Toimivallan siirtäminen Helsingin kaupungille, pilaantuneen maaperän ja pohjaveden puhdistaminen

HEL 2018-001212
More recent handlings
§ 50

Selvitys ja hakemuksen täydentäminen ympäristöministeriölle pilaantuneen maaperän ja pohjaveden puhdistamiseen liittyvän toimivallan siirtämisestä

Helsinki Mayor

Päätös

Pormestari täydentää Helsingin kaupunginhallituksen 1.10.2018 ympäristöministeriölle tekemää hakemusta toimivallan siirtämisestä siten, että hakemus sisältää esityksen toimivallan siirtämiseksi ympäristönsuojelulain (527/2014) 138 §:n mukaisesti kokonaisuudessaan lukuun ottamatta ympäristönsuojelulain 133 §:n 3 momentissa tarkoitettuja tapauksia Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta ja Etelä-Suomen aluehallintovirastolta Helsingin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisena toimivalle kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaostolle. Mikäli toimivalta siirretään määräajaksi tulee määräajan olla useamman vuoden mittainen.

Helsingin kaupungin ympäristöpalveluilla on riittävästi pohjavesiasiantuntemusta huolehtia pilaantuneen pohjaveden puhdistamista koskevista asioista silloin, kun se tapahtuu pilaantuneen maaperän kunnostuksen yhteydessä. Mahdolliset tapaukset, joissa kyse olisi pelkästään pilaantuneen pohjaveden kunnostamisesta, eivät edellytä erityistä osaamista verrattuna siihen, että kyse olisi maaperän pilaantumisesta aiheutuneesta pohjaveden pilaantumisesta. Jos kyse olisi laaja-alaisesta pohjaveden pilaantumisesta, olisi Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen pohjavesiasiantuntemus kuitenkin käytettävissä. Tapauksia, joissa olisi ollut kyse pelkästään pilaantuneen pohjaveden kunnostamisesta, on ollut Helsingissä vähän, jos lainkaan, joten toimivallan laajentamisella koskemaan myös pilaantuneen pohjaveden kunnostusta koskevia asioita kokonaisuudessaan ei ole suurta käytännön merkitystä.

This decision was published on 05.03.2019

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Close

Presenter information

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Ask for more info

Timo Lindén, vs. kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36550

timo.linden@hel.fi

Decisionmaker

Jan Vapaavuori
pormestari

Attachments

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information, information that could compromise the protection of privacy or documents that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Processing of Personal Data in Social and Health Care 703/2023,  Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.