Lausunto ympäristöministeriölle kevennettyjen rakentamis- ja kaavamääräysten kokeilusta annetun lain ja asetuksen voimassaolojen jatkamisesta viidellä vuodella
Lausunto ympäristöministeriölle kevennettyjen rakentamis- ja kaavamääräysten kokeilusta annetun lain ja asetuksen voimassaolojen jatkamisesta viidellä vuodella
Päätös
Pormestari antoi ympäristöministeriölle seuraavan lausunnon:
Rakentamis- ja kaavamääräysten kokeilusta annettua lakia ja asetusta on Helsingin rakennusvalvonnassa käytetty sellaisilla pientaloalueilla, joilla on keskeneräisiä kiinteistönmuodostuksia. Tontit eivät ole vielä olleet rekisteröityä, mutta kiinteistöjen omistajilla on ollut kiire päästä aloittamaan rakennustyöt. Kokeilulakia on myös käytetty joissakin kerrostalokohteissa ja ainakin yhdessä paikoitustalokohteessa.
Kun rakennusvalvonta on vastaanottanut rakennuslupahakemuksen, jonka mukainen tontti ei ole vielä ollut rekisterissä, on rakennusvalvonta pyytänyt kaupunkimittauspalvelujen lausuntoa kiinteistönmuodostustilanteesta.
Kaupunkimittauspalvelut on puoltanut rakennusluvan myöntämistä, jos kiinteistön omistaja on pannut tontin rekisteröintihakemuksen vireille ja tontin rekisteröintiedellytykset ovat olleet olemassa. Jos tontin rekisteröintihakemus ei ole ollut vireillä, kaupunkimittauspalvelut ei ole puoltanut rakennusluvan myöntämistä. Tällöin kiinteistönomistaja on ohjattu panemaan rekisteröintihakemuksen vireille.
Jos kaupunkimittauspalvelut on todennut, että rekisteröinnin edellytykset ovat olemassa, rakennuslupa on myönnetty sillä ehdolla, että tontin on oltava rekisteröity ennen rakennuksen käyttöönottoa. Kun rakennusvalvontapalvelut on pitänyt rakennusluvasta käyttöönottokatselmuksen, on samalla varmistettu, että tontti on rekisteröity. Käytäntö on toiminut hyvin, vaikka on aiheuttanut rakennusvalvonnalle ja kaupunkimittaukselle lisätyötä.
Rakennusluvan hakeminen tontin rekisteröimisen jälkeen on selkein ja helpoin tapa toimia, mutta kokeilulaki antaa asiakkaalle mahdollisuuden jouduttaa omaa rakentamistaan. Helsingin kaupunki puoltaakin kokeilulain voimassaolon jatkamista, mutta asia tulisi ratkaista pysyvällä säännöksellä uudessa maankäyttö- ja rakennuslaissa.
This decision was published on 20.08.2018
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Presenter information
Ask for more info
Anna Villeneuve, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36045
Pentti Ruuska, yksikön päällikkö, puhelin: 09 310 26218