Luottamushenkilöiden taloudelliset etuudet
Päätös
Kaupunginvaltuusto päätti luottamushenkilöiden taloudellisista etuuksista 1.6.2017 lukien liitteen 1 mukaisesti.
Käsittely
Valtuutettu Yrjö Hakanen ehdotti valtuutettu René Hurstin kannattamana, että valtuusto päättää muuttaa luottamushenkilöiden palkkioesitystä niin, että kaupunginhallituksen jäsenten palkkiot pidetään ennallaan, nykyisten palkkioiden mukaisina (päätösesityksen liite 1, kohta yksi, joka koskee muita kaupunginhallituksen jäseniä kuin pormestareita, joiden palkasta on päätetty erikseen).
Valtuutettu Laura Rissanen ehdotti valtuutettu Otso Kivekkään kannattamana, että liitteeseen 1 kohdan 2 (Vaaleihin liittyvät palkkiot) loppuun lisätään seuraava lause:
Keskusvaalilautakunnan puheenjohtajalle maksettavan, vaaleista kullakin kerralla aiheutuneeseen työmäärään perustuvan kertapalkkion vahvistaa kaupunginhallitus kussakin tapauksessa erikseen.
Valtuutettu René Hursti ehdotti, että valtuustoryhmien puheenjohtajien palkkio poistetaan.
Valtuutettu Yrjö Hakanen ehdotti valtuutettu Mika Ebelingin kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:
Valtuusto edellyttää, että alkavan uuden valtuustokauden loppuun mennessä selvitetään miten seuraavien vaalien jälkeen valittavien pormestareiden palkat voidaan määritellä kohtuullisemmiksi eli pienemmiksi kuin kesäkuussa 2017 alkavalle kaudelle on päätetty. |
Äänestysjärjestys
Valtuutettu René Hurstin vastaehdotusta ei kannatettu, joten se raukesi.
Ensin äänestettiin vastaehdotuksista erikseen, jonka jälkeen äänestettiin toivomusponnen hyväksymistä.
1 äänestys
Kaupunginhallituksen ehdotus JAA, vastaehdotus EI
JAA-ehdotus: Khs
EI-ehdotus: Valtuusto päättää muuttaa luottamushenkilöiden palkkioesitystä niin, että kaupunginhallituksen jäsenten palkkiot pidetään ennallaan, nykyisten palkkioiden mukaisina (päätösesityksen liite 1, kohta yksi, joka koskee muita kaupunginhallituksen jäseniä kuin pormestareita, joiden palkasta on päätetty erikseen).
Jaa-äänet: 82
Zahra Abdulla, Outi Alanko-Kahiluoto, Hennariikka Andersson, Maija Anttila, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Sirpa Asko-Seljavaara, Harry Bogomoloff, Gunvor Brettschneider, Jussi Chydenius, Mika Ebeling, Matti Enroth, Patrik Gayer, Juha Hakola, Jasmin Hamid, Eero Heinäluoma, Fatbardhe Hetemaj, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Nina Huru, Nuutti Hyttinen, Suzan Ikävalko, Sirkku Ingervo, Ville Jalovaara, Jukka Järvinen, Seppo Kanerva, Helena Kantola, Arja Karhuvaara, Emma Kari, Otso Kivekäs, Dan Koivulaakso, Laura Kolbe, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Tuuli Kousa, Minerva Krohn, Heimo Laaksonen, Timo Laaninen, Maria Landén, Harri Lindell, Eija Loukoila, Jape Lovén, Hannele Luukkainen, Pekka Majuri, Silvia Modig, Sami Muttilainen, Seija Muurinen, Björn Månsson, Terhi Mäki, Sari Mäkimattila, Lasse Männistö, Jan D Oker-Blom, Hannu Oskala, Sara Paavolainen, Osku Pajamäki, Pia Pakarinen, Jaana Pelkonen, Terhi Peltokorpi, Erkki Perälä, Sirpa Puhakka, Mari Puoskari, Mika Raatikainen, Timo Raittinen, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Tatu Rauhamäki, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Jukka Relander, Laura Rissanen, Wille Rydman, Pekka Saarnio, Tomi Sevander, Osmo Soininvaara, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Ilkka Taipale, Kaarin Taipale, Ulla-Marja Urho, Thomas Wallgren, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki
Ei-äänet: 3
Yrjö Hakanen, Rene Hursti, Tuomo Valokainen
Kaupunginvaltuusto ei hyväksynyt valtuutettu Yrjö Hakasen vastaehdotusta.
2 äänestys
Kaupunginhallituksen ehdotus JAA, vastaehdotus EI
JAA-ehdotus: Khs
EI-ehdotus: Liitteeseen 1 kohdan 2 (Vaaleihin liittyvät palkkiot) loppuun lisätään seuraava lause: Keskusvaalilautakunnan puheenjohtajalle maksettavan, vaaleista kullakin kerralla aiheutuneeseen työmäärään perustuvan kertapalkkion vahvistaa kaupunginhallitus kussakin tapauksessa erikseen.
Jaa-äänet: 4
Mika Ebeling, Nina Huru, Harri Lindell, Sari Mäkimattila
Ei-äänet: 81
Zahra Abdulla, Outi Alanko-Kahiluoto, Hennariikka Andersson, Maija Anttila, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Sirpa Asko-Seljavaara, Harry Bogomoloff, Gunvor Brettschneider, Jussi Chydenius, Matti Enroth, Patrik Gayer, Yrjö Hakanen, Juha Hakola, Jasmin Hamid, Eero Heinäluoma, Fatbardhe Hetemaj, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Rene Hursti, Nuutti Hyttinen, Suzan Ikävalko, Sirkku Ingervo, Ville Jalovaara, Jukka Järvinen, Seppo Kanerva, Helena Kantola, Arja Karhuvaara, Emma Kari, Otso Kivekäs, Dan Koivulaakso, Laura Kolbe, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Tuuli Kousa, Minerva Krohn, Heimo Laaksonen, Timo Laaninen, Maria Landén, Eija Loukoila, Jape Lovén, Hannele Luukkainen, Pekka Majuri, Silvia Modig, Sami Muttilainen, Seija Muurinen, Björn Månsson, Terhi Mäki, Lasse Männistö, Jan D Oker-Blom, Hannu Oskala, Sara Paavolainen, Osku Pajamäki, Pia Pakarinen, Jaana Pelkonen, Terhi Peltokorpi, Erkki Perälä, Sirpa Puhakka, Mari Puoskari, Mika Raatikainen, Timo Raittinen, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Tatu Rauhamäki, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Jukka Relander, Laura Rissanen, Wille Rydman, Pekka Saarnio, Tomi Sevander, Osmo Soininvaara, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Ilkka Taipale, Kaarin Taipale, Ulla-Marja Urho, Thomas Wallgren, Tuomo Valokainen, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki
Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Laura Rissasen vastaehdotuksen.
