Avustuksen myöntäminen, nuorisopalvelut, palkkausavustukset vuodelle 2019

HEL 2019-001275
More recent handlings
Case 4. / 15 §

Palkkausavustukset vuodelle 2019

Youth Sub-committee of the Culture and Leisure Committee

Päätös

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto päätti

  1. myöntää palkkausavustusta liitteen mukaisesti helsinkiläisille nuorisopiirijärjestöille ja vastaaville yhteensä 729 830 euroa menokohdalta 473000 2931500506.

    Avustusta saavan on noudatettava nuorisojaoston hyväksymää nuorisoyhdistysten avustusohjesääntöä (https://www.hel.fi/kulttuurin-ja-vapaa-ajan-toimiala/fi/avustukset/nuorisotoiminnan_avustukset/)

    Kaupungilla on oikeus periä myönnetyistä avustuksista omia tai kaupunkikonsernin saatavia, jotka ovat syntyneet avustettavan yhteisön lainojen takaamisen tai muun syyn (esim. vuokrien ja niiden viivästyskorkojen) johdosta. (Kaupungin avustusten myöntämisessä noudatettavat yleisohjeet 12.12.2011)
  2. todeta, että vuoden 2019 palkkausavustus tulee selvittää vuoden 2020 palkkausavustuksen haun yhteydessä tai viimeistään 29.2.2020 mennessä (edellisen vuoden toimintakertomus, tuloslaskelma ja tase sekä jäljennös tilintarkastuskertomuksesta).
  3. todeta että Kanava nuoriso ry:n (nro 11) avustus maksetaan vahvistettua tilinpäätöstä vastaan (tuloslaskelma, tase ja jäljennös edellisen vuoden tilintarkastuskertomuksesta).
  4. todeta että päätös noudattaa vuosille 2017-2019 tehtyä linjausta.
  5. olla myöntämättä palkkausavustusta seuraaville yhdistyksille:

    Nuoret Muslimit Helsinki ry (16)
    hylkäysperuste: yhdistyksen toiminta on paikallisluonteista, joten toiminnan laajuus ja kattavuus ei täytä avustusehtoja. Toimintaa tuetaan toiminta-avustuksilla.

    Saalem-nuoret ry (nro 20)
    hylkäysperuste: yhdistyksen toiminta on paikallisluonteista, joten toiminnan laajuus ja kattavuus ei täytä avustusehtoja. Toimintaa tuetaan toiminta-avustuksilla.

    Ylioppilaiden Kristillinen Yhdistys (nro 24)
    hylkäysperuste: yhdistys ei ole nuorisojaoston linjausten ja päätösten mukainen nuorisoyhdistys.

Käsittely

Esteelliset: Tiina Hörkkö
Esteellisyyden syy: yhteisöjääviys (hallintolain 28.1 § kohta 5)

Tiina Hörkön ollessa esteellinen asian esittelijänä toimi kumppanuuspäällikkö Markku Toivonen.

Asian aikana kuultavana olivat nuorisosihteerit Tuulia Saves ja Virpi Talasmäki.

Todettiin, että teknisenä korjauksena päätösehdotuksesta muutettiin kohdasta 2 sanat "toiminta-avustus" ja "toiminta-avustuksen" muotoon "palkkausavustus" ja "palkkausavustuksen".

Palautusehdotus:
Teppo Marttinen: Palautetaan valmisteluun siten, että poliittisille nuorisojärjestöille ei myönnetä tukia. Käytetään pohjaesityksessä seuraaville yhdistyksille myönnettävät tuet tärkeämpiin kohteisiin:

Helsingin Kokoomusnuoret ry
Helsingin Sosialidemokraattinen Nuorisopiiri ry
Helsingin Vasemmistonuoret ry
Helsingin Vihreät Nuoret ry
Keskustanuorten Helsingin piiri ry
Svensk Ungdom i Helsinfors rf

Teppo Marttisen palautusehdotusta ei kannatettu, joten se raukesi.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Close

Nuorisoyhdistysten avustusohjesäännön mukaan palkkausavustuksen saantiin ovat oikeutettuja rekisteröityneet helsinkiläiset nuorisojärjestöt tai vastaavat yhdistykset, joilla on alaisuudessaan paikallisia helsinkiläisiä nuorisoyhdistyksiä/jaostoja/osastoja/toimintaryhmiä tai jos järjestön luonne muutoin edellyttää organisoimista. Lisäksi palkkausavustuskelpoisten järjestöjen jäsenistä tai aktiivisesti toimintaan osallistuvista vähintään 2/3 tulee olla alle 29-vuotiaita.

