Kallion kirjaston kiintokalusteiden hankkiminen Staralta
Kallion kirjaston kiintokalusteiden hankkiminen Staralta
Päätös
Kulttuurijohtaja päätti hankkia Kallion kirjaston kiintokalusteet Helsingin kaupungin Rakentamispalvelut Staralta. Arkkitehtuuritoimisto Valvomo Oy:n kalustesuunnitelmien pohjalta Helsingin kaupungin rakentamispalvelu Staran Konepaja on tehnyt tarjouksen Kallion kirjaston kiintokalusteiden valmistamisesta. Tarjouksen arvo on 142 321,70 € (alv. 0%). Lisävaraukseen mahdollisten muutosten ja lisätöiden varalta varataan 7 600,00 euroa (alv. 0%).
Lisäksi kulttuurijohtaja päätti, että hankinnasta aiheutuvat kustannukset maksetaan kulttuuripalveluiden talousarviossa kaupunginkirjastolle osoitetuista irtaimen omaisuuden määrärahoista.
Hankinta tehdään kaupungin sisäiseltä yksiköltä, jonka vuoksi sitä ei ole tarvinnut kilpailuttaa.
Päätöksen perustelut
Kirjaston toiminta ja palvelut ovat muutoksessa. RFID-tekniikan ja kellutuksen käyttöönotot muuttavat työtehtäviä ja tapoja tehdä töitä. Myös asiakkaiden tapa käyttää kirjastoa on muuttunut, esimerkiksi varausten määrä on kasvanut n. 30 % kahden viime vuoden aikana. Keskustakirjasto tulee vaikuttamaan henkilökunnan määrään sekä Kallion kirjastossa tarjottaviin palveluihin.
Kallion kirjastoon tehtävän remontin yhteydessä ensimmäisen kerros palvelualueineen uudistetaan täysin, uudistuksessa pyritään ottamaan huomioon muuntojoustavuus.
Kallion kirjaston hankintaan kuuluvat kalusteet on jaettu kahteen ryhmään: kiintokalusteet (erikoiskalusteet) ja irtokalusteet. Nyt hankittavat erikoiskalusteet ovat kirjaston tiloihin tulevia kirjahyllyjä, palvelupisteitä ja muita kalusteita, jotka teetetään erityisesti kirjastoa varten.
Suunnitelman pohjalta Helsingin kaupungin rakentamispalvelu Staran Konepaja on tehnyt tarjouksen Kallion kirjaston kiintokalusteiden valmistamisesta. Tarjouksen arvo on 142 321,70 € (alv. 0%). Lisävaraukseen mahdollisten muutosten ja lisätöiden varalta varataan 7600 € (alv. 0 %).
This decision was published on 13.10.2017
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Ask for more info
Pia Wallin, suunnittelukoordinaattori, puhelin: 09 310 85501