Asemakaavan muutos, Vallila kortteli 22367, Aleksis Kiven katu 5, asemakaavan nro 12581
Vallilan korttelin 22367 asemakaavan muuttaminen, Aleksis Kiven katu 5 (nro 12581)
Päätös
Kaupunginvaltuusto hyväksyi 22. kaupunginosan (Vallila) korttelin 22367 asemakaavan muutoksen 14.5.2019 päivätyn ja 1.10.2019 muutetun piirustuksen nro 12581 mukaisena ja asemakaavaselostuksesta ilmenevin perustein.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Asemakaavan muutos koskee Vallilan kaupunginosan Aleksis Kiven kadun, Kustaankadun, Satamaradankadun ja Fleminginkadun rajaamaa korttelia. Se mahdollistaa korttelin lisärakentamisen sekä nykyisten rakennusten osittaisen korvaamisen uudisrakennuksella. Kortteli toimii kokonaisuudessaan nk. Nordean kampuksena, ja siellä sijaitsee myös Nordea Oyj:n pääkonttori. Uutta kerrosalaa on 9 400 k-m², josta vähintään 500 k-m² tulee toteuttaa liike- tai palvelutilana Kustaankadun puolelle. Kustaankadun kulmassa sijaitsevan entisen Kansallis-Osake-Pankin (KOP) ATK-keskuksen jäljelle jäävät kadunpuoleiset osat suojellaan. Kaava mahdollistaa noin 600 uuden työpaikan sijoittumisen kortteliin.
Kaavaratkaisun keskeinen sisältö
Asemakaavan muutoksen (kaavaratkaisu) tavoitteena on edistää Nordea Oyj:n toimintaedellytyksiä alueella mahdollistamalla yrityksen muuttuneita tilatarpeita ja toimistotyön nykyisiä vaatimuksia vastaavan uudisrakennuksen rakentaminen. Sen tavoitteena on lisäksi parantaa alueen jalankulkuympäristöä ja lisätä kivijalkaliiketilan määrää. Entisen ATK-keskuksen suojelun tavoitteena on säilyttää rakennuksen asema kaupunkikuvassa sekä korttelin ajallisesti kerroksellinen rakenne.
Kaavamuutoksen mahdollistama uudisrakennus Aleksis Kiven kadun ja Kustaankadun kulmassa porrastuu siten, että katuun ja aukioon rajautuvat rakennusosat ovat kuuden kerroksen korkuisia, korttelin sisäosaan jäävien osien ollessa kahdeksan- ja kymmenenkerroksiset. Korttelin nykyisten rakennusten kerrosluku vaihtelee kahdesta seitsemään. Tontin maanpäällinen tonttitehokkuus on eₜ = 3,70.
Kaavaratkaisun toteuttaminen vaikuttaa erityisesti siten, että alueen kaupunkikuva muuttuu rakennetummaksi ja keskustamaisemmaksi ja jalankulkuympäristö elävämmäksi ja toiminnallisesti monipuolisemmaksi. Lisäksi hankkeen toteuttaminen parantaa elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä ja mahdollistaa uusia työpaikkoja kaupungin strategian mukaisesti ja tukee alueen kehitystä Helsingin yleiskaava 2016 (tullut voimaan 5.12.2018) tavoitteiden mukaisena keskusta-alueena.
Alueen lähtökohdat ja nykytilanne
Kaavamuutoksen alainen alue sisältyy Teollisuuskadun akselin kaavarungon suunnittelualueeseen. Kaavamuutoksen kohteena oleva kortteli on rakentunut monessa vaiheessa. Kaksi korttelin rakennuksista on suojeltu voimassa olevassa asemakaavassa merkinnällä sr-2. Entinen ATK-keskuksena toiminut rakennus sijaitsee näkyvällä paikalla Dallapén-puiston päätteenä, ja muodostaa oleellisen osan Hämeentien sillalta avautuvaa näkymää.
Korttelin rakennukset on vuokrattu pitkäaikaisella sopimuksella Nordea Oy:lle, ja kortteli toimii Nordean kampuksena.
