Vennynpuisto, puistosuunnitelman hyväksyminen, nro VIO 5916/1−2, Kaarela, Kuninkaantammi

For decisions released prior to 2019 a related decision heading is displayed for cases.
HEL 2018-001946
More recent handlings
Case 19. / 276 §

Vennynpuisto, puistosuunnitelman hyväksyminen, nro VIO 5916/1−2, Kaarela, Kuninkaantammi

Urban Environment Committee

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunta päätti hyväksyä Vennynpuiston puistosuunnitelman nro VIO 5916/1−2.

Lisäksi lautakunta päätti määrätä tämän puistosuunnitelman hyväksymispäätöksen tulemaan voimaan ennen kuin se on saanut lainvoiman.

Lisäksi lautakunta päätti oikeuttaa rakennuttamispäällikön tekemään hankkeen kaupunkiympäristön toimialan vastuulle kuuluvat urakkahankinnat enintään puistosuunnitelman kustannusarvioiden yhteissummaan 1 739 000 euroa (alv. 0 %) asti.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Close

Lähtökohdat ja tavoitteet

Suunnittelualueena on Kaarelan kaupunginosan Kuninkaantammessa sijaitseva uudisrakennettava Vennynpuisto. Puisto sijoittuu juuri valmistuneiden asuinkerrostalojen sekä suunnitteilla olevien asuinkerrostalokortteleiden ja erillispientaloalueen väliselle alueelle. Puisto rajautuu eteläosastaan koulua ja päiväkotia varten varattuun tonttiin. Alueen koillispuolella on vedenpuhdistuslaitos. Puiston pohjoisosan metsät liittyvät laajempaan Fanny Churbergin kallioiden metsäalueeseen, joka jatkuu edelleen Kuninkaantammentielle asti. Puistosta on Kuninkaantammenkierron alikulun kautta yhteys Venny Soldanin polkua pitkin pelikentälle ja edelleen Helene Schjerfbeckin puistoon. Vennynpuiston läpi kulkeva Venny Soldanin polku on jo rakennettu. Alue on merkitty voi-massaolevassa asemakaavassa leikkipuistoksi. Suunnittelualueen pinta-ala on 2 hehtaaria.

Suunnitelman tavoitteena on luoda monipuolinen viheralue, jonka läpi kulkee alueellinen ulkoilureitti. Kerrostalokortteleiden väliin jäävän puistoalueen tärkeimpiin tavoitteisiin kuuluu kaikenikäisille suunnatun toimintapuiston rakentaminen ja alueella olevien ylijäämämaiden hyödyntäminen puiston maastonmuotoilussa.

Suunnitelman sisältö

Sommitelman runkona on ylijäämämaista tehtävä veistoksellinen maastonmuotoilu ja niiden välissä kulkeva kiemurteleva puistokäytävä, joka yhdistää toiminnalliset alueet toisiinsa. Maastonmuotoilun synnyttämät kummut ja rinteet valjastetaan leikkiin ja toimintoihin. Puiston keskellä kulkee hulevesikouru, johon johdetaan alueen pintavesiä. Puiston reunoilla matalat nurmipainanteet keräävät nurmikummuilta tulevat pintavedet.

Vennynpuisto voidaan jakaa toiminnallisesti ja maisemallisesti karkeasti kolmeen osaan. Metsäiseen pohjoisosaan perustetaan pieni peliareena ja ulkoliikuntapaikka. Puiston keskiosiin rakennetaan monipuolinen toiminta-alue sekä paikkoja oleskeluun ja kohtaamiseen. Puiston kapeassa eteläosassa sijaitsevat vapaat viheralueet sekä Kuninkaantammenkiertoon liittyvät suojaviheralueet.

Puiston keskeistä toiminta-aluetta reunustaa suuri kaareva maavalli, jonka etelärinteelle sijoitetaan seikkailurata kiipeilyrinteineen ja rinneliukumäkineen. Toiminta-alueen keskellä on laaja hiekkaleikkimaailma, jonka keskellä on vesileikkipaikka ja reunoilla puumajoista muodostuva kylä. Vesileikkipaikan vedet kerääntyvät hulevesikouruun. Alueelle sijoitetaan myös erilaisia keinuja ja karuselli. Leikkialueen tuntumaan rakennetaan puistokeittiö ulkogrilleineen ja pöytäryhmineen. Rauhallisen oleskelun ja kokoontumisen paikka on sijoitettu hieman toiminta-alueesta etelään, jonne rakennetaan rinteeseen porrastetut katsomona toimivat oleskelutasanteet. Niiden edustalla on esiintymislavana toimiva oleskelulaituri, joka sijoittuu hulevesiaiheen yhteyteen. Alueelle sijoitetaan myös pingispöydät.

Puiston keskeiset alueet ovat nurmipintaisia. Pohjoisosassa on niittypintaisia alueita, jotka yhdistyvät luontevasti säilyviin kasvillisuusalueisiin. Alueen puusto istutetaan ryhmiin ja puiston keskialueelle sijoitetaan kukkivia pienpuuryhmiä sekä heinä- tai perennaistutuksia.

Puistokäytävät ja toiminta-alueet valaistaan. Alueelle sijoitetaan penkkejä ja roska-astioita. Suurin osa puiston uusista reiteistä täyttävät esteettömyyden perustason vaatimukset.

Vuorovaikutus

Vennynpuiston puistosuunnitelma on laadittu kaupunkiympäristön toimialan toimeksiannosta.

Puiston idealuonnoksia esiteltiin asukkaille 6.6.2017 pidetyillä Kuninkaantammen rakentamista ja suunnittelua esittelevillä Kustaan päivän kahveilla. Saatujen palautteiden perusteella työstettiin puistosuunnitelmaluonnos.

Puistosuunnitelmaluonnos on ollut esillä kaupunkiympäristön info- ja näyttelytila Laiturissa ja Helsingin kaupungin internetsivuilla 14.3.−27.3.2018 välisen ajan.

Suunnitelmaan ei saatu yhtään palautetta.

Kustannukset ja aikataulu

Puiston pinta-ala on noin 2 hehtaaria.

Puistosuunnitelman rakennuskustannukset ovat noin 1 739 000 euroa eli noin 87,5 euroa/m² (alv. 0 %).

Puiston hoitoluokat ovat A2, A3 ja C1.

Vuosittaiset ylläpitokustannukset ovat noin 28 000 euroa eli 1,4 euroa/m² (alv. 0 %).

Puiston rakentamiseen on varauduttu kaupunkiympäristön toimialan toimintasuunnitelmassa vuosina 2019−2022.

Hanke rahoitetaan talousarvion kohdasta 8 04 02 06 Kuninkaankolmion puistot.

Sovelletut säännökset

Maankäyttö- ja rakennuslaki 84-86 §, 62 §, 202 §, 190 §, maankäyttö- ja rakennusasetus 41-43 §.

Close

This decision was published on 05.06.2018

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.

Valitusoikeus

Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen).

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000
Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutosta siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä

  • päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisesta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä 250 euron oikeudenkäyntimaksun. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä. Maksua ei myöskään peritä eräissä asiaryhmissä eikä myöskään mikäli asianosainen on muualla laissa vapautettu maksusta. Maksuvelvollinen on vireillepanija ja maksu on valituskirjelmäkohtainen.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11–13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Close

Presenter information

vs. kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Silja Hyvärinen

Ask for more info

Petra Rantalainen, projektipäällikkö, puhelin: 09 310 39795

petra.rantalainen@hel.fi