Perusopetukseen valmistavan opetuksen ryhmien kohdentaminen lukuvuonna 2018-2019
Perusopetukseen valmistavan opetuksen ryhmien kohdentaminen lukuvuonna 2018-2019
Päätös
Kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja päätti perusopetukseen valmistavan opetuksen ryhmien kohdentamisesta lukuvuodelle 2018–2019 seuraavasti:
3.-6. vuosiluokan ikäisten ryhmät:
7.-9. vuosiluokan ikäisten ryhmät:
Päätöksen perustelut
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto päätti perusopetukseen valmistavan opetuksen järjestämispaikoista 24.4.2018 kokouksessaan. Tällä päätöksellä toimialajohtaja päättää ryhmien kohdentamisesta järjestämispaikoittain lukuvuonna 2018–2019.
Opetuslautakunnan suomenkielisen jaoston 21.6.2016 hyväksymä perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma ohjaa muodostamaan opetusryhmiä oppilaiden ikäkauden ja edellytysten mukaisesti. Ryhmäjaolla pyritään edistämään oppilaiden tervettä kasvua ja kehitystä, sekä varmistamaan opetussuunnitelman mukaisten ja oppilaiden omissa opinto-ohjelmissa asetettujen tavoitteiden saavuttaminen. Lukuvuonna 2018–2019 perusopetukseen valmistavan opetuksen ryhmiä käynnistetään 28, joista 15 kohdennetaan vuosiluokkien 3–6 -ikäisille oppilaille ja 13 vuosiluokkien 7–9 -ikäisille oppilaille. Ryhmistä kaksi toimii Stadin ammattiopiston Hattulantien toimipisteessä, joihin ohjataan oppivelvollisuuden viimeisenä vuonna maahan muuttavia nuoria.
Suunnitelma ryhmämuotoisesti järjestettävän perusopetukseen valmistavan opetuksen järjestämispaikkojen kohdentamisesta on valmisteltu yhdessä rehtoreiden ja aluepäälliköiden kanssa.
Lisäksi perusopetusjohtajalla on tarpeen ilmetessä mahdollisuus perustaa uusia perusopetukseen valmistavan opetuksen ryhmiä tulosbudjetin puitteissa.
This decision was published on 30.05.2018
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Ask for more info
Sari Ahola, opetuskonsultti, puhelin: 09 310 86212
Marika Pasanen, suunnittelija, puhelin: 09 310 20428