Perhehoitajan vapauttaminen hoitopalkkioiden takaisinperinnästä

For decisions released prior to 2019 a related decision heading is displayed for cases.
HEL 2018-010768
More recent handlings
§ 99
This decisionmaker is no longer active

Perhehoitajan vapauttaminen hoitopalkkioiden takaisinperinnästä

Perhe- ja sosiaalipalvelujen johtaja

Päätös

Perhe- ja sosiaalipalvelujen johtaja päätti, että perhehoitaja ********** vapautetaan suorittamasta hänelle maksettu perusteeton etu 3359,51 euroa, koska saatava on kokonaisuudessaan oikeudellisesti vanhentunut.

Päätöksen perustelut

Perhehoitajalle on maksettu ajalta 13.8.2011 – 30.9.2013 liikaa hoitopalkkiota. Liikamaksu on ollut yhteensä 6719,02 euroa. Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta on 24.2.2015 osittain päättänyt luopua perhehoitajalle liikaa maksettujen perhehoidon palkkioiden takaisinperinnästä. Perhehoitajalle liikaa maksetuista hoitopalkkioista on jäänyt Helsingin kaupungille perittäväksi 3359,51 euroa.

Velan vanhentumisesta annetun lain 4 §:n mukaan velka vanhentuu kolmessa vuodessa, ellei vanhentumista ole sitä ennen oikeudellisesti pätevästi katkaistu. Lain 7 §:n mukaan velan vanhentuminen lasketaan perusteettoman edun palautuksessa siitä, kun vaatimuksen esittäjä on saanut tietää tai hänen olisi pitänyt tietää erehdyksessä tehdystä maksusta, sopimuksen pätemättömyydestä tai muusta edun palautuksen perustana olevasta tapahtumasta ja perusteettoman edun saajasta. Saman lain 10 §:n mukaan velan vanhentumisen katkaiseminen edellyttää, että velka yksilöidään katkaisutoimessa.

Helsingin kaupungin taloushallintopalveluilta asiassa saadun selvityksen mukaan taloushallintopalvelut eivät ole katkaisseet perhehoitajan velan vanhentumista. Oikeudellisesti pätevää katkaisutoimea ei ole tehty myöskään Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimialan tai perhehoitajan puolelta.

Päätösvalta

Perhe- ja sosiaalipalvelujen johtajan päätösvalta perustuu Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan Helsingin kaupungin hallintosäännön 10 luvun 1 §:n 3 momentin 1 kohdan perusteella tekemään päätökseen § 291 muiden kuin sosiaalihuollon ja terveydenhuollon saatavien suorittamisesta vapauttamista koskeva päätösvalta.

This decision was published on 07.01.2019

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Close

Ask for more info

Jonna Lindqvist, lakimies, puhelin: 09 310 46302

jonna.lindqvist@hel.fi

Ritva Mantila, lastensuojelun sosiaalityön päällikkö, puhelin: 09 310 43645

ritva.mantila@hel.fi