Korjaamo, Nuoret kiinni elämään pääkaupunkiseudulla -pilottikokeilu

For decisions released prior to 2019 a related decision heading is displayed for cases.
HEL 2018-007237
More recent handlings
§ 152
This decisionmaker is no longer active

Korjaamo, Nuoret kiinni elämään pääkaupunkiseudulla -pilottikokeilu

Hallintojohtaja

Päätös

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan hallintojohtaja päätti hakea Stadin ammattiopistolle, Stadin Bryggalle Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitusta Korjaamo - Nuoret kiinni elämään pääkaupunkiseudulla -pilottikokeiluun 431 000 euroa. Hakemus on päätöksen liitteenä (liite 1).

Päätöksen perustelut

Opetus- ja kulttuuriministeriö ilmoitti rahoitushausta järjestöille. Rahoitus on osa Samaria rf:n hanketta. Rahoitusta suunnataan järjestöjen toimiin syrjäytymisvaarassa olevien nuorten tukemiseksi pääkaupunkiseudulla. Rahoitus edellyttää yhteistyötä kaupungin ja muiden järjestötoimijoiden kanssa.

Hankkeen tavoitteena on, että yksi taho ottaa vastuun nuoren tukemisesta kaikilla elämänalueilla 24/7, tähtäimenä vastuun siirtäminen nuorelle itselleen, yhteistyössä kaupungin työpajojen kanssa. Turvallisuusmääräysten edellyttämien seinällisten työpajojen investoinnit ovat järjestöille raskaita, samaan aikaan kaupungit ovat valmiita kehittämään työpajoja joustavasti. Järjestöjen antaman matalankynnyksen 24/7 tukipalvelujen avulla ne toimivat kokonaisvaltaisesti. Malli tukee ammatillisen koulutuksen säilymistä pääsääntöisesti kaupunkien opetus- ja sivistystoimen hallinnassa, mutta tuo rinnalle järjestöjen epäformaalin kyvyn kohdata nuoria kattavan vertaistuen, kokemus-asiantuntijoiden, joustavien yksilöllisten menetelmien ja vapaaehtoistyöntekijöiden tarjoaman tukiverkoston avulla 24/7.

Tavoitteena on pilotoida Helsingissä toimivan järjestön ja kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimialan yhteistyömallina rakennettu Korjaamo, joka on mallinnettavissa myös muille paikkakunnille. Lisäksi korjaamo -hanke rakentaa yhteistyöverkostoa jo olemassa olevien järjestöjen yhteistyöverkostojen pohjalle, joiden kautta nuoria voidaan ohjata yhteistyöyrityksiin työpaja- ja opintopolkujen sekä elämänhallinnan parantuneen tilanteen jälkeen.

Hanke toteutetaan yhteistyössä Samaria rf:n ja Takaisin elämään ry:n kanssa. Rahoitus myönnetään kokonaisuudessaan Samaria rf:lle. Stadin ammattiopisto ja Samaria rf. solmivat keskenään sopimuksen rahoituksen osalta.

This decision was published on 29.06.2018

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Close

Ask for more info

Tarja Taskinen, työpajaesimies, puhelin: 09 310 84053

tarja.taskinen@hel.fi

Decisionmaker

Kati Takanen
hallintojohtaja

Attachments

1. Korjaamo hankehakemus

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information, information that could compromise the protection of privacy or documents that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Processing of Personal Data in Social and Health Care 703/2023,  Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.