3 äänestys
Valtuutettu Yrjö Hakasen ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI
JAA-ehdotus: Valtuusto edellyttää, että alkavan uuden valtuustokauden loppuun mennessä selvitetään miten seuraavien vaalien jälkeen valittavien pormestareiden palkat voidaan määritellä kohtuullisemmiksi eli pienemmiksi kuin kesäkuussa 2017 alkavalle kaudelle on päätetty.
EI-ehdotus: Vastustaa
Jaa-äänet: 15
Zahra Abdulla, Mika Ebeling, Yrjö Hakanen, Rene Hursti, Nina Huru, Sirkku Ingervo, Dan Koivulaakso, Harri Lindell, Eija Loukoila, Sami Muttilainen, Sari Mäkimattila, Sirpa Puhakka, Thomas Wallgren, Tuomo Valokainen, Anna Vuorjoki
Ei-äänet: 58
Outi Alanko-Kahiluoto, Hennariikka Andersson, Maija Anttila, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Sirpa Asko-Seljavaara, Harry Bogomoloff, Matti Enroth, Patrik Gayer, Juha Hakola, Eero Heinäluoma, Veronika Honkasalo, Ville Jalovaara, Jukka Järvinen, Helena Kantola, Arja Karhuvaara, Emma Kari, Otso Kivekäs, Laura Kolbe, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Tuuli Kousa, Minerva Krohn, Heimo Laaksonen, Timo Laaninen, Maria Landén, Pekka Majuri, Silvia Modig, Seija Muurinen, Björn Månsson, Terhi Mäki, Lasse Männistö, Jan D Oker-Blom, Hannu Oskala, Sara Paavolainen, Osku Pajamäki, Pia Pakarinen, Jaana Pelkonen, Terhi Peltokorpi, Erkki Perälä, Mari Puoskari, Mika Raatikainen, Timo Raittinen, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Tatu Rauhamäki, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Laura Rissanen, Wille Rydman, Tomi Sevander, Osmo Soininvaara, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Ilkka Taipale, Kaarin Taipale, Ulla-Marja Urho, Sanna Vesikansa
Tyhjä: 12
Gunvor Brettschneider, Jussi Chydenius, Jasmin Hamid, Fatbardhe Hetemaj, Mari Holopainen, Nuutti Hyttinen, Suzan Ikävalko, Seppo Kanerva, Jape Lovén, Hannele Luukkainen, Jukka Relander, Pekka Saarnio
Kaupunginvaltuusto ei hyväksynyt valtuutettu Yrjö Hakasen ehdottamaa toivomuspontta.
Äänestys 1
Member | Political group |
---|---|
Abdulla, Zahra | No council group |
Alanko-Kahiluoto, Outi | Vihreä valtuustoryhmä |
Andersson, Hennariikka | No council group |
Anttila, Maija | No council group |
Arajärvi, Pentti | Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä |
Arhinmäki, Paavo | No council group |
Asko-Seljavaara, Sirpa | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Bogomoloff, Harry | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Brettschneider, Gunvor | No council group |
Chydenius, Jussi | Vihreä valtuustoryhmä |
Ebeling, Mika | Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä |
Enroth, Matti | No council group |
Gayer, Patrik | No council group |
Hakola, Juha | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Hamid, Jasmin | No council group |
Heinäluoma, Eero | No council group |
Hetemaj, Fatbardhe | No council group |
Holopainen, Mari | Vihreä valtuustoryhmä |
Honkasalo, Veronika | Vasemmistoliiton valtuustoryhmä |
Huru, Nina | No council group |
Hyttinen, Nuutti | Perussuomalaisten valtuustoryhmä |
Ikävalko, Suzan | No council group |
Ingervo, Sirkku | No council group |
Jalovaara, Ville | Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä |
Järvinen, Jukka | No council group |
Kanerva, Seppo | No council group |
Kantola, Helena | No council group |
Karhuvaara, Arja | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Kari, Emma | Vihreä valtuustoryhmä |
Kivekäs, Otso | Vihreä valtuustoryhmä |
Koivulaakso, Dan | No council group |
Kolbe, Laura | Keskustan valtuustoryhmä |
Koskinen, Kauko | No council group |
Koulumies, Terhi | No council group |
Kousa, Tuuli | No council group |
Krohn, Minerva | No council group |
Laaksonen, Heimo | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Laaninen, Timo | No council group |
Landén, Maria | No council group |
Lindell, Harri | No council group |
Loukoila, Eija | No council group |
Lovén, Jape | No council group |
Luukkainen, Hannele | No council group |
Majuri, Pekka | No council group |
Modig, Silvia | No council group |
Muttilainen, Sami | Vasemmistoliiton valtuustoryhmä |
Muurinen, Seija | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Månsson, Björn | Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä |
Mäki, Terhi | No council group |
Mäkimattila, Sari | No council group |
Männistö, Lasse | No council group |
Oker-Blom, Jan D | No council group |
Oskala, Hannu | Vihreä valtuustoryhmä |
Paavolainen, Sara | Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä |
Pajamäki, Osku | No council group |
Pakarinen, Pia | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Pelkonen, Jaana | No council group |
Peltokorpi, Terhi | Keskustan valtuustoryhmä |
Perälä, Erkki | No council group |
Puhakka, Sirpa | No council group |
Puoskari, Mari | No council group |
Raatikainen, Mika | Perussuomalaisten valtuustoryhmä |
Raittinen, Timo | No council group |
Rantala, Marcus | Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä |
Rantanen, Tuomas | Vihreä valtuustoryhmä |
Rauhamäki, Tatu | No council group |
Rautava, Risto | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Razmyar, Nasima | Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä |
Relander, Jukka | No council group |
Rissanen, Laura | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Rydman, Wille | Perussuomalaisten valtuustoryhmä |
Saarnio, Pekka | No council group |
Sevander, Tomi | No council group |
Soininvaara, Osmo | Vihreä valtuustoryhmä |
Stranius, Leo | Vihreä valtuustoryhmä |
Sydänmaa, Johanna | Vihreä valtuustoryhmä |
Taipale, Ilkka | Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä |
Taipale, Kaarin | No council group |
Urho, Ulla-Marja | No council group |
Wallgren, Thomas | Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä |
Vesikansa, Sanna | Vihreä valtuustoryhmä |
Vuorjoki, Anna | Vasemmistoliiton valtuustoryhmä |
Member | Political group |
---|---|
Hakanen, Yrjö | No council group |
Hursti, Rene | No council group |
Valokainen, Tuomo | No council group |
Member | Political group |
---|
Member | Political group |
---|
By political group
Political group | Ayes | Noes | Blank | Absent |
---|---|---|---|---|
No council group | 45 | 3 | 0 | 0 |
Vihreä valtuustoryhmä | 11 | 0 | 0 | 0 |
Kokoomuksen valtuustoryhmä | 9 | 0 | 0 | 0 |
Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä | 6 | 0 | 0 | 0 |
Perussuomalaisten valtuustoryhmä | 3 | 0 | 0 | 0 |
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä | 3 | 0 | 0 | 0 |
