Modeo Oy:n hankintaoikaisuvaatimus koskien keskustakirjasto Oodin julkitilakalusteiden hankintaa
Keskustakirjasto Oodin julkitilakalusteiden hankinta
Päätös
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti hankkia keskustakirjasto Oodin julkitilakalusteet Toimisto- ja julkitilakalusteet -puitejärjestelyyn (H002-16 HEL 2016-009597) perustuvassa minikilpailutuksessa kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen tehneeltä Isku Interior Oy:ltä ennakoituun arvonlisäverottomaan kokonaishankintahintaan arviolta 720 000 euroa.
Sopimuskausi on 9.7.–31.12.2018.
Sopimussuhde sopijapuolten välillä syntyy vasta erikseen allekirjoitettavalla sopimuksella. Sopimuksessa noudatetaan puitesopimuksen H002-16 HEL 2016-009597 ehtoja sekä Julkisten hankintojen yleisiä sopimusehtoja tavarahankinnoissa (Jyse 2014 Tavarat).
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti lisäksi valtuuttaa kulttuurijohtajan allekirjoittamaan julkitilakalusteiden hankintaa koskevan sopimuksen.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Hankinnan kohde, tausta ja tarkoitus
Hankinnan kohteena on julkitilakalusteet keskustakirjasto Oodin asiakastiloihin arkkitehtitoimisto ALA Oy:n tekemien suunnitelmien mukaisesti. Kilpailutuksessa on otettu huomioon kalusteiden yleisvaikutelma, kalusteiden suhde vallitseviin muotoilutrendeihin ja arkkitehtuuriin sekä miten kalusteiden muotoilu soveltuu tilaan ja käyttötarkoitukseen.
Sopimuksen ennakoitu arvonlisäveroton arvo on noin 720 000 euroa.
Hankintamenettely
Hankinta toteutettiin Toimisto- ja julkitilakalusteet -puitejärjestelyn (H002-16 HEL 2016-009597) ehtojen mukaisena minikilpailutuksena. Tarjouspyyntö lähetettiin 4.5.2018 kaikille viidelle (5) puitejärjestelyn Julkitilakalusteet-kohderyhmän (positiot 19-27) puitesopimustoimittajalle: Isku Interior Oy, Modeo Oy, AJ Tuotteet Oy, Tavara Trading TTR Oy ja Kinnarps Oy.
Määräaikaan 31.5.2018 klo 12:00 mennessä tarjouksia saapui yhteensä kolme (3): Isku Interior Oy, Modeo Oy ja Tavara Trading TTR Oy.
Hankintayksikkö on tarjouspyynnössä asettanut tarjoajan soveltuvuuden vähimmäisvaatimukset sekä hankinnan kohteen kriteerit, jotka on täytettävä päästäkseen mukaan tarjousvertailuun.
Tarjousten tarkastamisen yhteydessä todettiin, että Tavara Trading TTR Oy:n tarjouksessa tarjotuista tuotteista suuressa osassa tiedot olivat olennaisesti puutteellisia, eikä tarjous näin ollen ole tarjousvertailussa vaaditun tarjoajien tasapuolisen kohtelun edellyttämällä tavalla yhteismitallinen ja vertailukelpoinen. Lähes 50 %:ssa tarjotuista tuotteista puuttui tarjouspyynnön hankinnan kohteen kriteereissä edellytetty kuvallinen suomenkielinen tuote-esite, josta ilmenee tarjotun tuotteen kaikki ominaisuudet. Tavara Trading TTR Oy:n tarjous hylättiin tarjouspyynnön vastaisena.
Isku Interior Oy ja Modeo Oy täyttivät tarjoajien soveltuvuudelle asetetut vähimmäisvaatimukset ja heidän tarjouksensa olivat tarjouspyynnön mukaisia.
Tarjousten vertailu
Tarjousten vertailussa kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteena käytettiin parasta hinta-laatusuhdetta siten, että laatutekijät muodostavat enintään 70 pistettä ja hintatekijät enintään 30 pistettä. Tarjousten vertailutaulukko on tämän päätöksen liitteenä 3. Laatutekijöinä arvioitiin tarjottujen kokonaisuuksien mukaisesti kalusteiden esteettistä yleisvaikutelmaa, kalusteiden mittasuhteita, materiaaleja, tuotannollista laatua sekä kalusteiden toiminnallisuutta ja monikäyttöisyyttä. Laatutekijävertailun pisteytyksen keskeiset perustelut eritellään tämän päätöksen liitteessä 4.
Tarjousten vertailu osoittaa, että kokonaistaloudellisesti edullisimman ja tarjousvertailun hinta-laatuperusteilla parhaimman tarjouksen teki Isku Interior Oy.