Alueella on voimassa asemakaava vuodelta 2000. Kaavassa alue on merkitty toimistorakennusten tai ympäristöhäiriöitä aiheuttamattomien teollisuusrakennusten korttelialueeksi. Korttelialueelle sallittu rakennusoikeus kerrosalaneliömetreinä on 72 100 + 4 950.
Korttelialue on yksityisomistuksessa. Kaavaratkaisu on tehty hakemuksen johdosta ja sen sisältö on neuvoteltu hakijan kanssa.
Kaavaratkaisun kustannukset
Muutoksen toteuttamisesta ei aiheudu kaupungille kustannuksia mutta asemakaavamuutos nostaa tontin arvoa. Kaupunki saa yksityisessä omistuksessa olevien tonttien osalta maankäyttökorvauksia. Maankäyttökorvauksista sovitaan maanomistajan kanssa käytävissä maapoliittisissa neuvotteluissa.
Kaavaehdotuksen julkinen nähtävilläolo
Kaavaehdotus on ollut julkisesti nähtävillä 21.5.–19.6.2019.
Kaavaehdotuksesta tehtiin yksi muistutus. Muistutuksessa esitetyt huomautukset kohdistuivat Teollisuuskadun akselin kaavarungon aikatauluun, Dallapénpuiston huomioimiseen tontilla sijaitsevan aukion suunnittelussa, korttelin läpi kulkevaan jalankulkuyhteyteen, alueen joukkoliikenteeseen sekä pyöräpysäköintiin.
Maantasokerroksen avaamista ja kadulle avautuvia liiketiloja pidettiin hyvänä kehityksenä.
Kaavaehdotuksesta saatiin lausunnot seuraavilta viranomaisilta: Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä (HSL), Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä (HSY), Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus), Helen Sähköverkko Oy sekä kaupunginmuseo. Lausunnoissa esitetyt huomautukset kohdistuivat joukkoliikenteen toimintaedellytyksiin, kunnallistekniikkaan ja hulevesiin sekä pohjaveden hallintaan ja maaperään.
ELY-keskuksen mukaan kaavamuutos huomioi rakennussuojelun tavoitteet hyvin. Kaupunginmuseo piti Aleksis Kiven kadun varrelle sijoittuvan rakennusosan korkeutta koskevaa kaavamääräystä sekä uudisrakennuksen ulkoasua rajaavia ja ohjaavia kaavamääräyksiä tärkeinä ja katsoi, että niiden myötä rakennetun kulttuuriympäristön vaalimiselle asetetut tavoitteet on riittävällä tavalla otettu huomioon. Helen Oy ilmoitti, ettei sillä ole kaavan muutoksesta lausuttavaa.
Vuorovaikutusraportissa on esitetty yhteenvedot muistutuksesta ja lausunnoista sekä tarkemmat vastineet niissä esitettyihin huomautuksiin.
Toimenpiteet julkisen nähtävilläolon jälkeen
Kaavakartan merkintöihin tai määräyksiin ja muuhun aineistoon tehtiin julkisen nähtävilläolon jälkeen muutoksia, jotka on esitetty yksityiskohtaisesti kaavaselostuksen viimeisessä luvussa ja tehdyt muutokset -liitteessä. Muutoksista on neuvoteltu asianomaisten tahojen kanssa. Tarkemmat kaavamuutoksen perusteet ilmenevät asemakaavaselostuksesta.
Kaava-alueeseen liittyy maankäyttösopimusmenettely, ja sopimus on allekirjoitettu 19.11.2019.
Kaupunginhallitus 09.12.2019 § 835
Päätös
Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:
Kaupunginvaltuusto hyväksyy 22. kaupunginosan (Vallila) korttelin 22367 asemakaavan muutoksen 14.5.2019 päivätyn ja 1.10.2019 muutetun piirustuksen nro 12581 mukaisena ja asemakaavaselostuksesta ilmenevin perustein.
Esittelijä
Lisätiedot
Tanja Sippola-Alho, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36154
Kaupunkiympäristölautakunta 01.10.2019 § 482
Esitys
Kaupunkiympäristölautakunta esitti kaupunginhallitukselle
- 14.5.2019 päivätyn ja 1.10.2019 muutetun asemakaavan muutosehdotuksen nro 12581 hyväksymistä. Asemakaavan muutos koskee 22. kaupunginosan (Vallila) korttelia 22367.
