Töölön ala-asteen kouluun sijoitetun peruskoulun rehtorin viran täyttäminen
Päätös
Perusopetusjohtaja päätti ottaa Töölön ala-asteen kouluun sijoitettuun peruskoulun rehtorin virkaan (nro 0036) toistaiseksi filosofian maisteri Paula Luopio-Lemetyisen. Virantoimitus alkaa 1.1.2018. Virkaan valitulle määrätään virantoimituksen aloittamisesta alkava kuuden (6) kuukauden koeaika.
Päätöksen perustelut
Töölön ala-asteen kouluun sijoitettu rehtorin virka on tullut avoimeksi 1.8.2017. Rehtorin virka on julistettu haettavaksi kaupungin verkkosivuilla www.helsinkirekry.fi 3.11.2017.
Töölön ala-asteen koulussa on noin 400 oppilasta. Koulussa on kaksikielistä opetusta (suomi-englanti).
Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 2 §:n mukaan rehtoriksi on kelpoinen henkilö, jolla on ylempi korkeakoulututkinto, asianomaisen koulutusmuodon opettajan kelpoisuus, riittävä työkokemus opettajan tehtävissä sekä opetushallituksen hyväksymien perusteiden mukainen opetushallinnon tutkinto, vähintään 25 opintopisteen tai vähintään 15 opintoviikon laajuiset yliopiston järjestämät opetushallinnon opinnot tai muulla tavalla hankittu riittävä opetushallinnon tuntemus. Lisäksi edellytettiin johtamiskokemusta sekä hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja.
Virkaan jätti 20.11.2017 päättyneen hakuajan kuluessa hakemuksensa 21 hakijaa. Haastatteluun kutsuttiin 10 hakijaa, joilla on rehtorikokemusta. Haastattelua edelsi ennakkotehtävä ja haastatteluun sisältyi tehtäväosuus. Ennakkotehtävän ja ensimmäisen haastattelukierroksen jälkeen henkilöarviointiin kutsuttiin viisi hakijaa, joilla arvioitiin olevan parhaimmat edellytykset Töölön ala-asteen kouluun sijoitetun rehtorin viran hoitamiseen. Henkilöarvioinnin suoritti Psycon Oy. Henkilöarvioinnin jälkeen tehdyn hakijoiden kokonaisarvioinnin perusteella toiseen haastatteluun kutsuttiin kolme ansioituneinta hakijaa.
Ensimmäisen ja toisen vaiheen haastatteluihin osallistuivat perusopetuksen aluepäällikkö, johtokunnan puheenjohtaja sekä osaan haastatteluista perusopetusjohtaja ja henkilöstösuunnittelija.
********** on koulutukseltaan kasvatustieteen kandidaatti (ylempi korkeakoulututkinto). Lisäksi hän on suorittanut oppilaitoksen hallinnon ja johtamisen opintokokonaisuuden, erityisopettajaopinnot sekä tietojenkäsittelyn ammattitutkinnon. Hakija on toiminut Tehtaankadun ala-asteen koulun va. rehtorina syksystä 2017 alkaen sekä Outamon koulun va. rehtorina vuosina 2016-2017. Aikaisemmin hän on työskennellyt Helsingin kaupungilla apulaisrehtorina yhtenäisessä peruskoulussa (2011-2016), erityisopettajana (2010-2016) sekä luokanopettajana (1994-2009). Hakija on suorittanut pääkaupunkiseudun uusien oppilaitosjohtajien peruskoulutusohjelman.
********** on koulutukseltaan filosofian maisteri. Lisäksi hän on suorittanut opetushallinnon tutkinnon. Hakija on toiminut virka-apulaisrehtorina Lauttasaaren ala-asteen koulussa vuodesta 2016 alkaen sekä apulaisrehtorina vuosina 2004-2016. Lisäksi hän on työskennellyt rehtorin viransijaisena yhteensä 10 kk vuosina 2013 ja 2007. Hakija on toiminut ranskan ja englannin lehtorina Lauttasaaren ala-asteen koulussa vuosina 2000-2016. Hän on osallistunut useisiin johtamiskoulutuksiin.
********** on koulutukseltaan kasvatustieteen kandidaatti (ylempi korkeakoulututkinto). Lisäksi hän on suorittanut opetushallinnon tutkinnon. Hakija on toiminut Taivallahden peruskoulun va. rehtorina syksystä 2017 alkaen. Hän on työskennellyt Puistolan ala-asteen koulussa (1985-2000) sekä Taivallahden peruskoulussa (2000-2017) luokanopettajana. Lisäksi hän on toiminut apulaisrehtorina molemmissa kouluissa yhteensä noin 20 vuoden ajan. Hakija on osallistunut useisiin johtamiskoulutuksiin.
Kaikilla toisen vaiheen haastatteluun osallistuneilla on rehtorin ja apulaisrehtorin tehtävissä kertynyttä kokemusta koulun johtamisesta, opettajakokemusta sekä johtamiskoulutusta.
Ennakkotehtävän, tehtäväosuuden sisältäneen ensimmäisen haastattelun, henkilöarvioinnin ja toisen haastattelun muodostaman hakijoiden kokonaisarvioinnin perusteella perusopetusjohtaja katsoo, että ********** täyttää Töölön ala-asteen kouluun sijoitetun rehtorin viran vaatimukset parhaiten. Hänellä on pitkä apulaisrehtorikokemus sekä rehtorikokemusta ala-asteen koulusta. Hänellä on erittäin vahvaa kielten opetukseen liittyvää osaamista. Lisäksi hänellä on näyttöä uuden opetussuunnitelman mukaisen pedagogiikan johtamisesta ja uudenlaisen oppimisympäristön kehittämisestä. Hänet arvioitiin johtamisnäkemyksiltään kysymyksessä olevaan rehtorin virkaan sopivimmaksi. Myös henkilöarvio tukee valintaa.
Toimialajohtajan 17.5.2017 tekemän delegointipäätöksen (§ 22) perusteella rehtorin ottaa palvelukokonaisuuden johtaja.
Pöytäkirjanote annetaan tiedoksi virkaan valitulle sekä muille hakijoille oikaisuvaatimusohjeineen. Päätöksen tiedoksianto tapahtuu sähköisessä rekrytointijärjestelmässä niiden osalta, jotka ovat antaneet suostumuksensa sähköiseen tiedoksiantoon ja muiden osalta kirjeitse.
This decision was published on 21.12.2017
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kasvatus- ja koulutuslautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Ask for more info
Virve Kemppi, henkilöstösuunnittelija, puhelin: 09 310 86293
Hanna Välitalo, perusopetuksen aluepäällikkö, puhelin: 09 310 83012