Keskustan valtuustoryhmä | 2 | 0 | 0 | 0 |
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä | 2 | 0 | 0 | 0 |
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä | 1 | 0 | 0 | 0 |
Äänestys 2
Member | Political group |
---|---|
Ebeling, Mika | Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä |
Huru, Nina | No council group |
Lindell, Harri | No council group |
Mäkimattila, Sari | No council group |
Member | Political group |
---|---|
Abdulla, Zahra | No council group |
Alanko-Kahiluoto, Outi | Vihreä valtuustoryhmä |
Andersson, Hennariikka | No council group |
Anttila, Maija | No council group |
Arajärvi, Pentti | Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä |
Arhinmäki, Paavo | No council group |
Asko-Seljavaara, Sirpa | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Bogomoloff, Harry | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Brettschneider, Gunvor | No council group |
Chydenius, Jussi | Vihreä valtuustoryhmä |
Enroth, Matti | No council group |
Gayer, Patrik | No council group |
Hakanen, Yrjö | No council group |
Hakola, Juha | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Hamid, Jasmin | No council group |
Heinäluoma, Eero | No council group |
Hetemaj, Fatbardhe | No council group |
Holopainen, Mari | Vihreä valtuustoryhmä |
Honkasalo, Veronika | Vasemmistoliiton valtuustoryhmä |
Hursti, Rene | No council group |
Hyttinen, Nuutti | Perussuomalaisten valtuustoryhmä |
Ikävalko, Suzan | No council group |
Ingervo, Sirkku | No council group |
Jalovaara, Ville | Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä |
Järvinen, Jukka | No council group |
Kanerva, Seppo | No council group |
Kantola, Helena | No council group |
Karhuvaara, Arja | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Kari, Emma | Vihreä valtuustoryhmä |
Kivekäs, Otso | Vihreä valtuustoryhmä |
Koivulaakso, Dan | No council group |
Kolbe, Laura | Keskustan valtuustoryhmä |
Koskinen, Kauko | No council group |
Koulumies, Terhi | No council group |
Kousa, Tuuli | No council group |
Krohn, Minerva | No council group |
Laaksonen, Heimo | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Laaninen, Timo | No council group |
Landén, Maria | No council group |
Loukoila, Eija | No council group |
Lovén, Jape | No council group |
Luukkainen, Hannele | No council group |
Majuri, Pekka | No council group |
Modig, Silvia | No council group |
Muttilainen, Sami | Vasemmistoliiton valtuustoryhmä |
Muurinen, Seija | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Månsson, Björn | Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä |
Mäki, Terhi | No council group |
Männistö, Lasse | No council group |
Oker-Blom, Jan D | No council group |
Oskala, Hannu | Vihreä valtuustoryhmä |
Paavolainen, Sara | Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä |
Pajamäki, Osku | No council group |
Pakarinen, Pia | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Pelkonen, Jaana | No council group |
Peltokorpi, Terhi | Keskustan valtuustoryhmä |
Perälä, Erkki | No council group |
Puhakka, Sirpa | No council group |
Puoskari, Mari | No council group |
Raatikainen, Mika | Perussuomalaisten valtuustoryhmä |
Raittinen, Timo | No council group |
Rantala, Marcus | Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä |
Rantanen, Tuomas | Vihreä valtuustoryhmä |
Rauhamäki, Tatu | No council group |
Rautava, Risto | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Razmyar, Nasima | Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä |
Relander, Jukka | No council group |
Rissanen, Laura | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Rydman, Wille | Perussuomalaisten valtuustoryhmä |
Saarnio, Pekka | No council group |
Sevander, Tomi | No council group |
Soininvaara, Osmo | Vihreä valtuustoryhmä |
Stranius, Leo | Vihreä valtuustoryhmä |
Sydänmaa, Johanna | Vihreä valtuustoryhmä |
Taipale, Ilkka | Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä |
Taipale, Kaarin | No council group |
Urho, Ulla-Marja | No council group |
Wallgren, Thomas | Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä |
Valokainen, Tuomo | No council group |
Vesikansa, Sanna | Vihreä valtuustoryhmä |
Vuorjoki, Anna | Vasemmistoliiton valtuustoryhmä |
Member | Political group |
---|
Member | Political group |
---|
By political group
Political group | Ayes | Noes | Blank | Absent |
---|---|---|---|---|
No council group | 3 | 45 | 0 | 0 |
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä | 1 | 0 | 0 | 0 |
Keskustan valtuustoryhmä | 0 | 2 | 0 | 0 |
Kokoomuksen valtuustoryhmä | 0 | 9 | 0 | 0 |
Perussuomalaisten valtuustoryhmä | 0 | 3 | 0 | 0 |
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä | 0 | 2 | 0 | 0 |
Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä | 0 | 6 | 0 | 0 |
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä | 0 | 3 | 0 | 0 |
Vihreä valtuustoryhmä | 0 | 11 | 0 | 0 |
Äänestys 3
Member | Political group |
---|---|
Abdulla, Zahra | No council group |
Ebeling, Mika | Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä |
Hakanen, Yrjö | No council group |
Hursti, Rene | No council group |
Huru, Nina | No council group |
Ingervo, Sirkku | No council group |
Koivulaakso, Dan | No council group |
Lindell, Harri | No council group |
Loukoila, Eija | No council group |
Muttilainen, Sami | Vasemmistoliiton valtuustoryhmä |
Mäkimattila, Sari | No council group |
Puhakka, Sirpa | No council group |
Wallgren, Thomas | Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä |
Valokainen, Tuomo | No council group |
Vuorjoki, Anna | Vasemmistoliiton valtuustoryhmä |
Member | Political group |
---|---|
Alanko-Kahiluoto, Outi | Vihreä valtuustoryhmä |
Andersson, Hennariikka | No council group |
Anttila, Maija | No council group |
Arajärvi, Pentti | Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä |
Arhinmäki, Paavo | No council group |
Asko-Seljavaara, Sirpa | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Bogomoloff, Harry | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Enroth, Matti | No council group |
Gayer, Patrik | No council group |
Hakola, Juha | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Heinäluoma, Eero | No council group |
Honkasalo, Veronika | Vasemmistoliiton valtuustoryhmä |
Jalovaara, Ville | Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä |
Järvinen, Jukka | No council group |
Kantola, Helena | No council group |
Karhuvaara, Arja | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Kari, Emma | Vihreä valtuustoryhmä |
