Hankinta, Tehtaankadun ala-asteen perusparannuksen hankesuunnitteluvaiheen pää- ja arkkitehtisuunnittelun lisätyö

HEL 2018-011737
More recent handlings
Case 17. / 346 §

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan lausunto Tehtaankadun ala-asteen perusparannuksen hankesuunnitelman enimmäishinnan korottamisesta

Education Committee

Lausunto

Kasvatus- ja koulutuslautakunta antoi puoltavan lausunnon Tehtaankadun ala-asteen perusparannuksen hankesuunnitelman enimmäishinnan korottamisesta 1 600 000 eurolla arvonlisäverottomana siten, että hankkeen kokonaiskustannukset ovat arvonlisäverottomana enimmillään yhteensä 17 000 000 euroa huhtikuun 2019 kustannustasossa.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta huomauttaa, että kaupunkiympäristön toimialan on huomioitava nyt esitettävä enimmäishinnan korotus ja siitä aiheutuva vuosittainen lisävuokra (n. 217 000 euroa) kasvatuksen ja koulutuksen toimialan vuokra-arvioon siten, että vuokrankorotus voidaan huomioida toimialan budjetissa jo vuodelle 2022. Lautakunta muistuttaa lisäksi, että tilahankkeen vuokravaikutukset tulee huomioida toimialan talousarviossa.

Lausunto on ehdotuksen mukainen.

Close

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto on esittänyt kaupunginhallitukselle Tehtaankadun ala-asteen hankesuunnitelman enimmäishinnan korottamista. Päätös tehtiin ehdolla, että kasvatuksen ja koulutuksen toimiala hyväksyy enimmäishinnan korottamisen.

Tehtaankadun ala-asteen perusparannuksessa, osoitteessa Tehtaankatu 15, toteutetaan pitkäaikaiskestävät, helposti huollettavat, energiatehokkaat ja nykyaikaista oppimista tukevat tilat. Rakenteet, materiaalit, kalusteet ja varusteet ovat kulutusta kestäviä, kunnostettavia ja helposti puhdistettavia.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta on 12.2.2019 antanut kaupunkiympäristön toimialalle puoltavan lausunnon Tehtaankadun ala-asteen 3.12.2018 päivätystä hankesuunnitelmasta. Hankkeen laajuus oli 4 329 brm² ja enimmäishinta 15,4 miljoonaa euroa. Hankkeen arvioitu vuokra oli 1 082 000 euroa eli 27,85 euroa/htm², josta pääomavuokra oli 24,13 euroa/htm² ja ylläpitovuokra 3,72 euroa/htm². Hankkeen väistötilat toteutetaan osoitteeseen Merisatamanranta 9.

Tarkentuneet kustannustiedot

Kaupunkiympäristön toimialan mukaan hankesuunnitelman kustannusylityksestä noin 600 000 euroa johtuu tarjoushintaindeksin sekä Haahtelan Talonrakennuksen kustannustieto-ohjelmiston käyttämän hinnaston muutoksista ja on siten laskennallista. Loppuosa aiheutuu yleissuunnittelussa esiin tulleista tarkennuksista sekä lisä- ja muutostyövarauksen korottamisesta.

Esitetyn korotuksen jälkeen hankkeen uusi enimmäishinta on arvonlisäverottomana 17 000 000 euroa. Korjatuilla kustannuksilla tilojen tulevaksi vuokraksi arvioidaan 33,43 euroa/htm², josta pääomavuokra on 29,42 euroa/htm² ja ylläpitovuokra 4,01 euroa/htm², yhteensä 108 246 euroa kuukaudessa eli 1 298 956 euroa vuodessa. Neliövuokran perusteena on 3 238 htm². Vuokra-arvio on laskettu hankkeen korjatun enimmäishinnan perusteella 30 vuoden poistoajalla ja kolmen prosentin tuotto-odotuksella. Pääomavuokra tarkentuu toteutuneiden kustannusten mukaan ja ylläpitovuokra valmistumisajankohdan ylläpitovuokraa vastaavaksi.

Close

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto 05.09.2019 § 80

Esitys

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto esitti kaupunginhallitukselle Tehtaankadun ala-asteen perusparannuksen 3.12.2018 päivätyn hankesuunnitelman enimmäishinnan korotusta siten, että rakentamiskustannusten enimmäishinta on arvonlisäverottomana 17 000 000 euroa huhtikuun 2019 kustannustasossa.

Päätös tehtiin ehdolla, että kasvatus- ja koulutuslautakunta hyväksyy enimmäishinnan korotuksen ja siitä aiheutuvan tilakustannuksen muutoksen.

10.01.2019 Ehdotuksen mukaan

22.05.2019 Ehdotuksen mukaan äänestyksin

06.05.2019 Ehdotuksen mukaan

29.04.2019 Pöydälle

12.02.2019 Esittelijän ehdotuksesta poiketen

Kaupunkiympäristön toimiala Rakennukset ja yleiset alueet -palvelukokonaisuus Rakennetun omaisuuden hallinta Palvelutilaverkko Yksikön päällikkö 22.11.2018 § 16

Esittelijä
vs. tekninen johtaja
Sari Hilden
Lisätiedot

Kari Pehkonen, projektinjohtaja, puhelin: 310 31813

kari.pehkonen@hel.fi

Sakari Heikkinen, yksikön päällikkö, puhelin: 310 38458

sakari.heikkinen@hel.fi
Close

This decision was published on 28.10.2019

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Close

Presenter information

perusopetusjohtaja
Outi Salo

Ask for more info

Sari Lehtonen, projektiarkkitehti, puhelin: 09 310 15124

sari.k.lehtonen@hel.fi