Täyttölupanemettelystä luopuminen ja työn tarjoamisen varmistamisen periaatteet ja toimintatapa

HEL 2018-002113
More recent handlings
§ 54

Työn tarjoamisen toimintatapa

Kansliapäällikkö

Päätös

Kansliapäällikkö päätti hyväksyä työn tarjoamisen toimintatapaohjeen päivityksen liitteen mukaisena, ja samalla kumota asiasta 28.2.2018 tekemänsä päätöksen 54 §.

Päätöksen perustelut

Työn tarjoaminen on lakisääteinen velvoite, ja toteuttaa vastuullista henkilöstöpolitiikkaa. Kaupunki luopui täyttölupamenettelystä 1.3.2018. Samassa yhteydessä siirryttiin uuteen työn tarjoamisen toimintatapaan, jolla huolehditaan kaupungin palveluksessa olevan henkilöstön uudelleentyöllistyminen tehtäväjärjestelyissä tai työkyvyn muutostilanteissa.

Helsinki toteuttaa vastuullista henkilöstöpolitiikkaa, eli työnantajana pyrkii ennakoimaan toimintaympäristön ja työn muutoksia. Mitä aikaisemmin työn muutos tunnistetaan, sitä paremmat mahdollisuudet työnantajalla on huolehtia henkilöstön osaamisen kehittämisestä tai uudelleensijoittumisesta.

Vastuullinen työnantaja pyrkii myös tunnistamaan yksilöllisiä työkyvyn muutoksia mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Työkykyä tukevilla varhaisilla toimenpiteillä pyritään siihen, että henkilö voisi jatkaa omassa työssään ja työyksikössään mahdollisimman pitkään.

Vastuullinen henkilöstöpolitiikka tarkoittaa aktiivista uuden työn etsimistä niissä ti-lanteissa, joissa työtehtävät tehtäväjärjestelyjen vuoksi loppuvat tai henkilön työkyky edellyttää siirtymistä toiseen työhön. Näissä tilanteissa työnantajalla on työsopimuslakiin perustuva työn tarjoamisvelvollisuus. Työn tarjoamisvelvollisuus toteutuu, kun velvoitteen piirissä olevalle työntekijälle tarjotaan hänen työkykyynsä, kokemukseensa tai osaamiseensa nähden soveltuvaa työtehtävää.

This decision was published on 18.03.2019

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Close

Ask for more info

Päivi Mäkeläinen, kehittämispäällikkö, puhelin: 09 310 36320

paivi.makelainen@hel.fi

Päivi Elonen, johtava henkilöstöasiantuntija, puhelin: 09 310 36487

paivi.elonen@hel.fi

Decisionmaker

Sami Sarvilinna
kansliapäällikkö
Asta Enroos
va. henkilöstöjohtaja