Nuorisojaosto päätti tammikuun kokouksessaan varata palkkaus- ja toiminta-avustuksiin 1 660 000 euroa, joka tässä esityksessä esitetään jaettavaksi seuraavasti: 729 830 euroa ja toiminta-avustuksiin 930 170 euroa. Palkkausavustuksiin esitetään tänä vuonna indeksikorotusta sekä korotetun avustussumman pyöristämistä seuraavaan kymmenen euron tasalukuun.

Palkkausavustusten saannin edellytyksenä on toimintavoiltaan vakiintunut nuorisojärjestö, jolla on näyttöä toiminnan laajuudesta, kattavuudesta sekä kyvystä toimia työnantajana. Lisäksi linjauksena on ollut, että avustusta myönnetään vain kuukausipalkkaa saavien työntekijöiden kustannuksiin eikä esimerkiksi tuntipalkkaisten kerho-ohjaajien kustannuksiin.

Palkkausavustusta voi käyttää ainoastaan yhdistyksen työntekijän palkkauskuluihin, palkkauksesta aiheutuviin lakisääteisiin ja vapaaehtoisiin sosiaalikuluihin sekä lakisääteisiin vakuutuksiin ja työntekijän työstä aiheutuviin matkakustannuksiin. Avustusta ei voi käyttää palkkioihin eikä palvelujen ostamiseen (esim. kirjanpitopalvelut).

Avustusohjesäännön mukaisesti palkkausavustusta hakeville yhdistyksille tehdään toiminnan arviointi kolmen vuoden välein ja nuorisojaosto päättää avustukseen oikeutetut järjestöt sen ja muiden avustuskriteerien perusteella. Toiminnan arviointi 2017–2019 toteutettiin toissa vuonna ja tämä esitys pohjautuu siihen. Seuraava arviointi tullaan tekemään vuonna 2020.

Kolmen vuoden välein suoritettava arviointi antaa järjestöille riittävästi aikaa kehittää nuorisotoimintaa sekä sen laajuutta ja tuloksellisuutta.

Palkkausavustusta ei esitetä myönnettävän kolmelle yhdistykselle (Nuoret Muslimit Helsinki ry, Saalem nuoret ry ja Ylioppilaiden Kristillinen Yhdistys ry) päätöksessä mainituin perustein.

Palkkausavustusta vuodelle 2019 tuli hakea helmikuun viimeiseen päivään mennessä. Määräaikaan mennessä saapui 25 hakemusta (2018:24). Yksi hakija veti hakemuksensa pois.

Helsingin kaupungin hallintosäännön mukaan kaupungin Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää toimialan avustusmäärärahojen jakamisen periaatteet ja valvoo periaatteiden toteutumista toimialatasoisesti. (kaupunginvaltuusto 11.4.2018, § 77 luku 17, § 1)

Helsingin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti kokouksessaan toimialan avustusmäärärahojen jakamisen periaatteet, joiden mukaan Helsingin avustusjärjestelmä on väline Helsingin kaupunkistrategian toteuttamiseksi. Avustuksilla lisätään kaupungin vetovoimaa, asukkaiden elämänlaatua, toimintakykyä ja oman elämän hallintaa. Avustuksin tuetaan toimintaa, joka monipuolistaa kaupungin omaa palvelutarjontaa. Avustusjärjestelmällä kehitetään kansalaisyhteiskuntaa sekä parannetaan kaupunkilaisten mahdollisuuksia voimaantua, liikkua, luoda ja olla aktiviinen toimija. (Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 13.2.2018, § 28)

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaoston hyväksymän nuorisoyhdistysten avustusohjesäännön mukaisesti nuorisojaosto tekee päätöksen palkkausavustuksista. (Nuorisojaosto 18.10.2018, § 23)

Hakemukset ovat nuorisojaoston varsinaisten ja varajäsenten nähtävillä nuorisojaoston kokoontumispaikassa 13.6.2019 klo 15.45 alkaen.

Close

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala Nuorisopalvelukokonaisuus Itäinen nuorisotyö Kumppanuusyksikkö Kumppanuuspäällikkö 31.01.2019 § 4

Close

This decision was published on 18.06.2019

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Close

Presenter information

kumppanuuspäällikkö
Markku Toivonen

Ask for more info

Virpi Talasmäki, nuorisosihteeri, puhelin: 09 310 89132

virpi.talasmaki@hel.fi

Tuulia Saves, nuorisosihteeri, puhelin: 09 310 23056

tuulia.saves@hel.fi

Markku Toivonen, kumppanuuspäällikkö, puhelin: 09 310 89053

markku.toivonen@hel.fi