Perusopetuksen palvelukokonaisuutta seuraavan tason organisaatio
Päätös
Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti, että kasvatuksen ja koulutuksen toimialan perusopetuksen palvelukokonaisuutta seuraavan tason organisaatio on 1.8.2017 alkaen seuraava:
Perusopetuksen palvelukokonaisuutta seuraavan tason organisaatiot:
1.-5. Perusopetuksen alueelliset palvelut (5)
Perusopetuksen alueelliset palvelut antaa perusopetuslain mukaista opetusta alueellaan. Alueellisia palveluita on viisi.
6. Esi- ja perusopetuksen oppilashuollon palvelut
Esi- ja perusopetuksen oppilashuollon palvelut tuottaa esi- ja perusopetuksessa toteutettavan yhteisöllisen ja yksilöllisen oppilashuoltopalvelun yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Palveluihin kuuluvat psykologi- ja kuraattoripalvelut kaupungin kouluille ja osin yksityisille ja valtion kouluille. Lisäksi palvelut tekee yhteistyötä niiden kanssa oppilashuollossa.
Samalla kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti, että perusopetuksen kohdennetut palvelut lakkautetaan 1.8.2017 alkaen.
Lisäksi kasvatus- ja koulutuskunta päätti esittää kaupunginhallitukselle, että se perustaa 1.8.2017 alkaen perusopetuksen aluepäällikön viran ja vastaavasti lakkauttaa perusopetuksen kohdennettujen palvelujen päällikön viran 1.8.2017 alkaen.
Käsittely
Esittely.
Keskustelu.
Hyväksyttiin esittelijän ehdotus.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Hallintosäännön 10 luvun 1 §:n 1 mom. 2 kohdan mukaan, ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty, toimialalautakunta päättää toimialan palvelukokonaisuutta seuraavan tason organisaatiosta.
Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto päätti 24.10.2016 (§ 75) kasvatuksen ja koulutuksen toimialan perusopetuksen palvelujen palvelukokonaisuutta seuraavan tason organisaation:
Perusopetuksen palvelukokonaisuus muodostuu seuraavista palveluista:
• Perusopetuksen alueelliset palvelut (4)
• Perusopetuksen kohdennetut palvelut
• Esi- ja perusopetuksen oppilashuollon palvelut
Uutta toimialaa rakennettaessa on havaittu, että aikaisemmin esitettyä rakennetta, jossa on perusopetuksen kohdennetut palvelut, pitää muuttaa siten, että rakenteella vahvistetaan enemmän alueellista johtamista sekä alueellista verkostotyötä ja osallisuutta.
Esityksessä perusopetuksen kohdennetut palvelut lakkautetaan ja perusopetuksen alueellisiin palveluihin lisätään alue 5, minkä jälkeen perusopetuksen palvelukokonaisuus muodostuisi seuraavista palveluista:
• Perusopetuksen alueelliset palvelut (5)
• Esi- ja perusopetuksen oppilashuollon palvelut.
Muutoksella alueiden vastuuta lisätään ja päätöksentekoa siirretään alue- ja koulutasolle. Erityiskoulut ja muut keskitetysti tarjottavat palvelut järjestetään osana perusopetuksen alueellisia palveluita huomioiden niiden tarkoituksenmukainen järjestäminen koko kaupungin ja kaikkien palveluiden käyttäjien näkökulmasta laadukkaasti ja toimivasti. Tavoitteena on tarjota kuntalaisille tasalaatuiset perusopetuspalvelut riippumatta asuinpaikasta. Rakenne vastaa paremmin myös muuta toimialan palvelujen rakennetta.
Helsingissä perusopetus on pääosin lähipalvelu. Esitetty malli tukee lähikouluperiaatteen toteutumista yhteistyössä vanhempien ja alueen asukkaiden kanssa ja palveluverkon kehittämistä osana alueita ja koko kaupunkia.
Perusopetuksen aluepäällikön virka
Kaupunginhallituksen perustama kohdennettujen opetuspalvelujen päällikön virka on avoimena ja siinä ei ole avoimen viran hoitajaa. Perusopetuksen kohdennettujen opetuspalvelujen lakkauttamisen jälkeen kyseistä virkaa ei enää tarvita, ja se voidaan esittää lakkautettavaksi.
Perusopetuksen alueellisia palveluita johtaa neljä perusopetuksen aluepäällikköä. Uuden viidennen alueellisen palvelun johtamista varten tarvitaan uusi perusopetuksen aluepäällikön virka.
Helsingin kaupungin hallintosäännön 8 luvun 1 §:n 13 kohdan mukaan kaupunginhallitus päättää viran perustamisesta ja lakkauttamisesta.
Toimialan toimintasäännössä on määritelty tarkemmin toimialan organisaatio ja tehtävät. Julkista valtaa käytetään muun muassa silloin, kun tehtävässä käytetään kunnan delegoitua päätösvaltaa ja tehtävissä, joissa voi lakiin perustuvan toimivallan perusteella yksipuolisesti päättää toisen edusta, oikeudesta tai velvollisuudesta tai antaa toista velvoittavan määräyksen tai muulla tavalla tosiasiallisesti puuttua toisen etuun tai oikeuteen.
Aluepäällikkö käyttää päätösvaltaa muun ohella oppilaiden opetuksen järjestämiseen liittyvissä asioissa tehden hallintopäätöksiä perusopetuksessa olevan oppilaan erityisen tuen järjestämisestä. Lisäksi hän toimii alueensa peruskoulujen virkasuhteisten rehtoreiden esimiehenä sekä ottaa vakinaiseen palvelukseen virkasuhteiset opettajat. Perusopetuksen aluepäällikön virka sisältää julkisen vallan käyttöä, minkä vuoksi tehtävää varten on perustettava virka.
Hallintosäännön 12 luvun 3 §:n mukaan henkilöstöjohtaja päättää tehtävien vaativuusluokittelusta ja tarkastusjohtajaa lukuun ottamatta siihen perustuvasta palkasta, ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty tai ellei henkilöstöjohtaja ole määrännyt tehtävää muulle viranhaltijalle. Toimialan virkojen tehtävien vaativuus ja tehtäväkohtainen palkka on arvioitu kaupungin tehtävien vaativuudenarviointijärjestelmällä, joka perustuu kunnalliseen yleiseen virka- ja työehtosopimukseen.
This decision was published on 27.06.2017
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kasvatus- ja koulutuslautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Presenter information
Ask for more info
Timo Tapani Korhonen, yksikön päällikkö, puhelin: 09 310 21012