Roihuvuoren pohjoisosan liikenteen ohjaussuunnitelma
Päätös
Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö päätti, että toteutetaan liikenteen ohjausjärjestelyt Roihuvuoren pohjoisosassa piirustuksen 6783 mukaisesti.
Kustannusennuste
RYA, Rake 80 000 €
Päätöksen perustelut
Alueelle on laadittu uusia katusuunnitelmia täydennysrakentamisen takia: Ruususenrinne 30422/1, Roihuvuorentie välillä Prinsessantie Vuorenpeikontie, Tulisuontie välillä Roihuvuorentie Tulisuonpolku 30423/1 sekä Roihuvuorentie välillä Prinssintie Prinsessantie. Liikenteen ohjausjärjestelyt on tarpeen muuttaa vastaamaan tulevaa tilannetta.
Samassa yhteydessä päivitetään liikenteen ohjausjärjestelyt Roihuvuoren pohjoisosassa, jossa on voimassa liikenteen ohjaussuunnitelmat 7-3964 ja 7-3965 vuodelta 1993 ja 4951 vuodelta 1991 sekä 5587 vuodelta 2007. Näihin on tehty useita muutoksia erillisillä päätöksillä.
Punahilkantien ja Prinssintien liittymäaluetta supistetaan. Liittymä on tarpeettoman suuri asuntokatujen liittymäksi. Jalankulun ylitykset saadaan lyhyemmiksi. Vuorenpeikontien pysäköintijärjestelyt muutetaan samankaltaisiksi kuin muilla lähialueen kaduilla. Sallitut pysäköintipaikat merkitään liikennemerkein ja tiemerkinnöin. Ajoradalta vähenee 3 - 5 pysäköintipaikkaa. Vuorenpeikontieltä on tullut varsin paljon palautetta, että ajoneuvojen kohdatessa toinen autoista ajaa jalkakäytävän kautta. Vuorenpeikontien varrella on kaksi päiväkotia ja koulu, joten asuntokadulla saattoliikennettä on aamuisin ja iltapäivisin varsin paljon.
This decision was published on 10.11.2017
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Ask for more info
Jussi Jääskä, liikenneinsinööri, puhelin: 09 310 37129