Kaupunkiympäristölautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Tuomas Rantasen toivomusponnesta koskien selvitystä, kuinka Vartiosaareen voidaan mahdollisimman pian saada virkistystä palveleva kevyen liikenteen siltayhteys
Kaupunkiympäristölautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle kaupunginvaltuutettu Tuomas Rantasen toivomusponnesta koskien pyyntöä selvittää, kuinka Vartiosaareen voidaan mahdollisimman pian saada virkistystä palveleva kevyen liikenteen siltayhteys
Päätös
Kaupunkiympäristölautakunta päätti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi siten, että selvitetään tekniset ja taloudelliset mahdollisuudet toteuttaa ainakin osayleiskaavan toteutuksen odotusajaksi kevyen liikenteen retkeilijöiden kulku saareen joko a) sellaisen ponttonisillan kautta, jossa voi olla aukeava osa pienveneiden läpiajolle, tai b) väkipyörällä ja/tai sähköllä toimivan miehittämättömän minilossin avulla.
Käsittely
Palautusehdotus:
Tuomas Rantanen: Palautetaan asia uudelleen valmisteltavaksi siten, että selvitetään tekniset ja taloudelliset mahdollisuudet toteuttaa ainakin osayleiskaavan toteutuksen odotusajaksi kevyen liikenteen retkeilijöiden kulku saareen joko a) sellaisen ponttonisillan kautta, jossa voi olla aukeava osa pienveneiden läpiajolle, tai b) väkipyörällä ja/tai sähköllä toimivan miehittämättömän minilossin avulla.
Kannattaja: Silvia Modig
Asian käsittelyn keskeyttämisestä äänestettiin ennen keskustelun jatkamista.
1 äänestys
JAA-ehdotus: Asian käsittelyä jatketaan
EI-ehdotus: Tuomas Rantasen palautusehdotuksen mukaisesti
Jaa-äänet: 6
Sirpa Asko-Seljavaara, Eveliina Heinäluoma, Atte Kaleva, Jape Lovén, Risto Rautava, Laura Rissanen
Ei-äänet: 7
Kaisa Hernberg, Nuutti Hyttinen, Mai Kivelä, Silvia Modig, Tuomas Rantanen, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara
Tyhjä: 0
Poissa: 0
Kaupunkiympäristölautakunta päätti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi äänin 6 - 7.
Kaupunkiympäristölautakunta antaa kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi Vartiosaaren osayleiskaavan kokouksessaan 26.10.2016. Vartiosaaren uusi 5 000 - 7 000 asukkaan merellinen kaupunginosa tukeutuu raitiotieyhteyteen. Sillat liittävät Vartiosaaren myös osaksi Itä-Helsingin kulttuuripuiston virkistysreittejä. Vartiosaari on osa Itä-Helsingin kulttuuripuistoa, joka on yksi Helsingin vihersormista ja ulottuu Tullisaaresta ja Stansvikista Vartiokylänlahden kautta aina Mustavuoreen. Vartiosaaren liittäminen silloilla Laajasaloon ja Ramsinniemeen avaa mahdollisuuden merkittävälle virkistysyhteydelle Vartiokylänlahden ympäri. Vartiosaaren sillat mahdollistavat osaltaan myös koko kaupungin kattavan rantareitin rakentamisen.
Kaupunginhallitus antoi toukokuussa 2017 lausunnon Helsingin hallinto-oikeudelle Vartiosaaren osayleiskaavasta tehtyjen valitusten johdosta. Valitukset ovat nyt oikeuskäsittelyssä.
Kaupunginvaltuusto päätti 29.11.2017 Helsingin kaupungin vuoden 2018 talousarvioehdotuksen ja taloussuunnitelman 2018 - 2020 käsittelyn yhteydessä, että Vartiosaaren asemakaavoituksen suunnittelu keskeytetään tämän valtuustokauden ajaksi ja vapautuvat resurssit kohdistetaan erityisesti täydennysrakentamisen kaavoitushankkeisiin.
Vartiosaari on osa Itä-Helsingin kulttuuripuistoa. Vartiosaaren osayleiskaavassa on silta Laajasalosta Reposalmen yli ja Vuosaaresta Ramsinsalmen yli. Sillat ovat korvaamaton yhteys Itä-Helsingin kulttuuripuistolle, koska ne mahdollistavat Vartiokylänlahden kiertävän reitin. Mantereelta käsin silloilla saavutettaessa Vartiosaari on kulttuuripuiston ydinaluetta vahvan kulttuurihistoriallisen sisältönsä ja merellisyytensä vuoksi.
Vartiosaaren osayleiskaavassa on tutkittu Reposalmen ja Ramsinsalmen ylittäviä siltoja. Reposalmen sillan alikulkukorkeus on noin 5 m, jotta moottoriveneet ja vesibussit mahtuvat sen ali. Ramsinsalmen sillan alikulkukorkeus on yli 20 m, jotta korkeammat veneet pääsevät jatkossakin Ramsinsalmen kautta, sekä salmen rantojen korkeudesta ja jyrkkyydestä johtuen. Vartiosaaren osayleiskaavaluonnoksen toteuttamisen rakentamiskustannuksissa arvioitiin siltojen kustannukset 44 milj. euroksi (hintataso 03/2015, alv. 0 %). Siltojen suunnittelua ja veneväyliin tarvittavien muutoksien tarkastelua on tarkoitus jatkaa asemakaavavaiheessa.
Mahdollisen virkistystä palvelevan kevyen liikenteen siltayhteyden tulee ottaa huomioon mainitut alikulkukorkeudet veneväylistä johtuen. Alituskorkeusvaatimuksen vuoksi esimerkiksi ponttonisilta Vartiosaareen ei todennäköisesti olisi mahdollinen. Kaupunginvaltuuston Vartiosaaren asemakaavoituksen keskeyttämispäätöksen jälkeen sillan rakentaminen vaatii päätöstä Vartiosaaren suunnittelusta ja kehittämissuunnasta.
Jos saaren virkistyskäyttöä lisätään, tulee saaressa myös olla palveluita ja niiden ylläpitoa vierailijoille ja retkeilijöille, kuten WC:itä ja roska-astioita, sekä kulunohjausta ja -opastusta. Nämä toimenpiteet ja tarpeet sekä saaren kehittäminen vaativat suunnittelua ja etenkin investointeja.
Vartiosaari ei tällä hetkellä kuulu Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-ajan toimialan ulkoilupalveluiden ylläpidon piiriin. Lisäksi virkistyssilta vaatisi toteutuakseen huomattavia investointeja, joista se kilpailisi muiden kohteiden kanssa. Palvellessaan vain virkistystä sillan taloudellinen toteutettavuus ja tuottavuus olisi vähäinen.
Toivomusponsi
Hyväksyessään 19.4.2017 kunnan asukkaan aloitteen Vartiosaaren asuntotuotantohankkeen estämisestä kaupunginvaltuusto hyväksyi seuraavan toivomusponnen:
Valtuusto edellyttää, että kaupunki selvittää, kuinka Vartiosaareen voidaan mahdollisimman pian saada virkistystä palveleva kevyen liikenteen siltayhteys. (Tuomas Rantanen)
Lausuntopyyntö
Kaupunginkanslia on pyytänyt kaupunkiympäristölautakuntaa antamaan asiasta lausunnon kaupunginhallitukselle 1.2.2018 mennessä.
This decision was published on 20.12.2017
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Presenter information
Ask for more info
Maria Isotupa, arkkitehti, puhelin: 09 310 37303