Kivekäs, Otso | Vihreä valtuustoryhmä |
Kolbe, Laura | Keskustan valtuustoryhmä |
Koskinen, Kauko | No council group |
Koulumies, Terhi | No council group |
Kousa, Tuuli | No council group |
Krohn, Minerva | No council group |
Laaksonen, Heimo | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Laaninen, Timo | No council group |
Landén, Maria | No council group |
Majuri, Pekka | No council group |
Modig, Silvia | No council group |
Muurinen, Seija | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Månsson, Björn | Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä |
Mäki, Terhi | No council group |
Männistö, Lasse | No council group |
Oker-Blom, Jan D | No council group |
Oskala, Hannu | Vihreä valtuustoryhmä |
Paavolainen, Sara | Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä |
Pajamäki, Osku | No council group |
Pakarinen, Pia | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Pelkonen, Jaana | No council group |
Peltokorpi, Terhi | Keskustan valtuustoryhmä |
Perälä, Erkki | No council group |
Puoskari, Mari | No council group |
Raatikainen, Mika | Perussuomalaisten valtuustoryhmä |
Raittinen, Timo | No council group |
Rantala, Marcus | Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä |
Rantanen, Tuomas | Vihreä valtuustoryhmä |
Rauhamäki, Tatu | No council group |
Rautava, Risto | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Razmyar, Nasima | Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä |
Rissanen, Laura | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Rydman, Wille | Perussuomalaisten valtuustoryhmä |
Sevander, Tomi | No council group |
Soininvaara, Osmo | Vihreä valtuustoryhmä |
Stranius, Leo | Vihreä valtuustoryhmä |
Sydänmaa, Johanna | Vihreä valtuustoryhmä |
Taipale, Ilkka | Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä |
Taipale, Kaarin | No council group |
Urho, Ulla-Marja | No council group |
Vesikansa, Sanna | Vihreä valtuustoryhmä |
Member | Political group |
---|---|
Brettschneider, Gunvor | No council group |
Chydenius, Jussi | Vihreä valtuustoryhmä |
Hamid, Jasmin | No council group |
Hetemaj, Fatbardhe | No council group |
Holopainen, Mari | Vihreä valtuustoryhmä |
Hyttinen, Nuutti | Perussuomalaisten valtuustoryhmä |
Ikävalko, Suzan | No council group |
Kanerva, Seppo | No council group |
Lovén, Jape | No council group |
Luukkainen, Hannele | No council group |
Relander, Jukka | No council group |
Saarnio, Pekka | No council group |
Member | Political group |
---|
By political group
Political group | Ayes | Noes | Blank | Absent |
---|---|---|---|---|
No council group | 11 | 28 | 9 | 0 |
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä | 2 | 1 | 0 | 0 |
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä | 1 | 0 | 0 | 0 |
Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä | 1 | 5 | 0 | 0 |
Keskustan valtuustoryhmä | 0 | 2 | 0 | 0 |
Kokoomuksen valtuustoryhmä | 0 | 9 | 0 | 0 |
Perussuomalaisten valtuustoryhmä | 0 | 2 | 1 | 0 |
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä | 0 | 2 | 0 | 0 |
Vihreä valtuustoryhmä | 0 | 9 | 2 | 0 |
Kaupunginvaltuusto päättää luottamushenkilöiden taloudellisista etuuksista 1.6.2017 lukien liitteen 1 mukaisesti.
Asian tausta ja edellytykset laissa
Luottamushenkilöiden palkkioiden perusteista määrätään nykyisin luottamushenkilöiden palkkiosäännössä. Säännössä ovat sekä periaatteet että konkreettiset taloudellisten etujen määrät. Palkkiosäännön voimassaolo lakkaa hallintosäännön tullessa voimaan 1.6.2017.
Kuntalain (410/2015) 14 §:n 2 momentin 11 kohdan mukaan valtuusto päättää luottamushenkilöiden taloudellisten etuuksien perusteista.
Kuntalain 82 §:n 1 ja 2 momenttien mukaan luottamushenkilölle maksetaan:
- kokouspalkkiota;
- korvausta ansionmenetyksestä ja kustannuksista, joita luottamustoimen vuoksi aiheutuu sijaisen palkkaamisesta, lastenhoidon järjestämisestä tai muusta vastaavasta syystä;
- matkakustannusten korvausta ja päivärahaa.
Luottamushenkilölle voidaan myös maksaa palkkiota määräajalta sekä muita erillispalkkioita.
Kaupunginvaltuusto päätti 16.11.2016 (§ 291) hallintosäännöstä, jonka 31 luvussa määrätään luottamushenkilöiden taloudellisten etuuksien perusteista. Perusteet perustuvat kuntalain 82 §:n 1 ja 2 momentteihin sekä voimassa olevassa palkkiosäännössä oleviin periaatteisiin. Hallintosäännön mukaan kaupunginvaltuusto päättää taloudellisten etuuksien perusteiden lisäksi palkkioista ja korvausten suuruudesta ja rajoituksista.
Kuntalain 80 §:n 4 momentin mukaan valtuusto päättää päätoimiselle ja osa-aikaiselle luottamushenkilölle maksettavasta kuukausipalkasta ja korvauksista. Päätoimisia luottamushenkilöitä ovat kuntalain 44 §:ssä tarkoitettu pormestari ja 45 §:ssä tarkoitetut apulaispormestarit.
Kaupunginvaltuusto päätti 18.1.2017 (7 §) päätoimisten luottamushenkilöiden palkkauksesta seuraavaa: Pormestarin kokonaispalkka on 14 000 euroa kuukaudessa, sisältäen autoedun. Kaupunkiympäristön, kasvatuksen ja koulutuksen, kulttuurin ja vapaa-ajan sekä sosiaali- ja terveystoimialan apulaispormestarin kokonaispalkka on 10 000 euroa kuukaudessa, sisältäen autoedun.
Hallintosäännön mukaan päätoimisille luottamushenkilöille maksetaan toimielinten kokouksiin osallistumisesta kokouspalkkiota mutta ei vuosipalkkiota, kulukorvauksia tai muita korvauksia vaikka päätoiminen luottamushenkilö tulisi valituksi vuosipalkkioon tai muihin korvauksiin oikeuttavaan tehtävään.
Luottamushenkilöiden palkkiot
Kaupunginvaltuusto
Kaupunginvaltuuston rakenteeseen ja tehtäviin ei tule muutosta, joten on perusteltua pitää palkkiot ennallaan.
Kaupunginhallitus
Kaupunginhallituksessa on viisi päätoimista ja kymmenen sivutoimista luottamushenkilöä. Ottaen huomioon kaupunginhallituksen roolin säilymisen ennallaan, on perusteltua pitää kokouspalkkiot nykytilaa vastaavana. Kuitenkin puheenjohtajan ollessa päätoiminen puheenjohtajan kokouspalkkio on perusteltua pitää samalla tasolla kuin jäsenen kokouspalkkio.
Tällä hetkellä kaupunginhallituksen puheenjohtajalle maksettava vuosipalkkio on 10 450 euroa ja varapuheenjohtajille sekä muille jäsenille 6 970 euroa. Kaupunginhallituksen puheenjohtajana toimii jatkossa pormestari, jolle ei makseta vuosipalkkiota. Sivutoimisten jäsenten toimintaedellytykset on turvattava riittävän suurella kokous- ja/tai vuosipalkkiolla. Kaupunginhallituksen jäsenten, pois lukien pormestariston jäsenet, ja valtuuston varapuheenjohtajien vuosipalkkio korotetaan 9 000 euroon.
