Töölöntorin ideakilpailu

HEL 2019-005533
More recent handlings
§ 48

Töölöntorin ideakilpailu

Maankäyttöjohtaja

Päätös

Maankäyttöjohtaja päätti oikeuttaa maankäyttö ja kaupunkirakenne -palvelukokonaisuuden järjestämään Töölöntorin ideakilpailun sekä kilpailuun liittyvän seminaarin ja julkistustilaisuuden.

Ideakilpailun ja tilaisuuksien kustannukset ovat arvonlisäverottomana enintään 100 000 euroa ja mahdollisen jatkotoimeksiannon arvo arvonlisäverottomana enintään 235 000 euroa, liitteenä olevan kustannusarvion mukaisesti.

Päätöksen perustelut

Kilpailuohjelman tiivistelmä

Helsingin kaupunki järjestää yhteistyössä Suomen Arkkitehtiliitto ry:n (SAFA) ja Suomen maisema-arkkitehtiliitto ry:n (MARK) kanssa Töölöntorin alueen kehittämisestä yleisen ideakilpailun.

Kaupunkistrategian 2017−2021 mukaan Helsingin visiona on olla maailman toimivin kaupunki. Yhtenä tavoitteena on tehdä Helsingistä kaupunki, jossa kaikki kaupunginosat ovat eläviä, viihtyisiä ja omaleimaisia ja asukkaat tuntevat kaupunginosansa omakseen. Ideakilpailulla käynnistetään Töölöntorin muuttaminen kiinnostavaksi kaupunkitilaksi, joka luo kaupunkistrategian mukaisesti edellytykset kohtaamisille ja hyvinvoinnille. Kilpailun tavoitteena on hakea uusia ideoita alueen toiminnallisen kehittämisen ja elinkeinojen toimintaedellytysten parantamisen pohjaksi sekä löytää toteutuskelpoisia ratkaisuja jatkosuunnittelun lähtökohdaksi.

Kilpailun tavoitteena on vahvistaa Töölöntorin identiteettiä ja imagoa ”Töölön sydämenä” sekä luoda torista ja sen ympäristöstä viihtyisä ja elämyksellinen, oleskeluun ja asiointiin houkutteleva keskeinen kaupunkitila, joka liittyy arvokkaaseen kaupunkikuvalliseen kokonaisuuteen. Hiipunutta toritoimintaa halutaan vilkastuttaa muun muassa tukemalla torikauppaa, torin ympärivuotista ja sesonkiluonteista käyttöä sekä elävöittämällä Töölöntorin kaupunkiympäristöä.

Kilpailun tuloksena odotetaan ideoita, joilla lisätään torin vetovoimaisuutta kauppa- ja tapahtumapaikkana. Tavoitteena on, että varsinaisesta torialueesta ja sitä ympäröivistä kivijalkaliiketiloista muodostuu tilallinen ja toiminnallinen kokonaisuus, jossa asiointi on sujuvaa ja jossa liiketilat voivat liittyä osaksi torin kokonaisuutta. Töölöntorin tulee olla helposti ja luontevasti saavutettavissa eri suunnista ja eri kulkuneuvoilla ja sen tulee liittyä entistä tiiviimmin osaksi alueen reitistöä. Niin paikallisten asukkaiden kuin alueella satunnaisesti kulkevien, esimerkiksi läheisten hotellien ja Töölönlahden tapahtuma-alueen vieraiden, tulee löytää vaivattomasti Töölöntorille. Tavoitteena on myös, että reitit Pisararadan asemalle sekä asemaan liittyvät rakennukset ja rakenteet muodostavat luontevan osan toria ja tukevat sen toiminnan kehittämistä.

Palkintolautakunta antaa suosituksensa jatkotoimenpiteistä kilpailun tuloksen perusteella. Hankintalain mukaisesti suunnittelusopimus alueen jatkosuunnittelusta tehdään kilpailun voittajan tai yhden voittajista kanssa. Mikäli voittajia on useita, neuvotellaan näiden kaikkien kanssa. Tavoitteena on tilata voittajalta asemakaavamuutoksen pohjaksi torialueen viitesuunnitelma ja mahdollisesti myöhemmässä vaiheessa tarkemmat katu- ja rakennussuunnitelmat.

