Rakennusjätteen vastaanottopalvelut
Rakennusjätteen vastaanottopalvelut
Päätös
Toimitusjohtaja päätti hylätä Delete Finland Oy:n tarjouksen päätöksessä mainituista syistä, sekä tehdä puitesopimukset Kuusakoski Oy:n, Lassila & Tikanoja Oyj:n ja Remeo Oy:n kanssa Staran Logistiikan tarvitseman kierrätyskelpoisen rakennusjätteen vastaanottopalveluista ajaksi 1.1. – 31.12.2018.
Lisäksi toimitusjohtaja päätti oikeuttaa Staran Logistiikan tekemään puitesopimukseen perustuvia tilauksia tarpeidensa mukaan noin 230 000 euron arvosta (alv 0 %).
Hankintasopimus ei synny tällä päätöksellä, vaan vasta myöhemmin tehtävän kirjallisen sopimuksen allekirjoittamisella.
Pöytäkirjanote liitteineen ja muutoksenhakuohjeineen Staran logistiikan hankinnalle, jonka tulee huolehtia päätöksen tiedoksiannosta asianosaisille.
Päätöksen perustelut
Hankinnasta on julkaistu HILMA verkkosivustolla hankintailmoitus 26.10.2017. Hankinta toteutettiin kansallisena hankintana, koska sen arvioitiin jäävän alle EU -kynnysarvon. Hankinnan kohteena on kierrätyskelpoisen rakennusjätteen vastaanottopalvelujen hankinta. Tarjouspyyntöasiakirjat julkaistiin tarjouspalvelu.fi toimittajaportaalissa. Hankintamenettelynä on julkisista hankinnoista annetun lain (1397/2016) mukainen avoin menettely, jossa kaikki halukkaat toimittajat voivat tehdä tarjouksen.
Tarjoajilla oli mahdollisuus esittää tarjouspyynnön sisältöön liittyvistä asioista lisäkysymyksiä 5.11.2017 mennessä. Määräaikaan mennessä ei esitetty lisäkysymyksiä.
Tarjousten määräaika oli 17.11.2017 klo 12. Tarjoukset avattiin tarjousten jättämiselle varatun ajan päätyttyä. Tarjousten avaamisesta on laadittu pöytäkirja.
Tarjouksen määräaikaan mennessä jättivät
Delete Finland Oy
Kuljetusrinki Oy Veikko Aro
Kuusakoski Oy
Lassila & Tikanoja Oyj
Remeo Oy
Tarjoajien soveltuvuus tarkastettiin tarjouksessa annettujen tietojen perusteella.
Delete Finland Oy:n tarjouksessa ei hinnoiteltu lainkaan tarjouslomakkeessa pyydettyjä risu- ja talkoojätteitä. Tarjouspyynnössä oli mainittu, että osatarjouksia ei hyväksytä. Tarjouksessa oli lisäksi mainittu, että rakennusjätelajikohtaiset yksikköhinnat ovat voimassa vain 30.6.2018 asti. Tarjouspyynnön mukaan hinnat oli oltava voimassa sitovina koko sopimusajan (1.1. - 31.12.2018). Edellä mainituista johtuen Delete Finland Oy:n tarjous ei ole tarjouspyynnön mukainen, jonka johdosta tarjous on siksi hylättävä, eikä sitä oteta mukaan tarjousvertailuun. Muut saadut tarjoukset ovat tarjouspyynnön mukaisia.
Kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteena on halvin hinta. Hintavertailussa on otettu huomioon rakennusjätelajikohtaisten yksikköhintojen (€/t) lisäksi punnitusmaksu (€/kpl), sekä 12 kuukauden määräarviot. Hintavertailun halvin kokonaishinta saa 100 pistettä. Muiden tarjoajien pistemäärä muodostuu suhteessa halvimpaan kokonaishintaan nähden (halvin hinta/vertailuhinta x 100 pistettä). Tarjouspyynnössä oli mainittu, että puitesopimustoimittajiksi valitaan tarjousvertailun perusteella kolme (3) kokonaishinnaltaan halvinta palveluntuottajaa. Tarjousvertailu on päätöksen liitteenä (liite 1).
Hankintayksikkö on tarkastanut tilaajavastuu.fi/Luotettava kumppani -palvelusta, että palveluntuottajaksi valitut toimittajat ovat hoitaneet tilaajavastuulain mukaiset velvoitteet.
Hankintasopimus ei synny vielä hankintapäätöksestä ilmoittamalla vaan vasta, kun odotusaika (14 päivää) on kulunut ja kun hankintayksikkö ja hankintapäätöksellä valittu toimittaja ovat molemmat allekirjoittaneet sopimuksen.
Hankinta-asiakirjojen julkisuutta säätelee laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta (621/1999).
Hankintaa koskevat asiakirjat tulevat julkisiksi asianosaisille hankintaa koskevan päätöksen tekemisen yhteydessä. Yleisesti julkisiksi tarjousasiakirjat tulevat, kun hankintaa koskeva sopimus on tehty.
This decision was published on 23.11.2017
MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN
Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle taikka molemmat.
OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Oikaisuvaatimusaika
Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta ratkaisusta.
Muutoksenhaku markkinaoikeuteen ei estä vaatimasta hankintaoikaisua.
Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.
Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi tavallisena kirjeenä, ehdokkaan tai tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolta hankintaoikaisua vaaditaan, on Helsingin kaupunginhallitus.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Hankintaoikaisuvaatimus pannaan vireille kirjallisesti ilmoittamalla
- hankintayksikön päätös tai muu ratkaisu, johon hankintaoikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi.
Sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on mainittava oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Jos oikaisua vaativan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaatimuksen laatijana on joku muu henkilö, oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava myös tämän nimi sekä tarvittavat yhteystiedot.
Oikaisuvaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin oikaisua vaativa haluaa vedota vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
VALITUSOSOITUS MARKKINAOIKEUDELLE
Valitusaika
Valitus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.
Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi tavallisena kirjeenä, ehdokkaan tai tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin.
Hankintaoikaisun vireilletulo ei vaikuta siihen määräaikaan, jonka kuluessa asianosaisella on oikeus hakea muutosta valittamalla markkinaoikeudelle.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.
Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Valitusviranomainen
Valitus tehdään markkinaoikeudelle.
Markkinaoikeuden asiointiosoite on seuraava:
Postiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
00520 HELSINKI | |
Sähköpostiosoite: | |
Faksinumero: | 029 56 43314 |
Käyntiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
Puhelinnumero: | 029 56 43300 |
Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- perusteet, joilla muutosta vaaditaan.
Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.
Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.
Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.
Valitukseen on liitettävä
- päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
- todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle
Ilmoitus valituksen tekemisestä hankintayksikölle
Valittajan tai hänen edustajansa on ilmoitettava kirjallisesti hankintayksikölle asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Ilmoitus on toimitettava viimeistään silloin, kun hankintaa koskeva valitus toimitetaan markkinaoikeudelle.
Ilmoitus on tehtävä osoitteeseen:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Odotusaika
EU-kynnysarvot ylittävien hankintojen osalta hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja valitusosoituksen tiedoksi.
Oikeudenkäyntimaksu
Markkinaoikeus perii asian käsittelystä maksua 2000 euroa, jos hankinnan arvo on alle 1 miljoona euroa; 4000 euroa, jos hankinnan arvo on vähintään 1 miljoona euroa ja alle 10 miljoonaa euroa; ja 6000 euroa, jos hankinnan arvo on vähintään 10 miljoonaa euroa.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Ask for more info
Riitta Sirén, hankinta-asiantuntija, puhelin: 09 310 38930