Yksikönjohtajan päätös vahingonkorvausasiassa
Päätös
Yksikönjohtaja päätti hyväksyä hakijan vaatimuksen korvaushakemuksen mukaan yhteensä 1244,56 euroa.
Tämä päätös on ainoastaan Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos Staran kannanotto korvausasiaan, eikä kyse ole korvausasian kaupunkia oikeudellisesti sitovasta ratkaisusta. Tämä päätös ei sisällä kannanottoa siihen, onko Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos Stara aiheuttanut hakemuksessa esitetyn vahingon, eikä hakija voi vedota tähän päätökseen asian mahdollisessa muussa käsittelyssä.
Menotosite talousyksikköön ja pöytäkirjanote Staran kaupunkitekniikan rakentamiselle, jonka tulee huolehtia asian tiedottamisesta asianosaisille.
Päätöksen perustelut
Hakemuksen mukaan hakija oli ajanut Roihuvuorentietä Itäväylän suunnasta, Prinsessatien risteyksen kohdalla heti suojatien jälkeen auton oikealta puolelta oli kuulunut rysähdys. Ajoneuvon oikean kylkeen oli ilmestynyt noin puolen metrin mittainen painauma ja syvä naarmu, jotka oli aiheuttanut irronnut kaivonkansi. Hakijan kertoman mukaan edellä ajava auto oli myös osunut kyseiseen kaivonkanteen ja autosta oli puhjennut rengas. Heidän jälkeensä myös kolmas auto oli ajanut avonaiseen kaivoon tai irrallaan olevaan kaivonrenkaaseen kokien myös rengasrikon. Hakija vaatii täten Staraa korvaamaan ajoneuvon korjauskustannukset saamansa kustannusarvion mukaisesti 1.194,56 euroa sekä laskelman teon kustannukset 50,00 euroa, yhteensä 1.244,56 euroa.
Stara on teettänyt Roihuvuorentiellä tapahtuma-aikaan kadun päällystystöitä. Kyseisellä kohdalla on ollut kaivon kansiston ja betonisen korokerenkaan välissä todennäköisesti liian vähän asfalttibetonimassaa jolloin siitä yliajettaessa kansi on irronnut ja näin voinut aiheuttaa kyseiset vauriot hakijan ajoneuvoon.
Hakija on vaatinut Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos Staraa korvaamaan ajoneuvolle aiheuttamansa vauriot kustannusarvion mukaisesti 1.244,56 euroa.
This decision was published on 15.12.2017
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Ask for more info
Juha M Lahti, tuotantopäällikkö, puhelin: +358931039626