Hankesuunnitelma, Päiväkoti Jätkäsaari ja Jätkäsaaren peruskoulun luokat 1-2, koulutilojen muutostyöt päiväkodiksi

HEL 2019-006319
More recent handlings
§ 13
This decisionmaker is no longer active

Jätkäsaaren päiväkoti ja luokat 1-2 (Rionkatu 10, 00220 HKI) koulutilojen muutostyöt päiväkodiksi hankkeen hankesuunnitelman hyväksyminen

Rakennetun omaisuuden hallintapäällikkö

Päätös

Rakennetun omaisuuden hallintapäällikkö päätti hyväksyä Jätkäsaaren päiväkoti ja luokat 1-2, koulutilojen muutostyöt päiväkodiksi hankkeen hankesuunnitelman siten, että hankkeen enimmäishinta on 710 000 euroa arvonlisäverottomana huhtikuun 2019 kustannustasossa ehdolla, että kasvatuksen ja koulutuksen toimiala antaa hankesuunnitelmasta vuokravaikutuksineen puoltavan lausunnon.

Päätöksen perustelut

Jätkäsaaren päiväkoti ja luokat 1-2, koulutilojen muutostyöt päiväkodiksi hankkeessa toteutetaan kiinteistön käyttötarkoituksen muutos koulu-päiväkotirakennuksesta päiväkodiksi, sekä uuden toiminnan vaatimia muutoksia sisätiloissa ja piha-alueella.

Jätkäsaaren päiväkoti ja luokat 1-2 (Rionkatu 10) rakennus on valmistunut vuonna 2017. Rakennuksen suunnittelussa tiedettiin, että koulu tulee siirtymään viereiseen valmistuvaan Jätkäsaaren peruskouluun (Hyväntoivonkatu 5) vuonna 2019. Koulun käytössä oleviin tiloihin tarvittaviin muutostöihin on osin varauduttu rakentamisen yhteydessä. Tiloihin tehdään vain välttämättömät muutokset.

Jätkäsaaren päiväkodissa on nykyisin käytössä 130 tilapaikkaa, koululta vapautuviin tiloihin tulee varhaiskasvatuksen käyttöön noin 200 tilapaikkaa lisää. Jatkossa päiväkoti Jätkäsaaren tilapaikat ovat noin 330 tilapaikkaa. Tilapaikat tarkennetaan, kun koko kiinteistö on päiväkotikäytössä. Tiloissa järjestetään varhaiskasvatusta ja esiopetusta 1-6 vuotiaille lapsille.

Hankkeen rahoitus ja kustannukset

Hankesuunnitelman enimmäishinta on 710 000 euroa arvonlisäverottomana huhtikuun 2019 kustannustasossa.

Hankkeen rahoitustarve vuodelle 2019 on otettu huomioon talonrakennushankkeiden rakentamisohjelmassa.

Hankkeen vuokravaikutus

Hankkeen toteuttaminen korottaa käyttäjähallintokunnan vuokraa siten, että uusi vuosivuokra on 65 525 euroa aikaisemman vuokran ollessa 62 385 euroa.

Hankkeen toteutus ja aikataulu

• suunnittelu 04/2019 – 05/2019

• rakentaminen 06/2019 – 8/2019

This decision was published on 13.06.2019

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Close

Ask for more info

Arto Manninen, projektinjohtaja, puhelin: 09 310 31849

arto.manninen@hel.fi

Sakari Heikkinen, yksikön päällikkö, puhelin: 09 310 38458

sakari.heikkinen@hel.fi

Decisionmaker

Sari Hilden
rakennetun omaisuuden hallintapäällikkö

Attachments

2. Kustannusarvio (UKA) 4.6.2019

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information, information that could compromise the protection of privacy or documents that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Processing of Personal Data in Social and Health Care 703/2023,  Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.