Kaupunginhallituksen jaostot
Konsernijaoston asemaan ei tule muutoksia, ja näin ollen on perusteltua pitää palkkiot ennallaan. Elinkeinojaoston tehtävät muotoutunevat vertailukelpoisiksi konsernijaoston tehtävien kanssa. Näin ollen elinkeinojaoston palkkioiden tulisi sijoittua konsernijaoston palkkioiden tasolle. Kuitenkin elinkeinojaoston puheenjohtajan ollessa päätoiminen puheenjohtajan kokouspalkkio on perusteltua pitää samalla tasolla kuin jäsenen kokouspalkkio.
Tarkastuslautakunta
Tarkastuslautakunnan asemaan ei tule muutoksia. Näin ollen on perusteltua pitää palkkiot ennallaan.
Toimialalautakunnat
Toimialalautakunta on uusi toimielin kaupungin toimielinkokonaisuudessa. Se on toimielimenä vaativampi kuin nykyisessä palkkiosäännössä vaativiksi lautakunniksi katsotut lautakunnat. Ottaen toimielimen vahvan roolin huomioon on perusteltua, että toimialalautakunnan kokouspalkkio on 255 euroa, jolloin se on 80 % kaupunginhallituksen kokouspalkkiosta.
Lisäksi toimialalautakuntien varapuheenjohtajille ja jäsenille on perusteltua maksaa vuosipalkkiona 3 570 euroa. Toimialalautakunnan puheenjohtajana toimivan päätoimisen apulaispormestarin kokouspalkkio on sama kuin jäsenen kokouspalkkio.
Vuosipalkkiota ei makseta puheenjohtajalle, mutta varapuheenjohtajan vuosipalkkion on toimielimen rooli huomioon ottaen perusteltua sijoittua samalle tasolle kuin kaupunginhallituksen jaostossa.
Valtuustoryhmien puheenjohtajat
Lisäksi kaikkien valtuustoryhmien toimintaedellytysten turvaamiseksi, maksetaan valtuustoryhmien puheenjohtajille 3 570 euron suuruinen vuosipalkkio.
Hallintosäännössä määrätyt muut toimielimet
Toimialalautakuntien jaostojen ja liikelaitosten johtokuntien palkkiot on tehtäväkokonaisuudet huomioon ottaen perusteltua pitää samansuuruisina kuin nykyisessä palkkiosäännössä muilla ratkaisuvaltaa käyttävillä toimielimillä.
Vaaleihin sekä seudullisiin toimielimiin liittyvät palkkiot
Vaaleihin liittyvät palkkiot sekä palkkiot seudullisista toimielimistä on tehtävien muuttumattomuuden johdosta perusteltua pitää ennallaan.
Kulukorvaukset
Kulukorvauksia maksetaan nykyisen palkkiosäännön mukaan tehtävästä aiheutuvia kustannuksia varten siten, että kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen puheenjohtajille maksetaan 3 480 euroa vuodessa, kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen varapuheenjohtajille sekä kaupunginhallituksen jaostojen puheenjohtajille 1 750 euroa vuodessa ja kaupunginhallituksen jäsenille ja valtuustoryhmien puheenjohtajille, joilla ei ole oikeutta kulukorvauksiin edeltävien kohtien perusteella, kullekin 840 euroa vuodessa.
Kulukorvaukset on tarkoituksenmukaista pitää ennallaan kuitenkin siten muutettuna, että kaupunginhallituksen ja elinkeinojaoston päätoimiselle puheenjohtajalle sekä apulaispormestareille kaupunginhallituksen jäsenen ominaisuudessa ei makseta kulukorvauksia.
Kokouspalkkion korottaminen sekä ansionmenetyksestä, lastenhoidon järjestämisestä ja avustajan käyttämisestä aiheutuneiden kustannusten korvaaminen
Kokouspalkkion korottamista koskevat periaatteet on tarkoituksenmukaista säilyttää nykytilaa vastaavana. Lisäksi ansionmenetyksen korvaamiseen sekä lastenhoidon järjestämisestä aiheutuneiden kustannusten ja avustajan käyttämisestä aiheutuneiden kustannusten korvaamiseen ei esitetä muutoksia.
Voimassa olevan luottamushenkilöiden palkkiosäännön muut määräykset
Voimassa olevassa palkkiosäännössä määrätään lisäksi luottamushenkilöiden kannettavista tietokoneista ja matkapuhelimista, julkisen liikenteen matkakortista, matkakustannusten korvaamisesta, virkamatkan kustannusten korvaamisesta, korvausten hakemisesta sekä palkkioiden ja korvausten maksamisesta.
Edellä mainitut voimassa olevan palkkiosäännön määräykset on tarkoituksenmukaista pitää ennallaan kuitenkin siten muutettuna, että kaupungin kannettavaan tietokoneeseen oikeutettu luottamushenkilö voi valita käyttävänsä omaa konetta kaupungin luovuttaman koneen sijaan. Tällöin kaupunki suorittaa kuukausittain korvauksen oman koneen ja internet -yhteyden käyttämisestä. Korvaus on 50 euroa kuukaudessa.
Palkkioiden tarkistaminen
Luottamushenkilöiden palkkiosäännön mukaisia palkkiomääriä on tarkistettu valtuustokausittain. Viimeksi palkkioita korotettiin vuoden 2012 alusta (Kvsto 12.12.2012, § 434), tällöin palkkioita korotettiin 20 %:a. Luottamushenkilöiden kokouspalkkioihin on tehtävien muuttuessa johtamisjärjestelmän myötä perusteltua tehdä 8,5 %:n korotus.
Viranhaltijoiden kokouspalkkiot
Viranhaltijoiden kokouspalkkioista on voimassa kaupunginhallituksen päätös 23.2.2009 (§ 265). Kokouspalkkion suuruus on valtuustossa ja kaupunginhallituksessa 54 euroa, muussa ratkaisuvaltaa käyttävässä toimielimessä 44 euroa ja toimielimessä, jolla ei ole ratkaisuvaltaa, 35 euroa. Toimielimen puheenjohtajalle ja sihteerille sekä kaupunginhallituksen kokouksessa esittelijänä toimivalle viranhaltijalle maksetaan palkkio 50 %:lla korotettuna.
Jos viranhaltija tai työntekijä on saapuvilla kokouksessa muuna kuin säännöllisenä työaikanaan yli kolme tuntia, hänelle maksetaan korottamattoman kokouspalkkion lisäksi 50 % kyseisen kokouspalkkion määrästä jokaista kolmen tunnin jälkeen alkavaa tuntia kohden.
Mikäli kaupunginvaltuusto hyväksyy asian esitetyn mukaisesti, kaupunginhallitus tekee vastaavan päätöksen viranhaltijoiden kokouspalkkioiden tarkastamisesta kuntasektorin ansiotasoindeksin 2,5 %:n kasvun mukaisesti.
