Toimivallan siirtäminen rahoitusjohtajalle lakkautetun asuntolainarahaston varoista myönnettyjen lainojen muutoksissa
Toimivallan siirtäminen rahoitusjohtajalle lakkautetun asuntolainarahaston varoista myönnettyjen lainojen muutoksissa
Päätös
Kaupunginhallitus päätti siirtää asuntolainarahastosta aikanaan myönnettyjen lainojen muutoksia koskevan toimivallan kaupunginkanslian rahoitusjohtajalle, rahaston sääntöjen soveltamisohjeissa esitetyin rajauksin, 1.11.2018 lukien.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Taustaa
Vuonna 2012 lakanneen kapupungin asuntolainarahaston tarkoituksena oli tukea helsinkiläisten tai Helsingistä pääasiallisen toimeentulonsa saaneiden Helsingistä tapahtunutta asunnonhankintaa, -rakentamista tai peruskorjausta myöntämällä henkilökohtaisia asuntolainoja.
Rahaston suosio hiipui 2000-luvulla pankkien kilpailutilanteen kiristyessä ja korkomarginaalien pysyessä alhaisina, minkä vuoksi lainojen saatavuus helpottui markkinoilla. Lainojen myöntäminen asuntolainarahaston varoista lopetettiin kaupunginvaltuuston päätöksellä 12.12.2012, ja asuntolainarahaston pääomat siirrettiin asuntotuotantorahastoon. Ennen 1.6.2017 voimaanastunutta organisaatiomuutosta lainat oli myönnetty silloisen kiinteistöviraston asunto-osaston toimesta. Kaupunginhallitus on 8.9.2003 hyväksynyt rahaston lainoja koskevat soveltamisohjeet, ja ne ovat olleet voimassa 1.10.2003 alkaen.
Kaupungin henkilöasiakkaille myöntämiin lainoihin liittyvä asiakaspalvelu, laskutus, laina-asiakirjojen säilytys sekä muut tehtävät ovat kaupunginkanslian talous- ja suunnitteluosaston Henkilöstökassa ja henkilölainat- tiimin tehtävänä. Lainojen muutoksia koskevat päätökset on toistaiseksi tehty kaupunkiympäristön toimialalla asuntopalvelut -yksikön päällikön toimesta, viranhaltijapäätöksinä. Voimassaolevien lainojen hakemusasiakirjojen ja niiden liitteiden arkistointi on tarkoituksenmukaista säilyttää kaupunkiympäristön toimialan asuntopalvelut –yksikön vastuulla lainojen voimassaolon loppuun saakka, kunnes arkistointivelvoite lakkaa.
Lainojen muutoksia on tehty kaupunginhallituksen vahvistamien rahaston lainojen soveltamisohjeiden puitteissa. Rahaston sääntöjen soveltamisohjeen mukaisia muutoksia ovat velkavastuun siirto toiselle velalliselle, lyhennysten lykkääminen laina-ajan loppuun sekä erittäin perustellusta syystä tehtävät muutokset laina-aikaan tai maksuohjelmaan.
Soveltamisohjeen mukaisesti lykkäystä myönnetään ainoastaan tilapäisten maksuvaikeuksien perusteella ja lykkäystä voi saada vain, jos lainalla ei ole maksamattomia eriä, minkä vuoksi reaaliaikainen maksutilanne on selvitetty kaupunginkanslialta ennen päätöksentekoa. Lainan velkavastuun siirto on mahdollista vain avio- tai avoerotilanteissa tai lainansaajan kuoleman vuoksi ehdolla, että lainansaaja jää asumaan asuntoon. Muut muutokset lainaehtoihin kuten laina-aikaan tai lyhennyserän suuruuteen voidaan hyväksyä vain perustellusta syystä. Hakemuksen liitteinä tulee aina toimittaa viimeisin veroehdotus sekä muut tarvittavat todistukset, mitkä antavat todellisen kuvan velallisen taloudellisesta tilanteesta nykypäivänä.
Vuonna 2012 lakkautetun asuntolainarahaston voimassaolevia lainoja on 31.8.2018 tilanteessa jäljellä 153 kappaletta, pääoma-arvoltaan yhteensä noin 4,7 miljoonaa euroa, joista lähes puolet tulevat maksuohjelman mukaisesti loppuunmaksetuiksi seuraavien 5 vuoden aikana. Rahaston varoista myönnettyjä lainoja oli ennen lainaustoiminnan päättymistä vuonna 2012 jäljellä yhteensä 11 miljoonaa euroa. Viimeisenä vuonna ennen rahaston lakkauttamista myönnettiin yhteensä yhdeksän lainaa, joista lopulta nostettiin vain seitsemän. Muutoksia lainoihin haetaan nykyisin vain harvoin; viime vuonna hakemuksia lyhennysten lykkäämiseksi on vastaanotettu kolme kappaletta.
Lainamuutoksia koskeva päätöksenteko
Kaupunginvaltuuston 13.6.2018 vahvistaman hallintosäännön mukaisesti lainojen myöntämisestä päättää kaupunginhallitus [8. luku, 1§, 11 k. (talousasiat)]. Lainamuutoksista päättää sama taho kuin jolla on valtuus myöntää laina.
Hallintosäännön 12. luvun 4§:n 3 kohdan mukaisesti rahoitusjohtaja päättää kaupungin myöntämien lainojen ylivakuutena olevien vakuuksien palauttamisesta. Organisaatiomuutoksen myötä on perusteltua keskittää jäljellä olevien henkilölainojen hallinnointi ja asiakaspalvelu kokonaisuudessaan kaupunginkansliaan.
This decision was published on 26.10.2018
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Presenter information
Ask for more info
Pipsa Kotamäki, rahoitussihteeri, puhelin: 09 31036125
Tuomo Mäkinen, puhelin: 09 31036321