Lisäksi lautakunta päätti
- ettei ehdotusta aseteta uudelleen nähtäville
- antaa vuorovaikutusraportista ilmenevät vastineet saatuihin lausuntoihin ja muistutuksiin. Päätösasiakirjat ja vuorovaikutusraportti ovat luettavissa kaupunkiympäristön toimialan asiakaspalvelussa, Sörnäistenkatu 1, sekä internet-sivuilla: Päätöksenteko
14.05.2019 Ehdotuksen mukaan
Esittelijä
Lisätiedot
Tiia Ettala, arkkitehti, puhelin: +358 9 310 20511
Inka Lappalainen, aluesuunnittelija, kaupunkitila ja maisemasuunnittelu, puhelin: 310 21344
Elina Rundell, liikenneinsinööri, puhelin: 310
Sakari Mentu, arkkitehti, rakennussuojelu, puhelin: 310 37217
Mikko Tervola, insinööri, teknistaloudelliset asiat, puhelin: 310 44131
Kaupunkiympäristön toimiala Palvelut ja luvat -palvelukokonaisuus Kaupunkimittauspalvelut Kartat ja paikkatiedot Yksikön päällikkö 02.04.2019 § 31
Päätös
Yksikön päällikkö päätti hyväksyä asemakaavan 12851 pohjakartan kaupunginosassa 22 Vallila. Pohjakartta täyttää maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 54a §:n asettamat vaatimukset.
Päätöksen perustelut
Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan kaupunkimittauspalvelut on valmistanut asemakaavan pohjakartan:
Asemakaavan numero: 12851
Kaupunginosa: 22 Vallila
Kartoituksen työnumero: 3/2019
Pohjakartta valmistunut: 17.1.2019
Tasokoordinaatisto: ETRS-GK25
Korkeusjärjestelmä: N2000
Pohjakartta täyttää maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 54a §:n asettamat vaatimukset.
Kaupunkiympäristön toimialan palvelut ja luvat -palvelukokonaisuuden asiakkuusjohtaja on päätöksellä (4§/1.6.2017) siirtänyt hallintosäännön 16 luvun 8 § 2 momentin 7 kohdan toimivallan hyväksyä kaavoja varten valmistetut pohjakartat kaupunkiympäristön toimialan palvelut ja luvat -palvelukokonaisuuden kaupungingeodeetille sekä kartat ja paikkatiedot -yksikön päällikölle.
Lisätiedot
Merja Kyyrö, vastaava kartoittaja, puhelin: 310 31911
Timo Tolkki, yksikön päällikkö, puhelin: 310 31883
This decision was published on 30.01.2020
VALITUSOSOITUS
Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.
Valitusoikeus
Tähän päätökseen saa hakea muutosta
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen
- viranomainen toimialaansa kuuluvissa asioissa
- maakunnan liitto ja kunta, joiden alueella kaavassa osoitetulla maankäytöllä on vaikutuksia
- rekisteröity paikallinen tai alueellinen yhteisö toimialaansa kuuluvissa asioissa toimialueellaan.
Valitusaika
Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.
Kunnan jäsenen, asianosaisen ja muun valittamaan oikeutetun katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Valitusperusteet
Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että
- päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
- päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
- päätös on muuten lainvastainen.
Valitusviranomainen
Kunnallisvalitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.
Hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | helsinki.hao@oikeus.fi |
Postiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
00520 HELSINKI | |
Faksinumero: | 029 56 42079 |
Käyntiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
Puhelinnumero: | 029 56 42000 |
Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet
Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- perusteet, joilla muutosta vaaditaan.
Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.
Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.
Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai ehyttä ole syytä epäillä.
Valitukseen on liitettävä
- päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
- todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu
Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä 260 euron oikeudenkäyntimaksun. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä. Maksua ei myöskään peritä eräissä asiaryhmissä eikä myöskään mikäli asianosainen on muualla laissa vapautettu maksusta. Maksuvelvollinen on vireillepanija ja maksu on valituskirjelmäkohtainen.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11–13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Presenter information
Ask for more info
Tanja Sippola-Alho, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36154