Kaupunginhallitus 08.05.2017 § 499
Päätös
Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa:
Kaupunginvaltuusto päättää luottamushenkilöiden taloudellisista etuuksista 1.6.2017 lukien liitteen 1 mukaisesti.
Käsittely
Esteelliset: Jussi Pajunen
Vastaehdotus:
Laura Rissanen:
Luottamushenkilöiden palkkiosäännön mukaisia palkkiomääriä on tarkistettu valtuustokausittain. Viimeksi palkkioita korotettiin vuoden 2012 alusta (Kvsto 12.12.2012, §434), tällöin palkkioita korotettiin 20 %:a. Luottamushenkilöiden kokouspalkkioihin on tehtävien muuttuessa johtamisjärjestelmän myötä perusteltua tehdä 8,5 %:n korotus.
Kaupunginhallituksen jäsenten, pois lukien pormestariston jäsenet, ja valtuuston varapuheenjohtajien vuosipalkkio korotetaan 9.000 euroon.
Toimialalautakunta on uusi toimielin kaupungin toimielinkokonaisuudessa. Se on toimielimenä vaativampi kuin nykyisessä palkkiosäännössä vaativiksi lautakunniksi katsotut lautakunnat. Ottaen toimielimen vahvan roolin huomioon on perusteltua, että toimialalautakunnan kokouspalkkio on 255 euroa, jolloin se on 80 % kaupunginhallituksen kokouspalkkiosta. Lisäksi toimialalautakuntien varapuheenjohtajille ja jäsenille on perusteltua maksaa vuosipalkkiona 3570 euroa. Toimialalautakunnan puheenjohtajana toimivan päätoimisen apulaispormestarin kokouspalkkio on sama kuin jäsenen kokouspalkkio.
Lisäksi kaikkien valtuustoryhmien toimintaedellytysten turvaamiseksi, maksetaan valtuustoryhmien puheenjohtajille 3570 euron suuruinen vuosipalkkio.
Liite 1:
1. Kaupungin toimielinten kokouksista maksettavat palkkiot
Kaupunginvaltuusto
- Kokouspalkkio: 510 euroa (puheenjohtaja), 385 euroa (varapuheenjohtajat, jäsenet)
- Vuosipalkkio: 10.710 euroa (puheenjohtaja), 9.000 euroa (varapuheenjohtajat)
Kaupunginhallitus
- Kokouspalkkio: 320 euroa (puheenjohtaja, varapuheenjohtajat, jäsenet)
- Vuosipalkkio: 9.000 euroa (varapuheenjohtajat, jäsenet)
Osallistumisesta kaupunginhallituksen kokoukseen kaupunginvaltuuston puheenjohtajalle ja varapuheenjohtajille maksetaan palkkiona 320 euroa.
Konsernijaosto
- Kokouspalkkio: 225 euroa (puheenjohtaja), 160 euroa (varapuheenjohtaja, jäsenet)
- Vuosipalkkio: 7.140 euroa (puheenjohtaja), 3.570 euroa (varapuheenjohtaja)
Elinkeinojaosto
- Kokouspalkkio: 160 euroa (puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, jäsenet)
- Vuosipalkkio: 3.570 euroa (varapuheenjohtaja)
Osallistumisesta kaupunginhallituksen jaostojen kokouksiin kaupunginvaltuuston puheenjohtajalle ja varapuheenjohtajille maksetaan palkkiona 160 euroa.
Tarkastuslautakunta
- Kokouspalkkio: 160 euroa (puheenjohtaja), 140 euroa (varapuheenjohtaja, jäsenet)
- Vuosipalkkio: 7.140 euroa (puheenjohtaja), 3.570 euroa (varapuheenjohtaja, jäsenet)
Toimialalautakunnat
- Kokouspalkkio: 255 euroa (puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, jäsenet)
- Vuosipalkkio: 3.570 euroa (varapuheenjohtaja, jäsenet)
Valtuustoryhmien puheenjohtajat:
- Vuosipalkkio: 3.570 euroa.
Hallintosäännössä määrätyt muut toimielimet
- Kokouspalkkio: 160 euroa (puheenjohtaja), 140 euroa (varapuheenjohtaja, jäsenet)
- Vuosipalkkio: 4.480 euroa (puheenjohtaja), 2.240 euroa (varapuheenjohtaja)
Kaupunginhallituksen jäsenelle tai varajäsenelle, joka kaupunginhallituksen määräämänä edustajana osallistuu muiden toimielinten kokouksiin, maksetaan kokouspalkkio samojen perusteiden mukaan kuin kyseisen toimielimen jäsenenä olevalle luottamushenkilölle. Vastaavasti valtuutetulle, joka on asiantuntijana kaupunginhallituksen kokouksessa, maksetaan kaupunginhallituksen jäsenen kokouspalkkio.
Kaupunginhallituksen asettaman toimikunnan, neuvottelukunnan, vaikuttajatoimielimen tai muun vastaavan työryhmän kokouksista maksetaan palkkiona puheenjohtajalle 150 euroa ja jäsenelle 130 euroa, jos asettamispäätöksessä todetaan tätä päätöstä sovellettavan.
Kaupungin edustajalle maksetaan maakunnan liiton edustajainkokouksesta vastaava palkkio, ellei maakunnan liitto maksa palkkiota.
Kun luottamushenkilö toimii vuosipalkkioon oikeuttavassa tehtävässä kahdessa tai useammassa edellä mainitussa toimielimessä, maksetaan hänelle vuosipalkkiona kuitenkin enintään 10.710 euroa.
Hallintosääntö 31 luku 2 §:Kokous- ja vuosipalkkiot
Luottamushenkilöt ovat oikeutettuja kokouspalkkioon osallistumisestaan kokoukseen.
Kaupunginvaltuuston, kaupunginhallituksen ja sen jaostojen, lautakuntien ja niiden jaostojen sekä johtokuntien puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat ovat, päätoimisia luottamushenkilöitä lukuun ottamatta, kokouspalkkion lisäksi oikeutettuja vuosipalkkioon. Vuosipalkkioon ovat oikeutettuja myös kaupunginhallituksen, toimialalautakuntien ja tarkastuslautakunnan muut jäsenet sekä valtuustoryhmien puheenjohtajat.
Kun vuosipalkkioon oikeutettu on pysyvästi estynyt hoitamasta tehtäväänsä, lakkaa hänen oikeutensa vuosipalkkioon. Sijaisella on oikeus saada suhteellinen osa vuosipalkkiosta niiltä täysiltä kalenterikuukausilta, joiden aikana vuosipalkkioon oikeutettu on ollut estyneenä hoitamasta tehtäväänsä.
Keskusvaalilautakunnan puheenjohtajalle maksettavan, vaaleista kullakin kerralla aiheutuneeseen työmäärään perustuvan kertapalkkion vahvistaa kaupunginhallitus kussakin tapauksessa erikseen.
