Hämeenlinnanväylä (vt 3) välillä Kannelmäki-Kaivoksela ja Kuninkaantammen eritasoliittymä, tiesuunnitelma
Hämeenlinnanväylän (Vt3) ja Kuninkaantammen eritasoliittymän tiesuunnitelman suunnittelukustannuksiin osallistuminen, suunnittelukustannusten korottaminen
Päätös
Maankäyttöjohtaja päätti korottaa Helsingin kaupungin suunnittelukustannusten maksuosuuden enintään 320 000 euroon (alv 0 %). Kaupunki laatii yhdessä Uudenmaan ELY-keskuksen ja Vantaan kaupungin kanssa Hämeenlinnanväylän (Vt3) välillä Kannelmäki–Kaivoksela ja uuden Kuninkaantammen eritasoliittymän tiesuunnitelmaa. Helsingin kaupungin osuus suunnittelukustannuksista on kaupungin alueella 50 %.
Päätöksen perustelut
Maankäyttöjohtaja päätti 11.12.2019, että kaupungin osuus suunnittelukustannuksista on arvoltaan enintään 250 000 euroa (alv 0 %). Suunnittelun aikana on muutettu Kannelmäen eritasoliittymän järjestelyitä, jonka vuoksi mm. jokainen silta on jouduttu tarkastelemaan uudestaan. Samoin on muutettu Kuninkaantammen eritasoliittymän muoto ja risteävän kadun sijainti sekä Hakuninmaan kohdalla kuivatusjärjestelyt. Muutokset ovat johtaneet suunnittelukustannusten kohoamiseen, mistä syystä kaupungin maksuosuutta on korotettava. Tiedossa on suunnittelukustannusten kohoamista, minkä vuoksi päätöstä on korotettu viimeistä tarjousta korkeammaksi.
Liikenne- ja katusuunnittelupalvelu edustaa kaupunkia suunnitteluasioissa ja liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö tekee suunnittelutilauksen. Rakentamissuunnittelun ja rakentamisen rahoitusosuuksista neuvotellaan myöhemmin tiesuunnitelman pohjalta. Suunnittelun kustannusarvio perustuu tarjoukseen 22.10.2019 ja lisätyötarjoukseen 20.8.2020.
Toimivalta
Kaupunkiympäristölautakunta päätti (Kylk 21.4.2020 § 220), että toteutus- ja yhteistyösopimuksista saa aikaisempien hankintavaltuuksien perusteella päättää toimialalla maankäyttöjohtaja.
This decision was published on 13.10.2020
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Ask for more info
Jukka-Pekka Tarkkala, projektinjohtaja, puhelin: 09 310 37302