Hyväntoivonpuisto, puistosuunnitelman hyväksyminen, nro VIO 5806/1−2, Jätkäsaari, Länsisatama

For decisions released prior to 2019 a related decision heading is displayed for cases.
HEL 2018-003674
More recent handlings
Case 18. / 275 §

Hyväntoivonpuisto, puistosuunnitelman hyväksyminen, nro VIO 5806/1−2, Jätkäsaari, Länsisatama

Urban Environment Committee

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunta päätti hyväksyä Hyväntoivonpuiston puistosuunnitelman nro VIO 5806/1−2.

Lisäksi lautakunta päätti määrätä tämän puistosuunnitelman hyväksymispäätöksen tulemaan voimaan ennen kuin se on saanut lainvoiman.

Lisäksi lautakunta päätti oikeuttaa rakennuttamispäällikön tekemään hankkeen kaupunkiympäristön toimialan vastuulle kuuluvat urakkahankinnat enintään puistosuunnitelman kustannusarvioiden yhteissummaan 9 200 000 euroa (alv. 0 %) asti sekä esirakentamisen kustannukset yhteissummaan 2 450 000 euroa (alv. 0 %) asti.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Close

Lähtökohdat ja tavoitteet

Suunnittelualueena on Länsisataman kaupunginosassa Jätkäsaaressa sijaitseva uudisrakennettava Hyväntoivonpuisto. Puisto sijoittuu suunnitteilla olevien asuinkerrostalokortteleiden väliin rajautuen etelässä Melkinlaituriin.

Suunnittelun lähtökohtana on voimassa oleva Atlantinkaaren asemakaava. Suunnittelualue liittyy rakenteilla olevaan Hyväntoivonpuiston pohjoisosaan. Hyväntoivonpuiston suunnitelman tavoitteena on toteuttaa alueelle kaupunkikuvallisesti korkeatasoinen toiminnallinen puisto, joka on osa Jätkäsaaren keskuspuistoa ja palvelee monipuolisesti Jätkäsaaren asukkaita.

Suunnittelualue on entinen rakentamaton satamakenttä, jossa ei ole kasvillisuutta.

Suunnitelma

Länsisatamankadun ylittävä silta tukimuureineen liittää Hyväntoivonpuiston eteläosan Hyväntoivonpuiston pohjoisosaan.

Korttelien rajaamalta puistoylängöltä avautuvat näkymät merelle. Puiston reuna-alueet ovat puustoiset ja keskiakselilla on avointa oleskelunurmea. Keski- ja eteläosassa ovat oleskelu- ja tapahtuma-aukiot.

Puiston länsiosaan on sijoitettu leikkipuisto. Leikkipuistossa on erikseen isommille ja pienemmille lapsille tarkoitetut alueet. Keskiakseliin liittyy myös oleskelu-, ja kaupunkiviljelyn mahdollistava alue sekä oleskelupisteitä. Puiston pohjoisosassa on lumien kasaamiselle varattu alue, joka toimii talvella lumileikkipaikkana ja kesällä pelialueena. Pääreittien varrelle on sijoitettu yhteensä viisi koirakäymälää.

Taiteilija Laura Könösen taideteos ”Ei taivasta rajana” sijoittuu puiston eteläosaan.

Puiston eteläosassa on Melkinlaiturin suuntaan avautuva luonnonkiviportaikko monivärisestä luonnonkivestä (suomalaisten kivien kokoelma). Lisäksi Melkinlaituriin liittyvällä aukiolla on luonnonkivestä toteutettava näyttämöalue pieniä yleisötapahtumia varten.

Puiston keskeiset alueet ovat nurmipintaisia. Monilajinen kasvillisuus sijoittuu puiston reuna-alueille.

Valaistus toteutetaan pääosin 5 metriä korkeilla pylväsvalaisimilla. Leikkipuistossa ja puiston keskiosan kivituhkaraittien varsilla ja eteläosan aukiolla on 7,5 metriä korkeita valaisinpylväitä.

Puiston pääreitit täyttävät esteettömyyden erikoistason vaatimukset. Kaikki reitit täyttävät esteettömyyden perustason vaatimukset.