2. Vaaleihin liittyvät palkkiot
Vaalilautakunnan sekä vaalitoimikunnan puheenjohtajalle, varapuheenjohtajalle, jäsenelle ja vaalitoimitsijalle maksetaan toimituspäivältä seuraavan suuruiset palkkiot, joihin sisältyy korvaus vaalitoimituksen päätyttyä suoritettavasta laskentatyöstä ja vähäisestä oman matkapuhelimen käytöstä:
- Palkkio: 355 euroa (puheenjohtaja), 290 euroa (varapuheenjohtaja), 245 euroa (jäsen), 320 euroa (kotiäänestyksen vaalitoimitsija)
3. Palkkiot seudullisista toimielimistä
Pääkaupunkiseudun neuvottelukunnan, pääkaupunkiseudun koordinaatioryhmän, Helsingin seudun yhteistyökokouksen sekä seudullisen ohjaus-, seuranta- tai muun vastaavan ryhmän kokouksista maksetaan luottamushenkilöille seuraavat palkkiot:
- Kokouspalkkio: 420 euroa (puheenjohtaja), 320 euroa (jäsen)
Pääkaupunkiseudun koordinaatioryhmän puheenjohtajana ja jäsenenä toimivalle luottamushenkilölle maksetaan kokouspalkkioiden lisäksi kokousten ulkopuolella suoritetusta työstä ja muista tehtävistä seuraavan suuruiset vuosipalkkiot:
- Vuosipalkkio: 5.350 euroa (puheenjohtaja), 3.570 euroa (jäsen)
4. Kulukorvaukset
Kulukorvauksia maksetaan tehtävästä aiheutuvia kustannuksia varten ilman tilivelvollisuutta kaupunginvaltuuston puheenjohtajalle 3.480 euroa vuodessa, kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen varapuheenjohtajille, konsernijaoston puheenjohtajalle sekä konsernijaoston ja elinkeinojaoston varapuheenjohtajille kullekin 1.750 euroa vuodessa ja kaupunginhallituksen jäsenille ja valtuustoryhmien puheenjohtajille, joilla ei ole oikeutta kulukorvauksiin edeltävien kohtien perusteella, kullekin 840 euroa vuodessa.
Hallintosääntö 31 luku3 §:Kulukorvaukset
Kaupunginvaltuuston sekä kaupunginhallituksen ja sen jaostojen puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat, päätoimisia luottamushenkilöitä lukuun ottamatta, kaupunginhallituksen jäsenet sekä 30 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen valtuustoryhmien puheenjohtajat ovat oikeutettuja erikseen päätettäviin kulukorvauksiin ilman tilivelvollisuutta.
5. Kokouspalkkion korottaminen
Yli 3 tuntia kestävältä kokoukselta kokouspalkkio maksetaan 50 prosentilla korotettuna.
Mikäli sama toimielin kokoontuu yhtenä päivänä useammin kuin kerran, maksetaan kokouksista ainoastaan yksi palkkio, ellei uuden kokouksen alkaessa edellisen kokouksen päättymisestä ole kulunut vähintään 2 tuntia.
Jos uuden kokouksen alkaessa edellisen kokouksen päättymisestä ei ole kulunut vähintään 2 tuntia, mutta kokoukset yhteensä kestävät yli 3 tuntia, kokouspalkkio maksetaan 50 prosentilla korotettuna.
Jos luottamushenkilö esteen tai esteellisyyden johdosta kutsuu varajäsenen osaksi kokousta sijaansa, maksetaan kokouksesta tuleva palkkio heille puolitettuna.
Jos varapuheenjohtaja tai määrättyä kokousta varten valittu puheenjohtaja toimii yksin puheenjohtajana kokouksen ajan, hänelle maksetaan puheenjohtajan kokouspalkkio.
6. Ansionmenetyksen sekä lastenhoidon järjestämisestä aiheutuneiden kustannusten korvaaminen
Korvausta ansionmenetyksestä maksetaan kokoukseen, tilaisuuteen tai siihen liittyvään matkaan käytetyltä kultakin alkavalta tunnilta, ei kuitenkaan enemmältä kuin 8 tunnilta vuorokaudessa. Korvattavaksi ajaksi lasketaan kokoukseen käytetty aika sekä matkoihin työpaikan tai kodin ja kokouspaikan välillä enintään tunti matka-aikaa kumpaankin suuntaan. Korvauksen enimmäismäärä on 37 euroa tunnilta.
Ansionmenetyksen korvausta maksetaan
- osallistumisesta kaupungin toimielimen kokoukseen
- osallistumisesta kaupungin toimielimen seminaariin tai muuhun vastaavaan tilaisuuteen
- osallistumisesta kaupungin keskushallinnon järjestämään luottamushenkilöiden koulutus- tai muuhun vastaavaan tilaisuuteen
- osallistumisesta alueellisiin maanpuolustuskursseihin sekä
- osallistumisesta kaupungin toimielimen tekemään päätökseen perustuvaan muuhun tilaisuuteen tai matkaan.
Luottamushenkilölle, jolle maksetaan ansionmenetyksen korvausta, ei makseta samanaikaista korvausta lastenhoidon järjestämisestä. Lastenhoidon järjestämisestä maksettavan korvauksen määrä on enintään 23 euroa tunnilta.
Hallintosääntö 31 luku4 ja 5 §.t: Ansionmenetyksen korvaaminen sekä lastenhoidon järjestämisestä aiheutuneiden kustannusten korvaaminen
Luottamushenkilölle maksetaan korvausta luottamustoimesta aiheutuvasta todellisesta ansionmenetyksestä. Korvausta maksetaan vain sellaisen ansiotulon menetyksestä, josta luottamushenkilö saa pääasiallisen toimeentulonsa.
Alle 10-vuotiaan lapsen lastenhoidon järjestämisestä aiheutuneet kustannukset korvataan, päätoimisia luottamushenkilöitä lukuun ottamatta, edellyttäen, että kyseessä on luottamushenkilön lapsi tai hänen taloudessaan vakituisesti asuva lapsi.
7. Avustajan käyttämisestä aiheutuneiden kustannusten korvaaminen
Avustajan palkkaamisesta aiheutuneet kustannukset korvataan enintään kymmeneltä tunnilta kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen kokousta kohden sekä enintään viideltä tunnilta muun toimielimen kokousta kohden. Hallintojohtaja voi perustellusta syystä jonkin toimielimen osalta päättää muustakin tuntimäärästä. Avustajalle maksettavan tuntipalkkion määrä on enintään 23 euroa.
Hallintosääntö 31 luku6 §:Avustajan käyttämisestä aiheutuneiden kustannusten korvaaminen
Luottamushenkilölle, joka vammansa vuoksi tarvitsee avustajaa toimielimen kokoukseen tai siihen valmistautumiseen, korvataan avustajan palkkaamisesta aiheutuneet kustannukset.
