Yksikönjohtajan päätös vahingonkorvausasiaan
Yksikönjohtajan päätös vahingonkorvausasiaan
Päätös
Yksikönjohtaja päätti hylätä hakijan korvaushakemuksen autovauriosta aiheutuneesta taloudellisesta vahingosta.
Tämä päätös on Helsingin kaupungin rakentamispalvelun kannanotto korvausasiaan, eikä kyse ole korvausasian kaupunkia oikeudellisesti sitovasta ratkaisusta.
Pöytäkirjanote Staran kaupunkitekniikan rakentamiselle, jonka tulee huolehtia asian tiedottamisesta asianosaisille.
Päätöksen perustelut
Hakija vaatii Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitoksen Staraa korvaamaan omistamaansa henkilöautoon tulleiden vaurioiden korjauksesta seuranneen taloudellisen vahingon, määrältään yhteensä 300,00 euroa.
Hakijan mukaan hän oli ajanut omistamallaan ajoneuvolla 25.04.2017 klo 16.20 Latokartanonkaarta pitkin. Hakijan kertomuksen mukaan vastaan oli tullut bussi, joten hänellä ei ollut mahdollisuutta väistää kuoppia tien kapeuden vuoksi. Ajoneuvon renkaat olivat osuneet epätasaisiin kuoppiin, jolloin autoon oli tullut epämääräinen ulvova ääni, mikä viittasi hakijan mukaan pyörälaakerivaurioon. Hakemuksen mukaan kyseinen osuus Latokartanonkaarta oli ollut useamman kuukauden huonossa kunnossa. Hakija vaatii Staraa korvaamaan auton korjauskulut pyörälaakerin vaihdosta kuittien mukaan 260,54 euroa sekä ajoneuvon seisonta-ajasta aiheutuneet kulut, yhteensä 300,00 euroa. Vahingonkorvaushakemus oli saapunut 4.5.2017 Helsingin kaupunginkanslian kirjaamoon.
Työyksikön selvityksen mukaan kyseisellä kohdalla Stara on suorittanut kadun perusparannus- ja päällystystöitä. Työt olivat valmistuneet päällystystyöt mukaan lukien jo 7.3.2017 kun hakija kertoo vahingon tapahtuneen 1,5 kuukautta töiden valmistumisen jälkeen eli 25.4.2017.
Toisin sanoen tietyömaalla ja sen jälkeisellä väitetyllä vahingolla ei ole ajallista yhteyttä keskenään kun katu on ollut liikennekelpoinen, mikä ilmenee myös hakijan toimittavista valokuvista.
Lisäksi on huomioitava, että auton pyöränlaakerit ovat ns. tavanomaisia kulutusosia, jotka omistaja joutuu uusimaan tietyn ajokilometrimäärän tai ajanjakson välein ja säännönmukainen auton pyörälaakerien uusiminen on pikakorjausluonteinen toimenpide josta ei ammattimaisesti suoritettuna aiheudu ajoneuvolle seisonta-aikoja.
Näyttövelvollisuus aiheutuneista vahingoista ja siitä korvausvastuussa olevasta tahosta on vahingonkärsijällä. Asiasta saadun selvityksen mukaan ei voida luotettavasti ja uskottavasti todeta, että Staralle olisi syntynyt korvausvastuu hakijan ajoneuvon teknisten vikojen korjaamisesta hakijalle aiheutuneista kuluista. Myöskään mahdollisesta hakijan omasta myötävaikutuksesta vahinkoonsa johtuen Staralle ei ole syntynyt korvausvastuuta.
Yksikönjohtaja päätti hylätä hakijan korvaushakemuksen perusteettomana.
This decision was published on 08.12.2024
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Ask for more info
Juha M Lahti, tuotantopäällikkö, puhelin: +358931039626