Toimintakeskus Cäpsän sisäilmakorjausten hankesuunnitelman hyväksyminen
Päätös
Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto päätti hyväksyä osoitteessa Untamontie 11 sijaitsevan toimintakeskus Cäpsän sisäilmakorjausten 19.9.2017 päivätyn hankesuunnitelman siten, että sen enimmäishinta on arvonlisäverottomana 1 333 000 euroa helmikuun 2017 kustannustasossa ja enimmäislaajuus on 758 brm².
Hanke rahoitetaan talousarvion talonrakennushankkeiden
rakentamisohjelman mukaisesti ja toteutetaan kokonaisurakkana vuoden 2018 helmikuun loppuun mennessä. Hankesuunnitelma on liitteenä.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Henkilökunta on kokenut sisäilmaongelmiin viittaavaa oireilua. Kaikkia rakennuksen tiloja ei voida käyttää täysipainoisesti sisäilmaongelmien takia. Rakennuksessa on tarpeellista tehdä pieniä rakennustekniikan toimintaa parantavia muutoksia ja korjauksia WSP Finland Oy on tehnyt rakennuksesta sisäilmateknisen kuntotutkimuksen 4.12.2015.
Kuntotutkimuksessa havaittiin kosteusongelmia ja mikrobikasvustoa kellarikerroksen maanvastaisissa seinissä.
Muuraus ja mineraalivillaeristys suositellaan poistettavan. Yläpohjalle ja vesikatolle suositellaan perusparannusta ja eristemateriaalin ja vanhojen muottilautojen poistamista.
Sadevesien ohjauksessa ja salaojissa havaittiin puutteita joiden korjaamista suositellaan kellarin kosteusongelmien poistamiseksi.
Rakennuksesta otetuissa laskeumanäytteissä havaittiin sisäilmassa olevia mineraalivillakuituja. Mineraalivillaiset alakattolevyt ja eristeet suositellaan poistettavaksi tai kapseloitavan.
Hankkeen enimmäiskustannus
Hankkeen enimmäiskustannus on kaupunkiympäristötoimialan tilapalvelun arvion mukaan arvonlisäverottomana 1 333 000 euroa. Kustannukset ovat arvonlisäverottomina 1 758 euroa/brm².
Rahoitus
Hanke rahoitetaan talousarvion talonrakennushankkeiden
rakentamisohjelman alakohdalle 8 02 02 04 osoitetuista kohdentamattomista korjausmäärärahoista.
Tilakustannus käyttäjälle
Korjaus- ja muutostöiden jälkeinen sisäisen vuokrauksen periaatteella (Khs 14.12.2015) määritelty kokonaisvuokra on 23,06 euroa/m²/kk koostuen 18,56 euron/m²/kk pääomavuokrasta ja 4,5 euron/m²/kk ylläpitovuokrasta. Kokonaisvuokra on yhteensä 17 889 euroa/kk ja 214 668 euroa/vuosi. Vuokranmääräytymisperusteena on koko hankkeen huoneistoala 2 100 htm². Vuokraperusteena on 3 %:n tuottovaatimus, Vuokra-arvio perustuu enimmäiskustannukseen. Lopullinen vuokra tarkistetaan toteutuneiden rakennuskustannusten mukaan.
Väistötilakustannus
Väistötilakustannuksia ei ole.
Aikataulu ja toteutus
Hankkeen toteutuksesta vastaa kaupunkiympäristön toimialan rakennuttamispalvelu toteutusmuotona kokonaisurakka. Kiinteistön ylläpidosta vastaa ylläpitopalvelu. Hankkeen suunnittelu on aloitettu syyskuussa 2016. Hankkeen valmistuminen ja käyttöönotto ovat tavoitteena helmikuun loppuun mennessä 2018.
This decision was published on 08.11.2017
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Presenter information
Ask for more info
Marko Kumpulainen, Rakennuttajainsinööri, puhelin: 09 310 40311