8. Kannettavat tietokoneet ja matkapuhelimet
Toimielinten varsinaisille jäsenille ja henkilökohtaisille varajäsenille annetaan sähköistä kokousmenettelyä varten henkilökohtaiseen käyttöön kannettava tietokone, johon on asennettu tehtävän hoidon kannalta tarpeelliset yhteydet ja ohjelmat. Luottamustehtävien määrästä riippumatta koneita annetaan yksi henkilöä kohti.
Valtuuston sähköistä kokousmenettelyä varten annetaan enintään viiden valtuutetun ryhmän kahdelle varavaltuutetulle ja yli viiden valtuutetun ryhmälle valtuustoryhmän koon mukaan lisäksi jokaista seuraavaa alkavaa viittä valtuutettua kohden yhdelle varavaltuutetulle henkilökohtaiseen käyttöön kannettava tietokone, johon on asennettu tehtävän hoidon kannalta tarpeelliset yhteydet ja ohjelmat. Tietokoneet annetaan sijaantulojärjestyksessä kunkin valtuustoryhmän ensimmäisille varavaltuutetuille.
Kaupungin kannettavaan tietokoneeseen oikeutettu luottamushenkilö voi valita käyttävänsä omaa konetta kaupungin luovuttaman koneen sijaan. Tällöin kaupunki suorittaa kuukausittain korvauksen oman koneen ja internet -yhteyden käyttämisestä. Korvaus on 50 euroa kuukaudessa.
Kaupunginvaltuuston puheenjohtajalle ja varapuheenjohtajille sekä kaupunginhallituksen varsinaisille jäsenille annetaan henkilökohtaiseen käyttöön luottamustoimen hoitamista varten matkapuhelin.
9. Julkisen liikenteen matkakortti
Kaupunginvaltuutetuille sekä kaupunginhallituksen jäsenille ja varajäsenille luovutetaan kalenterivuodeksi kerrallaan henkilökohtainen kaupungin alueella matkustamiseen oikeuttava julkisen liikenteen matkakortti korvaukseksi luottamustehtävän hoitamisesta kaupungin alueella suoritettavien matkojen kustannuksista.
Varavaltuutetuille luovutetaan edellä tarkoitettu matkakortti siitä päivästä lukien, jolloin hän ensimmäisen kerran saapuu valtuuston kokoukseen varsinaisen valtuutetun esteen johdosta.
10. Matkakustannusten korvaaminen
Kaupunginvaltuuston puheenjohtajalle ja varapuheenjohtajille korvataan taksin tai oman tai hallinnassaan olevan auton käytöstä aiheutuneet kustannukset. Kustannukset korvataan vain edellä mainitun luottamustehtävän hoitamiseen liittyvistä matkoista.
Kaupunginhallituksen varapuheenjohtajille ja muille jäsenille korvataan edellä mainituin perustein taksin tai oman tai hallinnassaan olevan auton käytöstä aiheutuneista kustannuksista kalenterivuodessa enintään 808 euroa ja varajäsenille enintään 203 euroa.
Jos kaupunginvaltuuston kokous on jatkunut vähintään kello 23.00 saakka, maksetaan kaupunginvaltuutetuille samoin kuin kaupunginvaltuuston kokouksessa saapuvilla oleville kaupunginhallituksen jäsenille tarvittaessa korvaus kuitin mukaisista todellisista taksikuluista kaupunginvaltuuston kokouspaikasta asianomaisen kotiin.
Muille luottamushenkilöille maksetaan korvausta kaupungin alueella suoritetun, luottamustehtävien hoitamisesta johtuneen matkan aiheuttamista kustannuksista vain poikkeustapauksissa.
Luottamushenkilölle, joka vammansa vuoksi ei kykene käyttämään julkisia kulkuvälineitä, korvataan kaupungin alueella tarkoitetun toimielimen kokoukseen saapumisesta, kokouksesta poistumisesta sekä toimielimen kannalta tarpeellisiin tilaisuuksiin osallistumisesta aiheutuneet todelliset taksi- tai invataksikulut.
Luottamushenkilölle korvataan matkat vain vakinaisesta asunnosta luottamustoimen hoitopaikkaan.
11. Virkamatkan kustannusten korvaaminen
Luottamushenkilön oikeuteen saada luottamustehtävän hoitamiseen liittyvän virkamatkan perusteella matkakustannusten korvausta, päivärahaa yms. noudatetaan soveltuvin osin kulloinkin voimassa olevan kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen matkustamista koskevia määräyksiä. Virkamatkasta päättävällä viranomaisella on kuitenkin yksittäistapauksessa oikeus määrätä toisin majoittumiskorvauksen määrästä sekä lentomatkan luokasta.
12. Korvausten hakeminen
Korvausta haetaan kirjallisesti. Hakemukseen liitetään tarvittava kirjallinen selvitys ansionmenetyksestä tai luottamustoimen hoitamisesta aiheutuneista kustannuksista.
Luottamustoimen vuoksi aiheutuneesta ansionmenetyksestä on esitettävä työnantajan todistus. Todistuksesta on käytävä ilmi, että luottamustoimen hoitamiseen käytetty aika olisi ollut korvauksen hakijan työaikaa ja että hänelle ei makseta siltä ajalta palkkaa. Luottamushenkilön, joka tekee ansio- tai muuta työtä olematta työ- tai virkasuhteessa, tulee esittää kirjallisesti riittävä selvitys ansionmenetyksestään.
Edellä tarkoitettua todistusta tai selvitystä ei vaadita, jos kysymys on ansionmenetyksestä, lastenhoidon järjestämisestä tai avustajan käyttämisestä aiheutuneiden kustannusten korvaamisesta ja korvattava määrä on enintään 23 euroa tunnilta. Luottamushenkilön on tällöin kuitenkin annettava kirjallinen vakuutus kustannusten määrästä.
Kannattaja: Osku Pajamäki
Laura Rissasen vastaehdotuksessa esitetyt muutokset päätöksen perusteluihin on tehty kaupunginvaltuuston esityslistalle vastaaviin kohtiin.
Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti Laura Rissasen vastaehdotuksen mukaisesti muutetun ehdotuksen.
02.05.2017 Pöydälle
Esittelijä
Lisätiedot
Tiina Teppo, johtava asiantuntija, puhelin: 310 36289
This decision was published on 26.05.2017
VALITUSOSOITUS
Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.
Valitusoikeus
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianomainen)
- kunnan jäsen.
Valitusaika
Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Valitusperusteet
Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että
- päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
- päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
- päätös on muuten lainvastainen.
Valitusviranomainen
Kunnallisvalitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.
Hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
00520 HELSINKI | |
Faksinumero: | 029 56 42079 |
Käyntiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
Puhelinnumero: | 029 56 42000 |
Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava
- päätös johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- perusteet, jolla muutosta vaaditaan.
Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.
Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.
Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.
Valitukseen on liitettävä
- päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
- todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu
Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä 250 euron oikeudenkäyntimaksun. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Presenter information
Ask for more info
Tiina Teppo, johtava asiantuntija, puhelin: 09 310 36289