Valtuustoaloite, esteettömyyden lisäämiseksi kaupungin kokoustiloissa induktiosilmukan avulla

HEL 2019-000649
More recent handlings
Case 29. / 578 §

V 25.9.2019, Valtuutettu Alviina Alametsän aloite esteettömyyden lisäämiseksi kaupungin kokoustiloissa induktiosilmukan avulla

Helsinki City Board

Päätös

Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Käsittely

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Kaisa Hernbergin ehdotuksesta.

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto katsoo valtuutettu Alviina Alametsän aloitteen loppuun käsitellyksi.

Close

Valtuutettu Alviina Alametsä ja 15 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että kaupungin kokoustiloihin asennetaan induktiosilmukat.

Tilan hyvä akustiikka helpottaa kuulemista ja äänentoistolla voidaan vahvistaa ääntä, mutta kuulovammaisille henkilöille se ei aina riitä. Tällöin tarvitaan kuulolaitetta käyttävän henkilön apuvälineeksi tarkoitettu oikein toteutettu ja asennettu äänensiirtojärjestelmä eli induktiosilmukkajärjestelmä. Tällä hetkellä kiinteä induktiosilmukka puuttuu monesta kaupungin kokoustilasta. Esimerkiksi kaupunginhallituksen kokoushuoneessa ei ole kiinteää induktiosilmukkaa. Käytettävissä olevat tekniset menetelmät kuuloesteettömyyden aikaansaamiseksi ovat kiinteä induktiosilmukkajärjestelmä, langaton induktiosilmukkajärjestelmä, siirrettävä induktiosilmukkajärjestelmä ja kiinteä palvelupistesilmukka.

Helsingin kaupungin kaikille avoimia julkisia kokoustiloja voivat olla palvelu- ja kulttuurirakennusten salit, auditoriot sekä kokous- ja ryhmätilat. Helsingin kaupungin rakennushankkeissa noudatetaan RT 11280 -kortin ohjeistuksia kuulovammaisille tarkoitettujen äänentoistojärjestelmien, erityisesti induktiosilmukkojen valintaan ja suunnitteluun.

Kaupungilla on olemassa induktiosilmukkaohjeistus (Helsingin kaupungin induktiosilmukkaohje, Helsingin kaupungin kiinteistövirasto, Tilakeskus 31.01.2013), joka määrittelee induktiosilmukkajärjestelmän laatutason uudisrakennus- ja peruskorjaushankkeissa. Ohjeen mukaan suositeltavaa on, että induktiosilmukka asennetaan kaikkiin julkisia palveluja tarjoaviin kiinteistöihin. Ensisijaisia sijoituskohteita ovat auditoriot, juhlasalit sekä teattereiden, liikuntahallien ja uimahallien katsomot. Rakennusten peruskorjauksen tai uudisrakennuksen yhteydessä toteutettu induktiosilmukkajärjestelmän toimivuus varmistetaan erillisellä menettelyllä. Tilan yhteyteen laaditaan nähtäville kuuluvuuskartta. Lisäksi kuuluvuuskartta liitetään julkiseen verkkopalveluun (https://kuulokuvat.fi/(Link leads to external service)).

Kiinteä induktiosilmukka voidaan asentaa olemassa olevaan kokoustilaan jälkikäteen ilman, että kokoustilaan tehdään perusparannus. Tällöin edellytyksenä on, että tilan käyttäjä esittää tarvekuvauksen kaupunkiympäristön toimialalle ja sitoutuu maksamaan asennuksen johdosta syntyvää korkeampaa vuokraa. Asennettava induktiosilmukka voidaan tällöin toteuttaa myös IR-tekniikalla, joka ei edellytä tilan rakenteiden rikkomista. Asennuksen hinta on tilasta riippuen noin 10 000–20 000 euroa.

Kaupunkiympäristön toimiala ei pidä realistisena tavoitetta, jonka mukaan kaikkiin kaupungin kokoustiloihin asennetaan kiinteä induktiosilmukka. Hyvänä tavoitteena voidaan pitää, että jokaisessa toimipisteessä on vähintään yksi kiinteällä induktiosilmukalla varustettu kokoustila (yli 10 hengen kokoustila).

Kaupunginhallitus on saanut aloitteen johdosta kaupunkiympäristön toimialan, vammaisneuvoston, yhdenvertaisuustoimikunnan sekä esteettömyystyöryhmän lausunnot. Vammaisneuvosto kannattaa, että esteettömyyttä lisätään kaupungin kokoustiloissa induktiosilmukan avulla. Vammaisneuvoston mukaan käytännössä kaikkiin kokoontumis- ja palvelutiloihin kannattaa harkita induktiosilmukkajärjestelmän asentamista. Yhdenvartaisuustoimikunnan mukaan useissa kaupungin toimipisteissä ei ole tarpeeksi esteettömiä kokoustiloja. Esteettömyyden turvaaminen kaupungin tiloissa ja palveluissa on olennaista yhdenvertaisuuden kannalta. Vammaisneuvoston, yhdenvertaisuustoimikunnan sekä esteettömyystyöryhmän lausunnot ovat liitteenä 2, 3 ja 4.

Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 2 momentin mukaan kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi aloitteen, jonka on allekirjoittanut vähintään 15 valtuutettua.

Close

This decision was published on 18.09.2019

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Close

Presenter information

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Ask for more info

Maria Nelskylä, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 25251

maria.nelskyla@hel.fi