Hiidenkiven peruskouluun sijoitetun peruskoulun rehtorin viran täyttäminen
Hiidenkiven peruskouluun sijoitetun peruskoulun rehtorin viran täyttäminen
Päätös
Perusopetusjohtaja päätti ottaa Hiidenkiven peruskouluun sijoitettuun peruskoulun rehtorin virkaan (nro 0050) toistaiseksi musiikin maisteri Janika Salon. Virantoimitus alkaa 1.8.2017.
Päätöksen perustelut
Hiidenkiven peruskouluun sijoitettu peruskoulun rehtorin virka tulee avoimeksi 1.8.2017. Rehtorin virka on julistettu haettavaksi osoitteessa www.helsinkirekry.fi 23.5.2017.
Hiidenkiven peruskoulussa on noin 750 oppilasta.
Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 2 §:n mukaan rehtoriksi on kelpoinen henkilö, jolla on ylempi korkeakoulututkinto, asianomaisen koulutusmuodon opettajan kelpoisuus, riittävä työkokemus opettajan tehtävissä sekä opetushallituksen hyväksymien perusteiden mukainen opetushallinnon tutkinto, vähintään 25 opintopisteen tai vähintään 15 opintoviikon laajuiset yliopiston järjestämät opetushallinnon opinnot tai muulla tavalla hankittu riittävä opetushallinnon tuntemus. Lisäksi edellytettiin johtamiskokemusta sekä hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja.
Virkaan jätti 7.6.2017 päättyneen hakuajan kuluessa hakemuksensa 23 hakijaa. Haastatteluun kutsuttiin hakijat, joilla on pidempiaikaista johtamiskokemusta vastaavankaltaisesta koulusta. Haastatteluun osallistuivat perusopetusjohtaja, aluepäällikkö ja henkilöstösuunnittelupäällikkö.
********** on koulutukseltaan kasvatustieteen kandidaatti (ylempi korkeakoulututkinto). Hän on toiminut Helsingissä Torpparinmäen peruskoulun rehtorina vuodesta 2013 alkaen. Aikaisemmin hän on toiminut Helsingin kaupungilla opetuskonsulttina (8 kk v. 2012), Ala-Malmin peruskoulun rehtorina (2009-2012) ja luokanopettajana 14 vuotta, josta ajasta yhdeksän vuotta apulaisrehtorina. Hakijalla on pitkäkestoista johtamiskoulutusta.
********** on koulutukseltaan kasvatustieteen maisteri. Lisäksi hän on suorittanut oppilaitosjohdon erikoistumisohjelman (42 ov). Hakija on toiminut rehtorina Porvoossa Albert Edelfeltin koulussa vuodesta 2008 alkaen ja Kevätkummun koulussa vuosina 2004-2008. Aikaisemmin hän on toiminut Helsingissä rehtorina neljä vuotta ja luokanopettajana neljä vuotta. Hakija on toiminut koulurakennushankkeiden pedagogisena asiantuntijana. Hakijalla on pitkäkestoista johtamiskoulutusta
********** on koulutukseltaan musiikin maisteri. Lisäksi hän on suorittanut luokanopettajan monialaiset opinnot, erilliset erityisopettajan opinnot sekä opetushallinnon tutkinnon. Hakija on toiminut rehtorina Helsingissä vuodesta 2007 alkaen (Tehtaankadun ala-asteen koulu, 8 v ja Kruununhaan yläasteen koulu, 2 v). Aikaisemmin hän on toiminut Helsingissä opettajana kahdeksan vuotta, josta ajasta kuusi vuotta apulaisrehtorina sekä Vantaalla opettajana kolme vuotta. Lisäksi hänellä on työkokemusta musiikkiterapeuttina (2 v). Hakijalla on pitkäkestoista johtamiskoulutusta.
Kaikilla haastatelluilla on pitkä kokemus peruskoulun toiminnan johtamisesta. He ovat toimineet rehtorina erilaisissa kouluissa. Heillä on myös pitkä opettajakokemus ja johtamiskoulutusta. Kaikilla kolmella on hyvät edellytykset Hiidenkiven peruskoulun johtamiseen.
Kokonaisarvioinnin perusteella perusopetusjohtaja katsoo, että ********** täyttää rehtorin viran vaatimukset parhaiten. Hän on toiminut menestyksellisesti rehtorina ala- ja yläasteen koulussa sekä apulaisrehtorina suuressa yhtenäisessä peruskoulussa. Hänet arvioitiin soveliaimmaksi virkaan.
Toimialajohtajan 17.5.2017 tekemän delegointipäätöksen (§ 22) perusteella rehtorin ottaa palvelukokonaisuuden johtaja.
Pöytäkirjanote annetaan tiedoksi virkaan valitulle sekä muille hakijoille oikaisuvaatimusohjeineen. Päätöksen tiedoksianto tapahtuu sähköisessä rekrytointijärjestelmässä niiden osalta, jotka ovat antaneet suostumuksensa sähköiseen tiedoksiantoon ja muiden osalta kirjeitse.
This decision was published on 08.12.2024
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kasvatus- ja koulutuslautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Ask for more info
Kirsti Tanttu, henkilöstösuunnittelupäällikkö, puhelin: 09 310 86281
Ulla-Maija Vähäsarja, perusopetuksen aluepäällikkö, puhelin: 09 310 71764