Lumen käsittelyn innovaatiokilpailutus

HEL 2018-011591
More recent handlings
§ 11

Lumen käsittelyn innovaatiokilpailutus

Yksikönjohtaja

Päätös

Staran Kaupunkitekniikan ylläpidon yksikönjohtaja päätti, että Lumen käsittelyn innovatiivista palveluhankintaa koskevat innovaatiokumppanuussopimukset voidaan tehdä Sensmet Oy:n, AT Subsea Oy:n & Ullanlinnan Traselex Oy:n, W-Rix Oy:n sekä Lumipower Oy:n kanssa, koskien kehittämisprojektin pilotointivaihetta.

Hankinnan ennakoitu kokonaisarvo on 120 000 euroa (ALV 0 %).

Tämä päätös ei koske jatkokehitysvaiheita, eikä muita myöhempiä innovaatiokumppanuuden vaiheita, vaan niistä päätetään erikseen kunkin vaiheen jälkeen. Tämä päätös ei koske myöskään innovaatiokumppanuuden jälkeisiä vaiheita, kuten innovaatiokumppanuuden aikana kehitettäviä ratkaisuja, joiden hankinta valmistellaan ja päätetään erikseen. Päätös koskee Helsingin kaupungin rakentamispalvelun Lumen käsittelyn innovatiivista palveluhankintaa.

Hankintasopimukset innovaatiokumppanuussopimuksina eivät synny tällä päätöksellä, vaan myöhemmin tehtävällä erillisellä sopimuksella.

Hankinnan kuvaus

Lumen käsittelyn innovatiivisessa palveluhankinnassa, This is Snow Problem -kilpailussa, Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos Stara sekä Kaupunkiympäristön toimiala etsivät ulkopuolisia innovaatiokumppaneita kehittämään ja tuottamaan menetelmiä lumen sopivampaan, turvallisempaan ja ympäristöystävällisempään käsittelyyn.

Kilpailussa kehitettävät ratkaisut saivat keskittyä joko lumen käsittelyn negatiivisten vaikutusten ehkäisyyn tai minimointiin missä tahansa lumen käsittelyn vaiheessa, mm. auraus, kasaus, kuormaus, kuljetus, vastaanotto ja jälkikäsittely. Ratkaisut saivat liittyä mm. lumen sulatukseen, puhdistukseen ja/tai hävittämiseen.

Päätöksen perustelut

Hankintamenettelynä on käytetty hankintalain mukaista innovaatiokumppanuusmenettelyä ja hankintailmoitus on julkaistu 13.11.2018 internet-osoitteessa "www.hankintailmoitukset.fi", kansallisen kynnysarvon ylittävänä hankintana. Tarjouksen valintaperusteena on kokonaistaloudellisesti edullisimmat ratkaisut. Tarjouspyyntöasiakirjat olivat saatavilla osoitteesta: "www.tarjouspalvelu.fi". Tarjouspyynnön mukaisen ja hyväksyttävän tarjouksen jätti määräaikaan mennessä yhteensä seitsemän (7) toimijaa:

AT Subsea Oy (yhdessä Ullanlinnan Traselex Oy:n kanssa)
Jiglabs Oy
Lumipower Oy
NCC Suomi Oy
Sensmet Oy
Sitowise Oy
W-Rix Oy

Hankintaa koskevat tarjoukset avattiin tarjousten jättämiselle varatun ajan päätyttyä. Tarjousten avaamisesta on laadittu pöytäkirja, joka on tämän päätöksen liitteenä.

Kaupunkitekniikan ylläpidon tekninen tuki on tarkastanut tarjousten jättäneiden yritysten tilaajan selvitysvelvollisuuteen kuuluvat tilaajan velvoitteet ja todistukset tilaajavastuulain 1233/2006 § 5:n mukaisesti sekä todennut niiden olleen hyväksyttäviä.