Suunnitelman tarkempi kuvaus ilmenee liitteenä olevasta suunnitelmaselostuksesta.

Puistosuunnitelma täyttää maankäyttö- ja rakennuslain 85 §:ssä ja maankäyttö- ja rakennusasetuksen 41 §:ssä säädetyt edellytykset. Puisto sopeutuu asemakaavan mukaiseen ympäristöönsä ja täyttää toimivuuden, turvallisuuden ja viihtyisyyden vaatimukset.

Vuorovaikutus

Hyväntoivonpuiston puistosuunnitelma on laadittu kaupunkiympäristön toimialan toimeksiannosta.

Hyväntoivonpuiston suunnittelutyön käynnistyessä käyttäjät saivat esittää puistosuunnitelmaan toiveita ja ehdotuksia 29.10.−10.11.2016 välisenä aikana. Ideointimahdollisuudesta ilmoitettiin Jätkäsaaren Facebook-sivuilla.

Puistosuunnitelmaluonnos, jossa oli huomioitu toiveet ja ehdotukset, on ollut esillä 1.6.−18.6.2017 välisen ajan. Lisäksi suunnitelmaa esiteltiin asukkaille 1.6.2017 Jätkäsaaren Huutokonttorilla järjestetyssä asukastilaisuudessa.

Hyväntoivonpuiston suunnittelun aikaisessa vuorovaikutuksessa on hyödynnetty Hyväntoivonpuiston projektiportaalia osoitteessa https://bit.do/hyvantoivonpuisto(Link leads to external service).

Puistosuunnitelma on ollut nähtävillä maankäyttö- ja rakennusasetuksen 43 §:n mukaisesti 3.10.−17.10.2017 välisen ajan. Suunnitelman nähtävillä olosta ilmoitettiin kirjallisesti suunnittelualueen kiinteistöjen omistajille sekä Jätkäsaari-seuralle.

Maankäyttö- ja rakennusasetuksen 43 §:n 1. momentin perusteella vain osallisilla on oikeus tehdä muistutus puistosuunnitelmaehdotuksesta. Muistutus on toimitettava kunnalle ennen nähtävilläoloajan päättymistä.

Puistosuunnitemaan ei tullut muistutuksia.

Kustannukset ja aikataulu

Puiston kokonaispinta-ala on 3,7 ha.

Puiston rakentamisen kustannukset ovat 9 200 000 euroa, keskimäärin 249 euroa/m² (alv. 0 %).

Puiston esirakentamisen kustannukset ovat noin 2 450 000 euroa (alv. 0 %).

Puistoalueen vuosittaiset ylläpitokustannukset ovat 58 800 euroa, 1,59 euroa/m² (alv. 0 %).

Hyväntoivonpuisto on kokonaisuudessaan hoitoluokkaa A2, käyttöviheralue.

Puistoalueen esirakentamiseen on varauduttu talousarviossa vuodesta 2018 alkaen. Puistoalueen esirakentaminen rahoitetaan talousarviokohdasta 8 01 02 02 Länsisataman esirakentaminen.

Puiston rakentamiseen on varauduttu talousarviossa vuodesta 2022 alkaen. Puiston pintarakenteiden rakentaminen rahoitetaan talousarviokohdasta 8 04 02 02 Länsisataman puistot ja liikunta-alueet.

Sovelletut säännökset

Maankäyttö- ja rakennuslaki 84-86 §, 62 §, 202 §, 190 §, maankäyttö- ja rakennusasetus 41-43 §.

Close

This decision was published on 05.06.2018

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.

Valitusoikeus

Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen).

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000
Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutosta siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä

  • päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisesta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä 250 euron oikeudenkäyntimaksun. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä. Maksua ei myöskään peritä eräissä asiaryhmissä eikä myöskään mikäli asianosainen on muualla laissa vapautettu maksusta. Maksuvelvollinen on vireillepanija ja maksu on valituskirjelmäkohtainen.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11–13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Close

Presenter information

vs. kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Silja Hyvärinen

Ask for more info

Petra Rantalainen, projektipäällikkö, puhelin: 09 310 39795

petra.rantalainen@hel.fi