Keskusvaalilautakunnan vuoden 2018 talousarvion toteumaennuste

For decisions released prior to 2019 a related decision heading is displayed for cases.
HEL 2018-011120
More recent handlings
Case 2. / 16 §

Keskusvaalilautakunnan vuoden 2018 talousarvion toteumaennuste

Central Municipal Election Board

Päätös

Keskusvaalilautakunta päätti hyväksyä vuoden 2018 talousarvion toteumaennusteen (liite 1). Keskusvaalilautakunta korosti, että ensi vuoden talousarviota laadittaessa on huomioitava ensi vuonna toimitettavat eduskuntavaalit ja europarlamenttivaalit sekä maakuntavaalien mahdollinen siirtyminen syksyyn 2019.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Close

Keskusvaalilautakunnan talousarviota vuodelle 2018 laadittaessa lähdettiin siitä, että presidentinvaaliin varauduttiin kahdella vaalilla. Lisäksi maakuntavaalien toteutuminen vuonna 2018 oli talousarvion tekoaikaan hyvin todennäköistä. Tämän vuoksi vuoden 2018 talousarviossa varauduttiin kolmen vaalin menoihin. Presidentinvaalia toimitettiin kuitenkin vain yksi vaali eikä maakuntavaaleja toimiteta vuonna 2018.

Keskusvaalilautakunnan menot ovat siis vuonna 2018 merkittävästi pienemmät kuin vuoden 2018 talousarviota laadittaessa on ennakoitu. Keskeisimmät luvut löytyvät liitteestä 1.

Close

This decision was published on 07.11.2018

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin keskusvaalilautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Close

Presenter information

keskusvaalilautakunnan sihteeri
Veera reuna

Ask for more info

Veera Reuna, keskusvaalilautakunnan sihteeri, puhelin: 09 310 64572

veera.reuna@hel.fi

Timo Lindén, vs. kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36550

timo.linden@hel.fi