Tarjousten tarjouspyynnön mukaisuus tarkastettiin tarjouslomakkeen kaikkien kohtien mukaisesti. Tarkastusvaiheessa todettiin, että NCC Suomi Oy:n tarjous oli tarjouspyynnön vastainen, koska tarjouksen ratkaisun kuvausta ei oltu jätetty tarjouspyynnössä pyydetyllä tavalla, eikä tarjouksen laatupisteitä olisi voitu arvioida tasavertaisin perustein muihin verrattuna. NCC Suomi Oy:n tarjous hylättiin tarjouspyynnön vastaisena. Muut tarjoukset olivat tarjouspyynnön mukaisia.

Tarjouspyynnön mukaiset tarjoukset vertailtiin tarjouspyynnössä mainituin perustein. Tarjouksien vertailun tulokset ovat liitteessä 1 ja perustelut liitteessä 2. Tarjousten vertailun perusteella kilpailun järjestys oli seuraava:

Sija
Yrityksen nimi
1.
Sensmet Oy
2.
AT Subsea Oy
3.
W-rix Oy
4.
Lumipower Oy
5.
Jiglabs Oy
6.
Sitowise Oy

Hankintayksikkö varasi itselle oikeuden jatkaa yhden tai useamman toimijan kanssa ja vertailun perusteella esitetään jatkettavan neljän ensimmäiseksi tulleen kanssa.

This decision was published on 03.04.2019

MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN

Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle taikka molemmat.

OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Oikaisuvaatimusaika

Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta ratkaisusta.

Muutoksenhaku markkinaoikeuteen ei estä vaatimasta hankintaoikaisua.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi tavallisena kirjeenä, ehdokkaan tai tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolta hankintaoikaisua vaaditaan, on Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitoksen johtokunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Hankintaoikaisuvaatimus pannaan vireille kirjallisesti ilmoittamalla

  • hankintayksikön päätös tai muu ratkaisu, johon hankintaoikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi.

Sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on mainittava oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Jos oikaisua vaativan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaatimuksen laatijana on joku muu henkilö, oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava myös tämän nimi sekä tarvittavat yhteystiedot.

Oikaisuvaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin oikaisua vaativa haluaa vedota vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

VALITUSOSOITUS MARKKINAOIKEUDELLE
Valitusaika

Valitus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi tavallisena kirjeenä, ehdokkaan tai tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin.

Hankintaoikaisun vireilletulo ei vaikuta siihen määräaikaan, jonka kuluessa asianosaisella on oikeus hakea muutosta valittamalla markkinaoikeudelle.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään markkinaoikeudelle.

Markkinaoikeuden asiointiosoite on seuraava:

Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Sähköpostiosoite:
markkinaoikeus@oikeus.fi
Faksinumero:
029 56 43314
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 43300

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä

  • päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle
Ilmoitus valituksen tekemisestä hankintayksikölle

Valittajan tai hänen edustajansa on ilmoitettava kirjallisesti hankintayksikölle asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Ilmoitus on toimitettava viimeistään silloin, kun hankintaa koskeva valitus toimitetaan markkinaoikeudelle.

Ilmoitus on tehtävä osoitteeseen:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Odotusaika

EU-kynnysarvot ylittävien hankintojen osalta hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja valitusosoituksen tiedoksi.

Oikeudenkäyntimaksu

Markkinaoikeus perii asian käsittelystä maksua 2050 euroa, jos hankinnan arvo on alle 1 miljoona euroa; 4100 euroa, jos hankinnan arvo on vähintään 1 miljoona euroa ja alle 10 miljoonaa euroa; ja 6140 euroa, jos hankinnan arvo on vähintään 10 miljoonaa euroa.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Close

Ask for more info

Tero Koppinen, tuotantopäällikkö, puhelin: 09 310 78342

tero.koppinen@hel.fi

Decisionmaker

Ville Alatyppö
yksikönjohtaja

Attachments

1. Liite 1 - Pistetaulukko
2. Perustelumuistio

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information, information that could compromise the protection of privacy or documents that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Processing of Personal Data in Social and Health Care 703/2023,  Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.