This decision was published on 27.06.2018
MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN
Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta joko tekemällä hankintaoikaisuvaatimuksen tai pyytämällä markkinaoikeudelta käsittelylupaa valituksen tekemiseksi taikka tekemällä molemmat.
OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Oikaisuvaatimusaika
Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta ratkaisusta.
Muutoksenhaku markkinaoikeuteen ei estä vaatimasta hankintaoikaisua.
Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.
Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi tavallisena kirjeenä, ehdokkaan tai tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolta hankintaoikaisua vaaditaan, on Helsingin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 8.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Hankintaoikaisuvaatimus pannaan vireille kirjallisesti ilmoittamalla
- hankintayksikön päätös tai muu ratkaisu, johon hankintaoikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi.
Sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on mainittava oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Jos oikaisua vaativan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaatimuksen laatijana on joku muu henkilö, oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava myös tämän nimi sekä tarvittavat yhteystiedot.
Oikaisuvaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin muutoksenhakija haluaa vedota vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
VALITUSOSOITUS MARKKINAOIKEUDELLE
Puitejärjestelyyn perustuvaan hankintaan ei saa hakea valittamalla muutosta, jollei markkinaoikeus myönnä käsittelylupaa.
Lupa on myönnettävä, jos
- asian käsittely on lain soveltamisen kannalta muissa samankaltaisissa asioissa tärkeää
- siihen on painava, hankintayksikön menettelyyn liittyvä syy.
Käsittelylupahakemus ja valitus toimitetaan markkinaoikeudelle yhdessä.
Muutoksenhakuaika
Käsittelylupahakemus ja valitus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Käsittelylupahakemus ja valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista, jos hankintayksikkö on tehnyt hankintasopimuksen noudattamatta hankintalain mukaista odotusaikaa.
Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.
Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi tavallisena kirjeenä, ehdokkaan tai tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta muutoksenhakuaikaan. Käsittelylupahakemus ja valitus on toimitettava muutoksenhakuviranomaiselle viimeistään muutoksenhakuajan viimeisenä päivänä ennen muutoksenhakuviranomaisen aukioloajan päättymistä.
Jos muutoksenhakuajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa käsittelylupahakemuksen ja valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Muutoksenhakuviranomainen
Käsittelylupahakemus ja valitus tehdään markkinaoikeudelle. Markkinaoikeuden asiointiosoitteet ovat seuraavat:
Postiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
00520 HELSINKI | |
Sähköpostiosoite: | |
Faksinumero: | 029 56 43314 |
Käyntiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
Puhelinnumero: | 029 56 43300 |
Muutoksenhakuasiakirjan muoto ja sisältö
Muutoksenhakuasiakirja, joka sisältää käsittelylupahakemuksen ja valituksen, on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Käsittelylupahakemuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon haetaan muutosta
- peruste, jolla käsittelylupaa haetaan
- syyt, joiden nojalla hakija katsoo, että käsittelyluvan myöntämiselle on olemassa edellä mainittu peruste.
Valituksessa on ilmoitettava
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- perusteet, joilla muutosta vaaditaan.
Muutoksenhakuasiakirjassa on ilmoitettava muutoksenhakijan nimi ja kotikunta. Jos muutoksenhakijan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos muutoksenhakuasiakirjan laatijana on joku muu henkilö, asiakirjassa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.
Muutoksenhakuasiakirjassa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset voidaan toimittaa.
Muutoksenhakijan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.
Muutoksenhakuasiakirjaan on liitettävä
- päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
- todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys muutoksenhakuajan alkamisen ajankohdasta
- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Odotusaika
EU-kynnysarvot ylittävien hankintojen osalta hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan hankintalaissa määritellyn odotusajan kuluttua. Puitejärjestelyihin perustuvien hankintojen osalta hankintayksikkö voi tehdä hankintasopimuksen ennen odotusajan päättymistä, mutta tällöin valitusaika on 14 vuorokauden sijasta 30 vuorokautta päätöksen tiedoksisaannista.
Oikeudenkäyntimaksu
Markkinaoikeus perii asian käsittelystä maksua 2000 euroa, jos hankinnan arvo on alle 1 miljoona euroa; 4000 euroa, jos hankinnan arvo on vähintään 1 miljoona euroa ja alle 10 miljoonaa euroa; ja 6000 euroa, jos hankinnan arvo on vähintään 10 miljoonaa euroa. Mikäli markkinaoikeus ei myönnä asiassa käsittelylupaa, markkinaoikeus perii asian käsittelystä maksua 500 euroa.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Presenter information
Ask for more info
Anna-Maria Soininvaara, keskustakirjaston johtaja, puhelin: 09 310 85400
Niina Lammi, hankinta-asiantuntija, puhelin: 09 310 20573