenä on, että Vantaan kaupunki, Kauniaisten kaupunki, Kirkkonummen kunta sekä Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä tekevät omalta osaltaan vastaavat päätökset yhtiön asiakirjojen muutoksista ja uusien osakkaiden hyväksymisestä järjestelmän käyttäjiksi.

Käsittely

Esteelliset: Pia Panhelainen, Sami Sarvilinna

Esittelijä
apulaiskaupunginjohtaja
Pekka Sauri
Lisätiedot

Atte Malmström, konserniohjauksen päällikkö, puhelin: 310 25472

atte.malmstrom@hel.fi
Close

This decision was published on 08.05.2017

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Close

Presenter information

apulaiskaupunginjohtaja
Ritva Viljanen

Ask for more info

Atte Malmström, konserniohjauksen päällikkö, puhelin: 09 310 25472

atte.malmstrom@hel.fi