Kilpailumuoto

Kilpailu on yleinen kilpailu ja se on avoin kaikille.

Palkinnot

Palkintoina jaetaan yhteensä 48 000 euroa. Ensimmäinen palkinto on arvoltaan 25 000 euroa, toinen palkinto 10 000 euroa ja kolmas palkinto 8 000 euroa. Lisäksi jaetaan 1 lunastus, arvoltaan 5 000 euroa. Palkintolautakunta voi yksimielisellä päätöksellään jakaa palkintoihin varatun summan toisin Suomen Arkkitehtiliiton kilpailusääntöjen osoittamalla tavalla. Lisäksi palkintolautakunta voi jakaa kunniamainintoja.

Palkintosummille haetaan verovapautta.

Kilpailun aikataulu

Kilpailu alkaa kesäkuussa ja loppuu lokakuussa 2019. Kilpailun tulos julkistetaan alkuvuonna 2020.

Kilpailuehdotusten arvosteluperusteet

Palkintolautakunta arvioi ehdotuksia seuraavista näkökulmista painottaen ratkaisujen innovatiivisuutta, omaleimaisuutta sekä kehitys- ja toteutuskelpoisuutta:

  • Töölöntorin identiteetti ja imago sekä kokonaisratkaisun idea, vetovoimaisen kaupunkitilan muodostaminen kaikille kaupunkilaisille
  • Arkkitehtoninen ja maisema-arkkitehtoninen kokonaisuus
  • Houkuttelevuus ja toimivuus torikaupan ja muun elinkeinotoiminnan  kannalta
  • Rakennetun kulttuuriympäristön arvojen ja ominaispiirteiden huomioiminen
  • Liikenteellinen toimivuus
  • Toteutettavuus, teknisesti ja taloudellisesti tarkoituksenmukaiset ratkaisut

Edellä mainittujen kokonaisuuksien ansioita pidetään tärkeämpänä kuin yksityiskohtien virheettömyyttä.

Suunnittelukilpailuhankinnan vaiheet

Suunnittelukilpailu käynnistetään julkaisemalla hankintailmoitus ja kilpailuohjelma Euroopan unionin virallisen lehden täydennysosassa TED sekä SAFA:n kilpailusivuilla 31.5.2019. Kilpailusta järjestetään aloitusseminaari 5.6.2019.

Kilpailussa noudatetaan kilpailuohjelmaa ja Suomen Arkkitehtiliiton (SAFA) kilpailusääntöjä tässä etusijajärjestyksessä.

Kilpailun päätyttyä palkintolautakunta tekee suunnitelmien arvioinnista kaikkien jäsenten allekirjoittaman pöytäkirjan, jossa on valittu ensimmäisen palkinnon saanut suunnitelma.

Palkintolautakunnan on tehtävä suunnitelmien arvioinnista lisäksi kaikkien jäsenten allekirjoittama pöytäkirja, johon tulee sisältyä suunnitelmien paremmuusjärjestys ja ansiot, tuomariston huomautukset sekä mahdolliset selventämistä vaativat seikat (hankintalain 55 § 3 mom).

Palkintolautakunta antaa suosituksen jatkotoimenpiteiksi suunnittelukilpailun tuloksen perusteella. Päätös voittajasta sekä päätös mahdollisesta jatkosuunnittelusta tehdään vielä erikseen.

This decision was published on 22.05.2019

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Close

Ask for more info

Aino Leskinen, aluesuunnittelija, puhelin: 09 310 20825

aino.leskinen@hel.fi

Crista Toivola, arkkitehti, puhelin: 09 310 37334

crista.toivola@hel.fi

Pekka Nikulainen, liikenneinsinööri, puhelin: 09 310 37122

pekka.nikulainen@hel.fi

Decisionmaker

Rikhard Manninen
va. maankäyttöjohtaja

Attachments

1. Töölöntorin ideakilpailun kustannusarvio
The attachment will not be published on the internet.

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information or information that could compromise the protection of privacy or a private trader's business or trade secret when published. The published documents also exclude appendices that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Status and Rights of Social Welfare Clients 812/2000, Act on the Status and Rights of Patients 785/1992, Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.