Yhtiökokoukset vuonna 2019, Kruunuvuorenrannan Palvelu Oy
Kruunuvuorenrannan Palvelu Oy hallituksen jäsenen nimeäminen
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyy Kruunuvuorenrannan Palvelu Oy:n varsinaisessa yhtiökokouksessa 17.4.2019 yhtiön hallituksen jäseneksi valitun Suvi Lepistön valinnan.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Kaupunginhallituksen konsernijaosto on 4.3.2019, § 17 kehottanut kaupungin yhtiökokousedustajaa esittämään Kruunuvuorenrannan Palvelu Oy:n vuoden 2019 varsinaisessa yhtiökokouksessa hallituksen jäseniksi Martti Tallilaa ja Mikko Aholaa.
Kaupungin omistusosuus yhtiöstä on 39,3 %.
Yhtiö toteuttaa, omistaa, vuokraa, luovuttaa, hallitsee, ylläpitää ja uudistaa Helsingin kaupungin 49. kaupunginosan (Laajasalo) uudella asuntoalueella (Kruunuvuorenranta) asuntotontteja ja muilla tonteilla sijaitsevia asuntoja palvelevia ja niiden ulkopuolisia pysäköintilaitoksia ja -alueita ja niiden autopaikkoja, yhteispiha-alueita ja yhteiskerhotiloja sekä tuottaa näihin perustuvia omakustannusperusteisia palveluja osakkeenomistajilleen. Yhtiö voi laajentaa toimintaansa vaiheittain toiminta- alueellaan. Lisäksi yhtiön toimialana on perustaa alueportaali mainittujen tonttien vuokralaisina ja/tai omistajina olevien osakkeenomistajien käyttöön sekä omakustannusperusteisesti ylläpitää ja uudistaa sitä.
Yhtiö voi myös vähäisissä määrin tuottaa palveluja muille kuin yhtiön osakkeenomistajille, mikäli siitä ei aiheudu haittaa yhtiön osakkeenomistajille. Yhtiö voi toimintaansa varten omistaa ja hallita osakkeita, osuuksia, kiinteistöjä, rakennuksia ja rakenteita sekä myydä omia ja omistamiensa muiden yhtiöiden osakkeita ja arvopapereita. Yhtiö voi myös omistaa ympäristötaidetta ja siihen liittyviä rakenteita ja tiloja. Yhtiö voi hoitaa myös jätehuoltoa, kierrätystä ja muuta tontteja palvelevaa neuvontatoimintaa sekä erilaisia ympäristötaiteen ylläpitoon ja/tai niihin liittyviä/rinnastettavia tehtäviä. Yhtiön tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa eikä se jaa omistajilleen osinkoa, vaan mahdollinen voitto on käytettäväyhtiön oman toiminnan tukemiseen ja kehittämiseen.
Yhtiön hallitukseen kuuluu vähintään viisi ja enintään seitsemän jäsentä.
Yhtiöjärjestyksen perusteella Helsingin kaupungilla on kaksi paikkaa yhtiön hallituksessa. Käytännössä kaupungilla on aiemmin ollut edustaja yhtiön hallituksessa myös Helsingin kaupungin Asuntotuotannosta (ATT), eli yhteensä kolme edustajaa. Tästä käytännöstä on kuitenkin jossain vaiheessa luovuttu. Toimivan hallituskokoonpanon saavuttamiseksi yhtiön varsinaisessa yhtiökokouksessa 17.4.2019 on yhtiön hallituksen jäseneksi esitetty ja valittu tehtävään suostumuksensa antanut ATT:n tiimipäällikkö Suvi Lepistö. Valintaa on ottaen huomioon saavutettava hyöty yhtiön ja sen hallituksen toiminnan kannalta pidettävä perusteltuna.
Hallintosäännön 8 luvun 3 §:n mukaan konsernijaoston tehtävänä on muun muassa määrätä päättää jäsenien ja jäsenehdokkaiden nimeämisestä yhteisöjen ja säätiöiden toimielimiin.
This decision was published on 05.06.2019
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Presenter information
Ask for more info
Maria Nelskylä, vs. kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 25251